Samstag, 4. September 2010

Lukemista riittää

Tulipa paljon lukemista samana päivänä. Matkatoimistomme lähetti meille eilen lahjaksi kaksi Intian matkakirjaa marraskuun matkaamme varten ja tyttökaverini oli tutkinut kirjahyllyään ja toi kolme paksua Intia-romaania niin että ei sitten muuta kuin tutustumaan siihen maahan.

Viisumikaavakkeetkin täytettiin ja vein ne ja passit postiin. Allumies joutui kovasti harjoittelemaan nimikirjoitustaan, ei se niin vaan suju, kun käsi on lastassa. Kaavakkeissa kysyttiin mm. isän nimeä, ei sentään osoitetta, olisi pitänyt laittaa "taivaassa". Kysyttiin myös, missä maissa olemme käyneet viimeisen 10v aikana, mutta tilaa kaavakkeessa oli niin vähän, että siihen mahtui vain murto-osa eli jätin 12 Euroopan maata mainitsematta, toivottavasti eivät huomaa ja pistä siitä vankilaan. Kysyttiin myös, kuka kotimaassa ottaa taloudellisen vastuun, jos joudumme Intiassa hunningolle. Annoin Berliinin langon osoitteen, hän kun ei ole koskaan huolehtinut äitinsä ja isänsä asioista, niin hoitakoon nyt sitten siitä hyvästä veljensä ja kälynsä.
Nuo Vikram Sethin kirjat ei kuullostakaan yhtään hassummalta, varsinkin kun meillä on aika huterat tiedot Intian historiasta ja elämästä Intiassa. Ainoa kontaktimme Intiaan on intialainen naapurimme, joka pitää meitä rohkeina, kun uskallamme lähteä sinne.

15 Kommentare:

  1. Siitä sitten vain opiskelemaan!
    Toivotaan, että lanko ei joudu huolehtimaan teistäkään, eli älkää nyt suunnitelko mitään uhkarohkeita seikkailuja siellä Intiassa.

    AntwortenLöschen
  2. Toisaalta voisiko matka olla oivallinen hetki hieman irrotella, kun ei ole tututkaan päivittelemässä, ja samalla tulisi testattua langon todelliset kyvyt? Mahtava matkatoimisto teillä kun lähettelee moisia kirjoja. Intiassa lienee kaikkien edun mukaista jos matkalaiset ovat edes hieman paneutuneet kohdemaahan. Minä puolestani suosittelen matkalukemiseksi Sharma Bulbul: Munakoisojen kiukku. Hervottomia tarinoita intialaisista naisista reseptien siivittäminä. Varmasti käännetty myös saksaksi.

    AntwortenLöschen
  3. Vau, teillä tulee varmasti upea reissu!
    Mitään uskaltamista, vaan uuden ja erilaisen kokemista! Joitakin se pelottaa, toisia juuri se innostaa :) Varovainen pitää jokapaikassa olla, mutta kun pitää järjen päässä niin kyllä sitä selviää. ...yhtälailla kuin ihan täällä keskellä Eurooppakin! Ja teillä on myös tuota matkakokemusta niin paljon, että varmasti osaatte ja tiedätte miten olla ;)

    Mieletön määrä tietoa pitikin antaa viisumihakemukseen; en muista että muihin viisumihakemuksiin olisi pitänyt isän nimeä yms. laitta ... Nooh, kyllä Eurooppalaiset onneksi noin yleensä pääsee minne vain :) (erityisesti pohjoismaalaiset). Mekään ei varmaan saatais 10vuoden matkoja listattua yhteen paperiin! :D

    AntwortenLöschen
  4. Voi kun mielenkiintoisia aikoja!
    Olen tutustunut Intiaan ainoastaan intialaisten ravintoloiden ja yhden mieheni asiakkaan kautta. Asiakas oli aikoinaan innokas kutsumaan meitä kylään. En millään saanut miehen saksasta selvää, mutta hymyilin kyllä aina sujuvasti vastaukseksi. Edellisellä kyläilykerralla tyttäremme oksensi tuon pariskunnan valkoiselle sohvalle... siitä kerrasta on kyllä jo pari vuotta aikaa.

    AntwortenLöschen
  5. Sun juttuja on aina ilo lukea : D tämäkin oli tosi hauska. Äitini on viettänyt aikaa Intiassa todella paljon työtehtävissä ja sen kautta kultturi on hieman tullut tutuksi minullekin, todella mielenkiintoista. MInne päin Intiaa olette menossa?

    AntwortenLöschen
  6. Clarissa: omien intressien takia olisi tosiaan kiva, jos ei löytyisi langolle hommia
    Vilijonkka: onhan se matka aika kalliskin, mutta toisaalta sekä etukäteen hyvää kirjallisuutta että paikalla parhaat mahdolliset matkaoppaat. Tuo munakoisokirja alkoi nyt kyllä kiinnostaa, taidanpa hankkia sen, kiitos vinkistä.
    MaaMaa: se kurjuus siellä Intiassa pelottaa, miten sitä jaksaa katsella, että ihmisillä ei ole edes sänkyä saati sitten huonetta vaan nukkuvat kadulla. Teidän matkat ei olisi taatusti mahtuneet kaavakkeeseen ja mekin laitettiin vain ne, joiden leimat tai viisumit on passissa. Mulla ei ole tällä hetkellä voimassaolevaa Suomen passia eli matkustan saksalaisella.
    kato nyt tätäkin: älä välitä, mun mies oksensi kerran ystävien valkoiselle sohvalle, se johtuu varmaan pelkästään siitä valkoisesta sohvasta
    Tuure: Etelä-Intiaan mennään, menolento Madrasiin (=Chennai nykyään) ja paluu Bombaysta eli Mumbaista. Kierretään Keralat, Bangaloret jne ja lopuksi ollaan kolme päivää Goassa sulattelemassa nähtyä köyhyyttä.

