Mittwoch, 9. Juni 2010

Rajamaisemissa

Kuuden päivän ajan pyöräilimme Friulissa Italian ja Slovenian rajalla. Vielä 20 vuodenkin jälkeen tuntuu oudolta ylittää noin vain raja entisen itäblokin puolelle ilman mitään kontrollia, kun siellä ennen oltiin konekiväärien tutkassa ja passia käänneltiin ja väänneltiin ja matkatavaroita tutkittiin perusteellisesti.



Matkasää oli ihanteellinen, aurinkoakin riitti, mutta ei ollut liian kuuma. Sadevarusteita ei tarvittu lainkaan. Gradossa Välimeren rannalla alkoi yhtäkkiä tuulla ja meressä kävi vaahtopäät, mutta sitten tuuli taas laantui onneksemme, sillä sellaisesssa vastatuulessa olisi ollut raskas polkea. Matkaa kertyi noin 360km ja reitti oli lähes koko ajan tasaista maata tai alamäkeä. Vuoria näkyi ympäristössä, vain kerran me tytöt jouduimme taluttamaan pari kilometriä ylämäkeä. Ginalla oli huonolaatuinen sähköpyörä, mutta onneksi se sattui toimimaan hyvin juuri sinä päivänä, jolloin oli mäkisempi maasto. Yksi miehistä sai pienen kriisin, kun hän viimeisillä voimillaan yritti polkea mäkeä ylös ja sitten loppumetreillä Gina ajeli iloisesti vilkuttaen ohi.

Luonto oli kauneimmillaan, alppiniityt täynnä kukkia ja unikkopeltoja löytyi joka paikasta.

Colli Orientali eli itäisiksi kukkuloiksi nimitetään Italian ja Slovenian raja-alueen viinialuetta. Maisemat olivat mahtavat ja Sauvignon maistui, vaikka ei sitä päivällä paljon uskaltanut maistella, kun oli vielä poljettavia kilometrejä edessä.

16 Kommentare:

  1. Hurmaannuin noihin idänunikoihin (Papaver Orientale) jo ensimmäisillä junamatkoilla Sveitsiin. Ne kasvoivat kuningattarina ratavarsien penkoilla, mutta myös pelloilla ja kauniiden saksalaisten kyläteiden varsilla. Nyt levitän tuota punaisen unikon hurmaa pihallemme...

    Aikaimoinen matka. Luultavasti nautitte magnesiumia kramppien varalta...mun Pelimies selviää koripalloilusta sillä.

    Itärajan ylitys on varmaan jo helpompaa eli ero ei ole niin kova kuin meillä vähän jälkeen Berliinin muurin...

    AntwortenLöschen
  2. Upeat pyöräilymaastot! Noin sitä vaan siirrytään maasta toiseen nykypäivänä. Onhan se hieno asia. Mutta!! Onko sinulla pyöräilykypärä päässä? Muistat kai keskustelumme http://luovaapuuhastelua.blogspot.com/search?q=py%C3%B6r%C3%A4kyp%C3%A4r%C3%A4

    AntwortenLöschen
  3. Mukavaa, että reissu meni hienosti. Maisemat ovat hienoja, tulee taas matkakuumetta.

    AntwortenLöschen
  4. Leena: sain todella kerran krampin ja ystäväni useammankin, mutta magnesiumit oli kotona kaapissa. Allumies nauttii siitä kesällä tennistä pelatessaan, mutta unohtui kotiin.
    Clarissa: kypärä oli mukana (laukussa). Minä kun en oikein tykkään hatuista tai kypäristä tai en oikein mistään pääni päällä. Gina ja Ginamies pitivät kypärää alamäessä, mutta riisuivat muuten, kun hikoilivat niin kamalasti sen alla.

    AntwortenLöschen
  5. Mitkä maisemat ja varmasti oli upea reissu!

