Montag, 25. Juli 2011

Välimeren tomaattisalaatti


Eilen illalla grillattiin ystävien kanssa ja kokeilin uutta salaattia, joka meni kuin kuumille kiville ja söimme nelisteen tämän kuuden hengen annoksen.

1 kg aromaattisia tomaatteja
2 rosmariniin, timjamin ja oreganon oksaa
sokeria
(sormi)suolaa
1 tl raastettua sitruunankuorta
250g tuoreita valkoisia papuja (minä otin purkillisen valkoisia säilykepapuja)
4 dl kasvislientä
1 salottisipuli
3 rkl balsamicoa
2 rkl appelsiinituoremehua
mustapippuria myllystä
7 rkl oliivilöljyä
pieni radicchiosalaatti
nippu rucolaa

Leikkaa tomaatit paksuiksi siivuiksi, kuivaa ne talouspaperilla ja levitä leivinpaperin päälle uunipannulle. Hienonna timjami, oregano ja yksi rosmariinin oksa ja mausta ne suolalla, sokerilla ja sitruunankuorella. Levitä maustesekoitus tomaattien päälle ja kuivata tomaatteja noin 50 min. uunissa (+120°C normaalissa tai +100°C kiertoilmauunissa).
Jos käytät tuoreita papuja, keitä niitä rosmariinin oksan kanssa kasvisliemessä puolisen tuntia.  Kuori salotti ja pilko pieneksi, lisää balsamico, appelsiinimehu, vähän suolaa, pippuria, sokeria ja 4 rkl öljyä. Valuta pavut ja kaada kastike vielä kuumien papujen joukkoon. (Minä huuhtelin purkkipavut ja lämmitin niitä vähän aikaa rosmariinin oksan kanssa kasvisliemessä.)
Pilko radicchio ja rucola sopivan kokoiseksi.
Ota tomaatit uunista, ripottele päälle 3-4 rkl oliiviöljyä ja levitä tomaattiviipaleet tarjoilulautaselle.
Sekoita lämpimät pavut ja salaatti ja kastike ja levitä  tomaattien päälle. Tarjoile haaleana. Nam♥

10 Kommentare:

  1. Näyttää tosi herkulliselta...ehkäpä oli vielä juuri uunista otettua patonkia kera salaatin...

    AntwortenLöschen
  2. Leena: tavallista patonkia harvemmin, sen kun osaavat vain ranskalaiset tehdä kunnolla. Meillä useimmiten maalaispatonkia, hyvää sekin.

    AntwortenLöschen
  3. Tuo salaatti kuulostaa herkulliselta. Täytyypä joskus kokeilla grillauksen lisänä.Sinulla on vähän väliä jotain uutta kokeiltavana. Näin pysyy hiukan ajan tasalla gurmeeruokien kanssa, kun seuraa blogiasi!!!

    AntwortenLöschen
  4. Kyllä vaan. Nam♥ eli tuota pitää tehdä.Keväällä tein papupestoa ja sen jäljiltä on kaapissa puoli pakettia valkoisia papuja. Ne voisi käyttää tuohon, jos vaan muistaisi laittaa ne illalla likoon.Purkkikin kelpaa hätätilassa.

    AntwortenLöschen
  5. Nami,siinä on salaatti minun makuuni:)

    AntwortenLöschen
  6. Hyvää salaattia olit tehnyt. Ei ihme, että kaikki meni.

    AntwortenLöschen
  7. Maija: :D
    Clarissa: ensin meinasin minäkin liottaa papuja, mutta sitten mukavuudenhalu taas iski ja otin säilykepapuja
    Yaelian: varmaan tykkäisit
    Marjatta: oli tosi hyvää

    AntwortenLöschen
  8. Herkulliselta vaikuttaa, mutta siinä oli minulle vieraita aineksia, mutta eiköhän Turun torilta löydy kaikenlaisia salaatteja. :)

    AntwortenLöschen
  9. Nam, kuulostaa tosi herkulta: otin ohjeen talteen samantien !

    AntwortenLöschen
  10. Helena: luulisi Turusta saavan. Yrttejä voi ottaa kuivattunakin hätätilassa.
    MaaMaa: kannattaa kokeilla. Me päätettiin tarjota tätä seuraavillekin vieraille.

    AntwortenLöschen