    AntwortenLöschen
  7. voi pyha lehma!
    Teilla on varmaan tiedossa (taas) upea reissu - ihan niin kuin Egyptin reissu! :)
    Jos Antanil pillereita on viela kannattaa ottaa mukaan jos sattuu vatsa menemaan sekaisin...

    AntwortenLöschen
  8. BLOGits: pyhä lehmä on sopiva huudahdus. Harmittaa, kun en tajunnut ottaa niitä Antaliinejä sieltä Egyptistä mukaan. Vähän pelottaa, miten vatsa kestää, vaikka en nyt niin kamalan herkkä ole ja aion syödä maitohappobakteereja jo etukäteen.

    AntwortenLöschen
  9. Päivään sopiva postaus, sillä kävin tänään shoppailemassa Indiskassa. Se on ainut yhteyteni Intiaan ja siihen myös jää, vaikka tietysti haluaisin nähdä Taj Mahalin...
    Opiskeluintoa vain teille, hyvä matkatoimisto kun se noin hyvin teitä briiffaa. Ja toivotaan ettei lanko-miehelle tule teistä töitä!

    AntwortenLöschen
  10. Helena: varmaan ihan kaikki yhdistää Intiaan ekaksi Taj Mahalin ja sinne me ei edes mennä, kun ollaan eteläisemmässä Intiassa, kun siellä on ihan pikkuisen vähemmän sitä kurjuutta, se oli kompromissi. Näin juuri Urkin ja Sylvin kuvan Taj Mahalista ja Lady Di siellä kanssa istui myöhemmin samalla penkillä. Jos osaisin käyttää Photshopia, niin voisin tietenkin tehdä kuvan Allumiehestä ja itsestäni sillä penkillä. Mun saksalainen ayurvedahemmottelija on ollut jo 11 kertaa Intiassa, mutta ei kertaakan Taj Mahalilla, joten ei se kai sitten synti ole jättää sitä väliin.

    AntwortenLöschen
  11. Joo, 4 viikon Intian matkan tehneenä pari vuotta sitten sanoisin, maustettuja ruuat on siellä aivan mielettömästi. Polttaa suuta, eikä siinä auta vesikään. Kun palasin Intiasta, minulla oli monena iltana ihan paha olla, kun menin sänkyyn: ajattelin niitä monia miljoonia, joilla ei ole edes sänkyä, vaan nukkuvat kadulla. Ja se likaisuus ja kurjuus oli aivan sanoinkuvaamatonta. Eikä siihen edes tottunut. Meidän poika oli siellä puoli vuotta ja kärsi ripulista pitkään. Hän sanoi meille, että älkää lähtekö, mutta me pidimme päämme ja menimme. toienne toistaan upeampia temppeleitä katastimme. Sanoisin , että Taj Mahal on näkemisen arvoinen, mutta Tekin maailmaa jo paljon nähneenä olette vertaisia nähtävyyksiä jo nähneet. Mutta Intian matkan tehtyänne vasta voitte sanoa, mikä oli hyvää, mikä ei, eikö vaan!!!!

    AntwortenLöschen
  12. Odotan jo mielenkiinnolla Intia-raporttiasi:) Minun tiedot maasta rajoittuvat niiiin realistisiiiin Bollywood-filmeihin.

    AntwortenLöschen
  13. Hyvin valmisteltu on puoliksi onnistunut, matkatoimistonne tietää sen, viisumianomuskin sen osoittaa, ja lankokin varmasti rukoilee siunausta matkallenne..

    AntwortenLöschen
  14. Oi, teillähän on hyvä matkatoimisto, kun sieltä saa oikein kirjojakin :)

    Jännä kuulla, mitä tykkäät Intiasta. Minä en pidä intialaisesta ruoasta, mutta siihen tietämykseni Intiasta rajoittuukin. Olisi ehkä kiva lähteä joskus junamatkalle Intian halki. Semmoisesta nimittäin sain esitteen matkamessuilla. :)

    AntwortenLöschen
  15. Maija: sen kurjuuden takiahan mä en olisi halunnutkaan Intiaan, mutta mun ehdotus = Vietnam vaan jostain syystä hävisi
    Kasselin kyyhky: minä en tunne edes intialaisia filmejä paitsi Namesake
    Sirokko: lanko ei edes tiedä koko asiasta
    Sauerkraut: meidän ystävä on mennyt sellaisella junalla Intiassa useammankin kerran ja ottanut hienoja valokuvia ja se on yksi syy, miksi mun on nyt pakko lähteä Intiaan, kun mies innostui niin kamalasti.

    AntwortenLöschen