Dienstag, 17. August 2010

Kävelyllä Krakovassa

Krakovassa on yli 5000 keskiaikaista rakennusta ja Unescon ei auttanut muu kuin julistaa koko historiallinen keskusta maailmanperinnöksi. Keskusta ei kuitenkaan tunnu museolta, vaan siellä on aina elämää. Me aloitimme kaupunkikierroksen Rynek-torilta, joka on verkahalleineen Krakovan keskipiste.
(Kuvat kannattaa klikata suuremmaksi!)


Runoilija Adam Mickiewitzin patsas on tunnettu kohtaamispaikka torilla. Treffit tehdään „pod Adasiem" eli Adamin luona. Patsaan takana verkahalli, jossa on nykyään paljon pieniä kauppoja.


Krakovassa on yli sata kirkkoa, joista tärkein on Marian kirkko erilaisine torneineen. Tarinan mukaan kaksi kilpailevaa veljestä on rakennuttanut tornit. Estääkseen, että toisen veljen tornista tulisi korkeampi, toinen tappoi veljensä.


Marian basilika on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Sinne pitää maksaa pääsymaksu ja valokuvaamisesta laskutetaan erikseen.


Saksalaisen Veit Stoßin tekemää alttaritaulua pidetään goottilaisen veistostaiteen kruunauksena koko maailmassa.


Krakovassa on kiva ihan vain kävellä ja katsella.


Baareista ja ravintoloista ei ole puutetta.





Näitä ikkunoita piti pysähtyä ihailemaan joka kerta ohi mennessä.


Susadim ehti käydä ennen meitä Krakovassa, hänen blogistaan löytyy kauniita kuvia ja tietoa Krakovasta.

..jatkuu

Kommentare:

  1. Ja taas saa vain todeta, että blogit avartavat maailmankuvaa. Sinulla ja Susadimilla on niin hienoja kuvia Krakovasta, joten uskottava on - se on kaunis kaupunki!
    Hauskat nuo viherpeukalon ikkunat.

    AntwortenLöschen
  2. Allu, olen ihan sanaton! Tää on ihan mun juttu. Ihan kohta Lumimies lukee sun blogia työajallaan;-) Ja lähetän linkkisi myös eräälle herra insinöörille, joka löytää suurimman matkaelämyksensä Thaimaasta...Kiitos♥

    AntwortenLöschen
  3. Vaikuttaa heti paremmalta kuin se ensimmäinen reissu :D

    AntwortenLöschen
  4. Voi miten kaunista ja puhdasta katukuvaa!! Näyttää juuri sellaiselta, missä haluaa puoli-päämäärättömästi vain kävellä ja löytää piilossa olevia ihanuuksia.

    AntwortenLöschen
  5. Olen kuullut, että Krakova on hieno kaupunki ja sinun kuvasi vain lisäävät tätä käsitystä. Upeita kuvia ja tunnelmia. Kävely ja katselu on usein parasta ulkomailla (tai kotimaassakin).

    AntwortenLöschen
  6. Miten noista ikkunoista näkee ulos, tai ei ehkä tarvikaan? Kyllä näillä kuvilla saa ihmiset Krakovaan!

    AntwortenLöschen
  7. Ihailin jo Susadimin blogissa Krakovan kuvia ja nyt niitä tuli kiva lisäannos.Upeita paikkoja,tuonne olisi mielenkiintoista mennä..

    AntwortenLöschen
  8. Eri katuja olemme osin talloneet, joten onpas kiva nähdä ja kuulla näistä. Kaiken sorttisia baareja on tosiaan yllin kyllin ja kaiken lisäksi ovat lähestulkoon jokaikinen viehättäviä, kukin omalla tavallaan.

    AntwortenLöschen
  9. Clarissa: todella kaunis paikka, suosittelen
    Leena: varmasti pitäisitte paikasta
    Sirokko: no ei ainakaan huonompi voisi olla kuin se eka visiitti
    MaaMaa: todella kauniita katukahviloita, ei sellaisia valkoisia muovituoleja niinkuin meillä Saksassa
    lumiomena: siinä teille hyvä kohde seuraavalle matkalle ilman lapsia
    Helena: aika pimeäksi nuo kukat varmaan ne huoneet tekee, mutta kauniita olivat alhaalta katsella
    Yaelian: Finnair lentää Krakovaan(kin). Me lennettiin AirBerlinillä 60 eur meno-paluu, joten ei ollut turhan kallis.
    Susadim: kävin matkan jälkeen heti katsomassa kuvasi uudelleen ja oli siellä samojakin paikkoja joukossa

    AntwortenLöschen
  10. Kauniita rakennuksia, viihtyisän näköisiä lukaaleita ja ihana kirkko, kyllä tuosta jo maksaa pääsymaksunkin. Musta tuntuu, että nuo kasveilla peitetyt ikkunat ei ole tarkoitettukaan uloskatsomiseen.

    AntwortenLöschen
  11. Tuo runoilija on esi-isäni isoäitini isoisän puolelta.
    Hieno kuvakierros Krakovan keskustassa.

    AntwortenLöschen
  12. Soili: tuskin niistä ikkunoista näkee ulos
    Tuure: vau, sieltä olet varmaan sitten perinyt kirjalliset geenisi

    AntwortenLöschen
  13. kiitos kun näytät ja kerrot, hienoja kuvia.

    AntwortenLöschen