Montag, 29. November 2010

Terveisiä sieltä, missä pippuri kasvaa

Menomatkalla oli hirmumyrsky Chennaissa (ent. Madras), mutta se häipyi sopivasti niin että meidän koneemme oli ensimmäinen, joka pääsi laskeutumaan Chennain kentälle sinä päivänä. Vielä tuntia ennen suunniteltua laskeutumisaikaa ei ollut varmaa, joudummeko ehkä laskeutumaan Bangaloreen. Kiitos Lufthansalle hyvästä suorituksesta ja hyvästä palvelusta, ne matkakaverit, jotka lensivät Katarin kautta, joutuivat odottamaan koko yön Dohan kentällä ja menettivät ensimmäisen lomapäivän.

Paluulennolla oli sitten vaihtelun vuoksi terrorivaroitus voimassa, joten thrillistä ei ollut puutetta. Oltiin kuitenkin optimistisia ja Osama jätti meidät rauhaan.
Lentojen väliin mahtui sitten vaikka mitä ennennäkemätöntä ja nyt pitää alkaa vähitellen lajittelemaan ajatuksia ja valokuvia. Värikäs matka se oli ja olen Allumiehelle kiitollinen siitä, että hän sai minut ylipuhuttua ja lähdin mukaan matkaan. Intian turistitoimiston slogan on Incredible India ja sitä se maa todella on!

Kuvassa pariskunta, joka kuivatti chilipippuria asuntonsa pihassa. Tämä oli kylässä, jossa ei varmaan ole montaa turistia ennen käynyt. Sen huomasi mm. siitä, että lapset eivät "osanneet" edes kerjätä kynää tai suklaata.

24 Kommentare:

  1. Tervetuloa takaisin blogistaniaankin Allu! Mielenkiinnolla odotan kun ehdit ja jaksat kertoa lisää, olen iloinen että ilmeisimmin mitä positiivisin yllätys.
    Ihanaa viikkoa!

    AntwortenLöschen
  2. Upeat värit tuossa kuvassa! On varmasti ollut mahtava reissu.

    AntwortenLöschen
  3. Mukavaa, että olet palannut. Innolla odotan, oikein janoan, lisää matkakuvauksiasi Intiasta. Mitä nyt kirjoitit, kuulostaa jännittävältä, erilaiselta ja kiinnostavalta.

    Ja upea tuo chilinkuivatuskuva!

    AntwortenLöschen
  4. Kiitos terkuista :-)

    ... ja ihan pakko sanoa, "mitäs minä sanoin" :-P

    Ei vaan. Jännitin puolestas, että tykkäätkö vai et, mutta jaksoin uskoa, että varmasti löydät Intiastakin paljon asioita, joita voit muistella uskomattomana kokemuksena :-)

    AntwortenLöschen
  5. Allu, tervetuloa takaisin Blogilandiaan!

    Tuo pippurin kuivatuskuva on jotenkin kuin taulu...tai persoonallinen kortti Intiasta.

    AntwortenLöschen
  6. (PS. Se mun Poltetut varjot matkusti yhden arvonnan voittona Mialle Chileen.)

    AntwortenLöschen
  7. Tervetuloa takaisin ja mieluusti luen kuulumisia ja katson kuvia kunhan jaksat jakaa meille matkakokemuksiasi uskomattomasta Intiasta.

    AntwortenLöschen
  8. Tervetuloa joulunalusarkeen! Matka oli varmaan satumainen, ainakin tuosta kuvasta päätellen.

    AntwortenLöschen
  9. Tervetuloa takaisin. Lisää matkakuvia odotellesa. Meilläkin on syksyn ajan chilipippurit aurikokuivanneet joka toisella patiolla :)

    AntwortenLöschen
  10. Tervetuloa takaisin! Matka kuulosti positiiviselta kokemukselta, sulattele rauhassa - ja niitä tuloksia sitten täällä odotellaan.

    AntwortenLöschen
  11. Tervetuloa takaisin! Hienoa, että matkanne päättyi onnellisesti. Nyt jäämme odottamaan matkakertomustasi, joka lienee mitä mielenkiintoisinta lukemista ja kuvin katseltavaa.

    AntwortenLöschen
  12. Kivaa, että matka meni hyvin, kaikesta huolimatta :)
    Odotan jo innokkaana seuraavia kertomuksiasi matkasta!
    T. Sauerkraut

    AntwortenLöschen
  13. Tervetuloa takaisin! Matkakertomusta ja kuvia odotellen.

