Donnerstag, 6. Mai 2010

Leen@n kevät päättynyt

Tänä aamuna blogiystävä Leen@ (jonka blogin nimi oli Leenan kevät) hävisi taistelun munuaissyöpää vastaan. Saattojoukossa oli viime viikkoina omaisten ja ystävien lisäksi suuri määrä blogiystäviä. Kaikkein mieleenjäävin kommentti satojen joukossa oli nimimerkin "Mie vaan", joka kirjoitti 10.04.2010 - 22:51
Jättää hiljaiseksi ja tyttö kysyi miksi mulla valuu kyyneleet. Löysin blogin syksyllä kun olin saikulla kun halusin lähteä oman käden kautta. Kuitenkin blogisi sai ymmärtämään etten voi lähteä kun veritaudista selvittiin ja lapset pieniä. KIITOS sinulle minun elämän jatkumisesta ja olen pahoillani tästä ratkaisusta, mutta tee kunniakierros kuitenkin tyylillä, joita on loistavissa kirjoituksissasi ollut. Hyvä loppumatkaa ja perässä tullaan, mutta ei sillä tavalla kuin syksyllä oli tarkoitus.




Kun salama iskee,
anna meidän tajuta tajuamaton
ja hyväksyä.
Hänelle, johon isku osuu,
meille, jotka mykistyen
katsomme ja näemme,
anna hiilen nöyryys,
anna tuhkan rauha.
- Lassi Nummi

R.I.P., Leen@. Kiitos, että sain oppia sinut tuntemaan blogimaailmassa.

Kommentare:

  1. aina paha kun liian nuorena joutuu lähtemään.

    AntwortenLöschen
  2. Hannele: tunnen yhden 95v naisen vanhainkodissa, jotka on varmaan jo viisi vuotta sanonut, että on ollut hyvä elämä, mutta nyt riittäisi. Leena oli vasta 51v ja olisi mielellään elänyt pitempään.

    AntwortenLöschen
  3. kävin kurkkaamassa mainitsemaasi blogiin....surullista, ja samalla kaunista... aion lukea sitä enemmänkin, nyt pitää vain liikutuksen kyynelet kuivataa, jotka heti herahti silmään kun ko. blogin viimeisen postauksen luin...

    AntwortenLöschen
  4. MaaMaa: tippa silmässä täälläkin ollut jo monta kertaa.

    AntwortenLöschen
  5. Eilen illalla kävin viimeksi lukemassa Leenvn kuulumisia ja aamulla hän oli mielessä ... nyt iltapäivällä palasin taas vilkaisemaan ... kyyneleet vain valuivat:(

    AntwortenLöschen
  6. Surullista. Hän on jättänyt syvän jäljen monien ihmisten mieliin ja se on rikkautta.

    "Olen polkuni päässä.
    tuhansistani erään
    - ja niitä on täynnä maa.
    On viileä ilta,
    eräs päivä on mennyt,
    on painunut metsien taa.

    Ei mikään voi kuolla,
    ei kukat, ei tuuli,
    ei rakkaus kuolla voi.
    Ohi polku vain kulkee
    ja kukat jää taakse
    ja muualla tuuli soi."
    (ote Aila Mereiluodon runosta Jälkeenpäin)
    Tämä runo oli äitini kuolinilmoituksessa. Meriluoto on jossain haastattelussaan sanonut olevansa hämmentynyt (en muista mitä adjektiivia käytti) kun tämä runo on niin suosittu kuolinilmoituksissa.

    AntwortenLöschen
  7. Finkinja: minäkin katsoin illalla ja kun seuraavan kerran tänään katsoin, siellä olikin sitten se lopullinen uutinen.
    Helena: tosiaan jättänyt jäljen muiden mieleen ja miten arvokas muisto jää Leenan lapsille blogista.

    AntwortenLöschen
  8. Nyt minua alkoi itkettää kun tuo .Mie vaan' kirjoitus oli niin dramaattinen ja miten Leena toimikin sitten siltana hänele elämään.

    AntwortenLöschen
  9. Leena: siinä oli jo sille blogille tarkoitusta! Ja kuten Leen@ itse kirjoitti, blogi oli hänelle itselleen henkireikä ja voimanlähde. Jotenkin liikuttavaa nähdä, kuinka iso blogiporukka oli Leen@a saattamassa, se oli tosiaan jonkinlaista saattohoitoa omaisten ihanan huolenpidon lisäksi.

    AntwortenLöschen
  10. (me hilajattain olleet kolmen lähes 95-vuotiaan hautajaisissa, arvokkaita kauniita muistotilaisuuksia rikkaasta elämästä).

    AntwortenLöschen
  11. Hannele: kuolema 95v on vaan jotenkin luonnollisempaa kuin viiskymppisen kuolema. Kun isäni kuoli 92v, se oli mielestäni sääli, mutta jotenkin luonnollista, kun taas nelikymppisen tyttökaverini kuolema tuntui epäoikeudenmukaiselta.

    AntwortenLöschen
  12. Surullista. Nuori ihminen vielä ja elämää olisi edessä. Minun isäni oli 56 vuotias kuollessaan. Kesken loppui hänenkin elämänsä. Me kuolemme, emmekä kuitenkaan kuole, vaan elämme niiden sydämissä, jotka ovat rakastaneet meitä (Martti Lindqvist).

    AntwortenLöschen
  13. Sira: Das einzig Wichtige im Leben sind die Spuren der Liebe, die wir hinterlassen, wenn wir gehen, sanoi Albert Schweitzer.

    AntwortenLöschen