Montag, 12. September 2011

Viikonloppu vierähti

Viikonloppu meni taas aivan liian nopeasti. Se alkoi perjantai-iltana, jolloin töiden jälkeen piipahdettiin Bonniin, jossa on tällä hetkellä valtion taidehallissa tunnetun saksalaisjuutalaisen impressionistin Max Liebermannin näyttely.


Meillä kävi hyvä onni, sillä pääsimme tällä kertaa ilman jonotusta myös museon kattopuutarhaan, jonne oli "rakennettu" osa Liebermann Berliinissä ollutta puutarhaa. Valitettavasti silloin oli jo vähän hämärää ja minulla vain kännykkäkamera. Katolla on muutenkin paljon kukkia ja niittyjä ja myös mehiläisiä.

Lauantaina oli täydellinen kesäpäivä, sininen taivas ja +30C.  Käytiin mm. kirjakaupassa ja siellä osui taas silmään suomalaista kirjallisuutta. Elina Halttusen kirja on käännetty saksaksi. Kannattaakohan lukea?

Lauantai-iltana istuttiin puoleen yöhön ystävien puutarhassa ja kun tulimme yhden aikoihin kotiin, asteita oli varmaan edelleen +25C. Kun sunnuntaiksi oli taas vaihteeksi luvassa sadekuuroja, lähdimme jo kymmeneltä aamulla kävelylle.  Puoli tuntia sen jälkeen taivas muuttui yhtäkkiä tällaiseksi
ja kymmenen minuuttia sen jälkeen tuli aivan kamala sadekuuro. Mikä onni, että  satuimme silloin olemaan ystäviemme talon lähellä ja saimme heiltä kaksi sateenvarjoa kotimatkaa varten.
Sattuneesta syystä (reason beyond my control) me jouduimme peruuttamaan loppukuun hotellivarauksemme Côte d'Azurilla ja nyt tuli hätä pöksyyn löytää näin lyhyellä varoituksella uusi hotelli. Monet kysymykseen tulevista olivat täynnä tai enää oli vain yksi huone vapaana ja me tarvitsemme ystäviemme kanssa kaksi huonetta. Koko sunnuntai-illan me sitten surffailimme netissä ja mietimme vaihtoehtoja ja nyt on varaus tehty: me teemme jotain aivan muuta ja lähdemmekin Dolomiiteille patikoimaan.
Päätös syntyi eilen illalla ja sen jälkeen nautittiin mm. paistamaani Tomaattista Tarte Tatinia.

8 Kommentare:

  1. Ompa teillä taas ollut mukava viikonloppu. Ja kyllä Dolomiitit nyt Provencen melkein voittavat, mutta vain melkein... :) Mukavaa viikkoa täältä syyssateista!

    AntwortenLöschen
  2. Käväisin katsomassa Liebermannin töitä, Papageienalleesta pidin erityisesti. Se valo! Oliko näyttelyssä?
    Halttusen kirjaa en ole lukenut, mutta hänen edellisten tekstiensä, siis enimmäkseen käsikirjoitustensa perusteella se on varmaan lämminhenkinen kirja, joka kannattaa lukea.
    Nam! Tätien torttu on aina hyvää, tekee sen sitten omenoista tai tomaateista.

    AntwortenLöschen
  3. Ehdottomasti kannattaa lukea Saaressa kaikki hyvin(auf Finnisch)!

    AntwortenLöschen
  4. Tulee melkein näyttelykateus, kun lukee viikonlopustanne.

    Minäkään en ole lukenut Halttusta, mutta melkein kaikki häntä lukeneet ovat kehuneet. Lue sinä kirja ja kommentoi sitä meille blogisi lukijoille!

    AntwortenLöschen
  5. Teillä on edelleenkin ihan eteläiset lämpötilat! Mielenkiintoinen näyttely varmaankin;pidän impressionisteista.Harmi kun teidän suunniteltu lomanne ei järjestynytkään niinkuin piti,mutta patikkaretki Dolomiiteilla kuulostaa huippukokemukselta:)

    AntwortenLöschen
  6. Helena: Dolomiitit on aina ookoo
    Clarissa: Papageienallee onkin hieno, totta kai aina näytillä.
    Tämä täti on tehnyt sen tarten ennen vain omenilla, tomaatti oli kiva suolainen vaihtoehto.
    kikka: kiitos kommentista, pitänee sitten hommata Suomesta joskus
    Katja: kyllä täällä riittää näyttelyitä, varsinkin kun on vielä 40km päässä Düsseldorf ja 20km päässä Bonn, jossa on hyviä museoita, kun oli sentään niin pitkään pääkaupunkina
    Yaelian: minäkin pidän impressisionisteista ja monesta taulusta tuli jotenkin Edelfelt mieleen

    AntwortenLöschen
  7. Kattopuutarha kuulostaa kivalta, niin kuin viikonlopun viettonne muutoinkin.

    AntwortenLöschen
  8. Susadim: harmitti vaan, kun olimme siellä harmaana päivänä myöhään, seuraavana päivänä olisi ollut pilvetön taivas ja kaikki vielä kauniimpaa

    AntwortenLöschen