    AntwortenLöschen
  14. Ihanaa että olet taas täällä;olikin jo ikävä!Hieno pippurikuva! Joten palaudu kunnolla ja jäänkin sitten odottelemaan matkakertomustasi.

    AntwortenLöschen
  15. Heljä: mitä positiivisin tosiaankin
    TaiNa: minäkin pidin noista väreistä
    lumiomena: oli se kyllä niin erilaista kuin olla ja voi
    Natjale: no sinähän jo silloin tiesit, että sinne kannattaa lähteä
    Leena: tuo kuva on se mun kortti, kun ei ollut juuri aikaa kirjoitella kortteja
    Helena: kunhan tässä nyt ehdin alkaa raportoimaan, nyt on ollut pyykkipäivä ja kohta lähdettävä synttäreille
    Clarissa: satu tuli kyllä joskus mieleen siellä ollessa
    mizyéna: värit muistutti joskus Tunisiaa
    Sirokko: olin niin epäluuloinen, mutta on nyt pakko myöntää, että kokemus oli suurenmoinen
    Sira: kyllähän niitä stooreja luulisi riittävän, kunpa tietäis, mistä aloittais
    Sauerkraut: oli siinä alussa jännitystä, että joudutaanko pyörremyrskyn kouriin ja mietin jo testamentin tekoa
    Sooloilija: kiitos
    Yaelian: voi kiitos

    AntwortenLöschen
  16. Ihanaa! Olet palannut :)
    Arvasin, että Intia(kin) osaa hurmata ja yllättää, kun vain antaa sille tilaisuuden - mäkin haluan antaa tilaisuuden ja odotan innolla kuviasi&kertomuksiasi!

    Toivottavasti JetLag ei paina liikaa, eikä lämpötilaero turruta kokonaan ... :)

    haliterkut <3

    AntwortenLöschen
  17. MaaMaa: ajattelinkin suositella sulle(kin) Intiaa. Jetlag vaivaa sen verran, että herään jo ennen kuutta, mutta se on ihan ookoo, sillä ehdin paremmin hoitaa kotihommat. Lämpötilaero oli aika kamala ja pantiin heti sauna päälle, kun päästiin kotiin.

    AntwortenLöschen
  18. ... vaikken ole edes käynyt maassa, mietin, että siellä on varmasti paljon asioita, jotka vain tänä päivänä pysäyttävät.

    Ei ole huonoa, ei hyvää... on vain erilaista, eikö vain. Ja erilaisuus on rikkaus, kun katsoo oikeasta kulmasta asioita. Avoimin mielin.

    Mutta joo. Kiva että tykkäsit/ matka teki vaikutuksen. Sen enempiä miettimäti asiaa, oli varmasti joka sentin arvoinen matka :-)!

    AntwortenLöschen
  19. Tervetuloa takaisin!
    Taisitte selviytya ilman vatsatautia - olisit siita varmaan jo maininnut. :)
    Lisaa raportteja odotellessa,
    terveiset pakkasesta Helsingista!

    AntwortenLöschen
  20. Olenkin sua jo kaivannut. Kovasti odotan matkakertomusta.

    AntwortenLöschen
  21. Hieno lukea, että Intian reisu meni odotettua paremmin. Intia on todella aerilainen kuin kaikki muut. Siellä on kaikki uskomatonta, kuten matkatoimisto lupaa. Kannattaa se kokea.
    Jään innolla odottelemaan, mitä kaikkea jaksat kirjoittaa ja näyttää. Hyvää paluuta arkeen!

    AntwortenLöschen
  22. Ihana!!! Tosiaan pippuria sieltä löytyi! =D

    AntwortenLöschen
  23. BLOGitse: taidettiin olla ainoat, joilla ei ollut vatsatautia. Me syötiin koko ajan suomalaisia maitohappobakteereja, ilmeisesti ne auttoivat.
    Tuure: yksi mielenkiintoisimmista matkoistamme, samaa luokkaa kuin Burma pari vuotta sitten, niin autenttinen
    Vihreätniityt: kiitos
    Maija: ajattelin varoitustasi, kun saavuttiin keskellä yötä Chennaihin ja niitä ihmisiä oli niin kamalan paljon siihenkin aikaan yöstä
    Una: pippuria löytyi, sitä oikeaakin pippuria nähtiin kasvina ja kardemummaakin

    AntwortenLöschen