    Minusta tuntui hassulta ajaa itäiseen Saksaan ja nähdä ne tähystystornit... mielikuvitus parkani kävi kovilla kierroksilla.

    AntwortenLöschen
  6. Voi kuinka kauniita maisemia. Minä muuten luulin, että huijasit meitä ja lähditkin Osloon Viisuihin sen nuoren tytön taustalaulajaksi. Onnea voitosta!

    Jäi eilen kommentoimatta, mutta olit laittanut todella kauniin runon ystäväsi muistoksi.

    AntwortenLöschen
  7. Helena: voi suositella noita(kin) maisemia. Paluumatkalla ajattelin sua, kun yövyimme Alto Adigessa.
    Natjale: tuolla näkyi myös pitkä rivi niitä vanhoja tähystystorneja
    Vihreätniityt: tietenkin pyysivät taustalaulajaksi, mutta kun oli tämä matka jo buukattu. Ensi vuonna viisut on Saksassa ja Köln on yksi ehdolla oleva kaupunki, varmaan pyytävät sinnekin taas ja pidän sen päivän nyt varmuuden vuoksi vapaana muista keikoista.

    AntwortenLöschen
  8. Mahtavat maisemat!
    Onnea vaan suoritetusta taipaleesta. Meikalaisen pylly ei tuollaista reissua kestaisi! :)

    BLOGitse

    AntwortenLöschen
  9. BLOGitse: pehmustetut pyöräilijän aluspöksyt jalkaan ja sitten vaan satulan päälle, ei tunnu missään.

    AntwortenLöschen
  10. hah, en tiennyt tuollaisista alushousuista!

    BLOGitse

    AntwortenLöschen
  11. Aikamoisia matkoja jaksat pyöräillä useamman kerran vuodessa! En minä vaan enää, vaikka ne pehmustetut pyöräilypökätkin kaapista löytyy. Hullaantuisin kyllä noissa maisemissa ja taitaisin ennemmin vain istua penkalla heinänkorsi suussa :)

    AntwortenLöschen
  12. Susadim: 60km jaettuna kokonaiselle päivälle ei ole mikään mahdoton matka ja tuolla oli vielä joko tasaista tai alamäkeä, vain yhtenä päivänä talutin yhden ylämäen.

    AntwortenLöschen
  13. Ihania maisemia, ja unikkoja ihan kuin meillä kevättalvella!'
    Kyllä sun kunto Allu nyt varmaan on ihan superhyvä kaiken tuon pyöräilemisen jälkeen!

    AntwortenLöschen
  14. Yaelian: no ainakin reisissä näkyy, että jotain on tehty

    AntwortenLöschen
  15. Hej Allu,

    Olen seurannut blogiasi aina silloin tällöin(kiva blogi, kiitos!), ja koska asut Saksassa.
    Laitan sinulle erään blogin yhteystiedot. Blogi käsittää nuorta Emiliä 20 v.joka on kadonnut, hänen perheensä yrittää epätoivoisesti etsiä häntä (lue blogista enemmän).

    Ajattelin, että ei ainakaan ole haitaksi laittaa jollekin Saksassa olevalle linkki tähän blogiin, ja sitä kautta toivottavasti saada lisää muita Saksassa olevia tietoiseksi asiasta ja jos joku vain voisi auttaa antamaan vinkkiä mistä Emilin voisi löytää.
    Ymmärrän perheen tuskan :( (kaikki voineet samaistua asiaan jos oma veli tai lapsi katoaa),

    Toivottavasti ymmärrät hyvän tarkoitukseni.
    Tässä linkki löydä Emil-blogiin:
    http://findingemil.blogspot.com/

    Toivotaan parasta...
    Terkuin xpat

    ps. laittakaa muutkin blogia eteenpäin henkilöille jotka asuvat kyseisissä maissa missä Emil kulkee

    AntwortenLöschen
  16. Mahtavia maisemia!! Oi oi tuolla kyllä on kelvannut pyöräillä!!

    AntwortenLöschen