Freitag, 14. Oktober 2011

Tasan kahden viikon päästä

Lufthansa kuljettaa meidät "Kuninkaitten maahan" eli Intian Rajasthaniin. Posti toi jo lentoliput, passeja ja viisumia odotellaan vielä konsulaatista, ne lähettävät ne jostain syystä mielellään aina viime tipassa.

Matkatoimiston paketissa oli myös pohjois-Intian kartta, jota aloin innokkaasti tutkimaan. Meni kovasti aikaa ennenkuin löysin sieltä kaikki paikat, jonne menemme, kun on tuo Intian maantiedon tuntemus vähän retuperällä. Merkkaan karttoihin aina ne paikkakunnat värillisellä teipillä, ne on sitten helppo löytää, kun matkan aikana tutkii karttaa.

Matkaoppaat saimme jo ajat sitten ja nyt aloin etsiä intialaista kirjallisuutta matkalukemiseksi. Amazonilta löytyi Vikram Seth'in kirja Porträt einer Liebe (engl. Two lives) käytettynä hintaan 82 eurosenttiä ja se on kuin uusi ja tuli kahdessa päivässä. Lisäksi on tilauksessa saman kirjailijan Sopiva nuori mies.
Ja päiväkirjankin ostin tätä matkaa varten.


Olemme matkaseurueen kanssa viimeisen yön ennen kotiinlentoa Bombayssa eli Mumbaissa ja halusimme jäädä samaan hotelliin vielä yhdeksi ylimääräiseksi yöksi, mutta oli vähän turhan halpa: veloittaisivat yhdestä yöstä aamiaisineen 600 euroa. Sillä hinnallahan nelihenkinen perhe pääsisi melkein jo viikon täysihoitoon Mallorcalle. Ei auta muu kuin ottaa kapsäkit käteen ja siirtyä samalla kadulla olevaan halvempaan hotelliin. Naureskeltiin jo, että me taidamme olla ainoat hotellin asukkaat, jotka lähtee sieltä kävellen ja matkalaukkuja itse kantaen pois, kaikki muut haetaan varmaan luksuslimusiinilla.

11 Kommentare:

  1. Miten ihanalta kuulostaakin tuo matkanne.Huh mikä hinta siinä hotellissa yhdeltä yöltä!

    AntwortenLöschen
  2. Kiva, että lähdet matkalle. Sehän tietää meille taas uusia kivoja matkakertomuksia ;)

    AntwortenLöschen
  3. Pakkaamista ennen matkaa inhoan sydämestäni ja vuosi vuodelta enemmän, mutta kaikenlaisesta matkakohdetta koskevasta kirjallisuudesta matkaoppaita myöten taas nautin täydestä sydämestäni:)

    AntwortenLöschen
  4. Yaelian: kyllä meinattiin lentää pyllyllemme siitä hinnasta.
    Kirlah: kyllähän sieltä varmaan kertomista riittää
    Clarissa: pakkaaminen on se vihonviimeinen homma näillä lentomatkoilla. Onneksi siellä on kesäinen sää eikä tarvitse mitään paksuja talvivaatteita.

    AntwortenLöschen
  5. Voi, ihanan jännää! Minusta suunnittelu on melkein mukavampaa kuin itse matkanteko. Tai ei nyt ehkä ihan sentään. :-)

    Otathan sitten ainakin muutaman kuvan, että mekin päästään kurkkimaan, millaista siellä Rajasthanissa on. ;-)

    AntwortenLöschen
  6. Hei, vastahan sinä sielläpäin liikuit. Mutta mukavaa matkaa siitä huolimatta. Toivottavasti saat pakattua kaiken sen, mitä tarvitset!
    Karttamerkinnät ovat todella hyvä juttu. Teen itsekin niin.
    Katsellaan sitten kuvin, mitä kaikkea olet nähnyt.

    AntwortenLöschen
  7. Miljonäärit ja Slummien miljönäärit! :)

    Mukavaa matkanodotusta!

    AntwortenLöschen
  8. Odotan matkapostauksiasi suurella mielenkiinnolla! Minusta pakkaaminen on kivaa ja aikoinaan vietin matkalaukkuelämää monta vuotta, joten se käy myöskin supernopeasti. Kätevät nuo teipit, erottuu paremmin kuin kynällä alleviivaukset.

    Saga

    AntwortenLöschen
  9. Hippu: ja minä kun olin ihan varma, että olisit jo käynyt siellä
    Sira: onhan siitä jo vuosi ja silloin olimme vain etelässä
    Helena: pitäis varmaan katsoa uudelleen se Slumdog, viime viikonloppuna katsoi Salaam Bombayn hyvä leffa sekin
    Saga: kyllähän se pakkaaminen menis jos vaan tietäis, mitä kaikkea pitää ottaa mukaan, yleensä otan kyllä liikaa. Nyt on kiva, kun lennetään koko matka Lufthansalla ja voidaan tehdä check-in edellisiltana eli voidaan mennä ilman matkatavaraa lentokentälle boarding card vaan mukana.

    AntwortenLöschen
  10. Suosittelen myös leffaa Bend it like Beckham tai Parempi kuin Beckham (2002). Kertoo tytöstä joka halusi pelata jalkapalloa, mutta vanhemmat halusivat naittaa hänet. Ei niin syvällinen, mutta hauska.

    AntwortenLöschen
  11. Hyvä kun sinä reissaat tuolla Intiassa, niin pääsen sinne taas siivelläsi.

    AntwortenLöschen