Dienstag, 26. Oktober 2010

Viikon kulttuuri

Sunnuntaina ajelimme lähikylään D-dorfiin katsomaan Joseph Beuysin näyttelyä. Beuys (1921-1986) on 1900-luvun tunnetuin saksalainen (moni)taiteilija, hyvin erikoinen tyyppi, tunnettu myös (huopa)hatustaan. Kuvassa on installaatio nimeltä Rudel (Lauma), jossa VW-pakettiautosta lähtee iso määrä kelkkoja, joiden päällä on huopa, rasvaa ja lamppu. Tämä symbolisoi Beuysin pelastumista sodassa (huopa lämmitti, rasvalla hoidettiin palovammja jne) ja Beuys käytti töissään siksi hyvin usein näitä materiaaleja. Hyvin erikoinen taiteilija eikä näyttelystä todellakaan löytynyt (emmekä odottaneetkaan näkevämme) sellaista teosta, joka sopisi meidän olohuoneeseen, eipä silti, ei meillä taatusti olisi varaakaan hänen teoksiinsa.
                                                                     

Tänään on vuorossa Mahleria sinfoniaorkesterin konsertissa Philharmoniassa ja huomenna ooppera. Oopperataloamme aletaan saneeraamaan ja kauden esitykset on jaettu eri puolille kaupunkia. Keskiviikkona menen katsomaan Poppean kruunajaisia niinkin erikoiseen paikkaan kuin ensimmäisen työpaikkani kanttiiniin. Tuon kupolin alla olen syönyt satoja kertoja herne- ja linssikeittoa ja Reinin hapanpaistia rusinakastikkeessa. Ihan kylmät väree tulee pelkästä ajatuksesta, että kerran vielä pääsen siihen saliin. Firma on aikoja sitten myyty ja toiminta siirretty toiselle puolelle jokea. Nyt kanttiinia käytetään mm. tähän tarkoitukseen. Poppean esitys on saanut loistavat arvostelut ja ihmiset ovat hulluina yrittämässä saada lippuja. Tämän talon ulkopuolella on muuten filmattu osia Lukija-elokuvasta.
kuvat netistä

Kommentare:

  1. Allu se pitää huolta meikän sivistämisestä :D. Monta uutta juttua olen täältä lukenut.

    Tuleekohan musta vielä joskus joku kultturelli (onkos tuo sana?) persoona...

    Minä ja kulttuuri ollan toisistamme aika kaukana ;-), mutta täällä sun blogissa voin käydä vähän maistelemassa makupaloja siltäkin saralta

    :-)

    AntwortenLöschen
  2. Tuttu taiteilija. Kasselissahan ei voi piipahtaa saati asua törmäämättä Beuysin tuotantoon. Kevään aprillipilana blogissani ollut teos "7000 Eichen - Stadt-verwaldung statt Stadt-verwaltung" levittäytyy koko kaupungin alueella. Meidänkin kotoa lähin puu kivipaaleineen on parin sadan metrin päässä. En aina jaksa innostua nykytaiteesta, mutta Beuys on mielenkiintoinen.

    AntwortenLöschen
  3. Allu ei kyllä tarvitse mitään kulttuurikunto-ohjelmaa! Muistan tuon Kasselin kyyhkyn aprillipilan.

    Nautinnollisia kulttuuririentoja!

    AntwortenLöschen
  4. Beyusista olen joskus lukenut,nyt tuli vähän enemmän tietoa,kiitos Allun kulttuurikanavan:-)
    Hienoja tapahtumia sulla on tiedossa;oopperaa ja konsertteja!

    AntwortenLöschen
  5. Taas kerran alkoi päiväni täällä blogissa piipahtaessani kulttuuri-informaatiolla. Olipa hieno avaus päivälle. Tuo Beuysin teos kelkkoineen on tosi erikoinen.
    Maailma muuttuu Eskoseni, kuten toteat entisen työpaikkasi "ruokalan" muuttumisesta aivan toisiin tarkoituksiin.

    AntwortenLöschen
  6. Kiva että naapurikylässäkin on taidetta tarjolla. D-dorfilaiset saavat olla ylpeitä taiteilijastaan, jonka työt ovat tosi mielenkiintoisen näköisiä, (piipahdin niitä tässä katselemaan ja samalla katselin muitakin tuon kylän asioita ja muistelin menneitä).

    Nautinnollista oopperaelämystä L'incoronazione di Poppean seurassa siellä kanttiinissä, joka on varmaan hyvä myös akustiikaltaan.

    Nyt menen valmistamaan kisikkatomaattilisuketta, jonka ohjeen löysin eilen. Ettei vain ollut täällä dit un datissa:)

    AntwortenLöschen
  7. Juu juu, pitää olla kanttiinissa, ettei taas tule sanomista:D

    AntwortenLöschen
  8. Olishan aika metkaa jos olohuoneeseen saisi tuollaisen kelkka taideteoksen.
    Upean nakoinen tuo sali.
    Nautinnollista viikon jatkoa!

    AntwortenLöschen
  9. Natjale: no kun ei ole lypsettäviä eikä imeväisiä, on aikaa muuhun
    Kasselin kyyhky: muistan, että postasit niistä tammista. Beyes on kai muutenkin ollut paljon läsnä nimenomaan Kasselissa.
    Helena: kyllä sitä kuntoa voisi hyvin lisätäkin
    Yaelian: onhan se Beuys ulkomaillakin tunnettu ja mm. Andy Warhol on tehnyt hänestä kuvan
    Maija: niin se maailma tosiaan muuttuu
    Clarissa: no onneksi ehdit korjata pahan virheesi :-))
    BLOGitse: ei mahtuis kelkat meidän olkkariin

    AntwortenLöschen
  10. Joskus vuosikymmeniä sitten kävin Beuyisin näyttelyssä Tampereella.
    Vaikutelmat eivät välttämättä olleet miellyttäviä, mutta perin mielenkiintoisia kyllä.
    Nautinnollisia musiikkelämyksiä, Allu!

    AntwortenLöschen
  11. Anjakar: Sara Hildenin museossa taisi olla joskus Beuys-näyttely.

    AntwortenLöschen
  12. Taidetta silmille ja musiikkia korville...Mikä sen parempaa!

    AntwortenLöschen
  13. Täältä löytyy vuodelta 2008 oleva kulttuurikuntotesti: http://kulttuurikunto.yle.fi/kulttuurikuntotesti Itse sain tulokseksi näin: Kulttuurikuntopisteesi:
    9.46. Olette ylikunnossa.

    Kulttuurikuntonne on liian hyvä, olette lievässä ylikunnossa. Teille suositellaan varovaista kohtuullisuutta kulttuurin käytössä. (johtuu siitä että luen joka päivä jotain ja kuuntelen musiikkia joka päivä, en nyt konsertissa käy joka päivä...)

    Epäilen, että saat Allu täydet pinnat. Aattelin mennä tällä viikolla katsomaan Valkoisen nauhan.

    AntwortenLöschen
  14. Ah, odotan vain syyslomaviikkoa ja sitä, että saan raahata lapset kulttuuririentoihin! Ei vaan, lasten kanssa elokuviin ja ehkä tyttären kanssa taidetta katselemaan (poika ei halunne mukaan ;-)).

    AntwortenLöschen
  15. Ei kai se siitä ajasta ole kiinni, eikä lapsista. En vain ole niin sivistynyt. Tällainen maalaisjuntti, joka ei paljoa taiteesta tiedä ja ymmärrä :D

    Mutta kauneutta minäkin rakastan ja pysähdyn kauniin taulun kohdalla varmasti. En halua oikeastaan edes tietää, kuka työt on tehnyt, sillä uskon vakaasti siihen, että tieto muokkaa mielipiteitämme. Joku Picassokin. Voi hyvää päivää mitä sotkua, kamalaa töherrystä. Ei vain aukene niiden tuherrusten ylivertaisuus minulle...

    Oopperalaulua rakastan, jos se on oikein korvilleni laulettu ;-). Mutta en voi mennä oopperaan, sillä itkisin siellä muilta ilon pilalle. Olen niin tunteikas ja mm. Pavarottia on tullut itkettyä kerran jos toisenkin. Mutta en silti jaksaisi ehkä kenenkään kirkumista kuunnella montaa tuntia. Kaikki oopperalaulajat eivät laula tietä sydämeeni, vaan hermoihini.

    Kuten sanoin: sivistymätön maalaisjuntti olen, ihan lapsesta asti ollut.

    AntwortenLöschen
  16. Sira: sanos muuta
    Helena: olen tehnyt sen testin joskus ja pääsin läpi
    kato nyt tätäkin: joo, ne tytöt on vaan fiksumpia :-))

    AntwortenLöschen