Dienstag, 13. März 2012

Tervetuloa tomaattikeitolle


6-8 hengelle

1 iso sipuli
1 valkosipulin kynsi
4 tölkkiä (á 400g) tomaattimurskaa
1 dl punaista pestoa
1/2 l vettä
3 kasvisliemikuutiota
3 rkl sweet chili sauce
2 rkl sokeria
1 tölkki (400g) kookosmaitoa

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli ja kuullota öljyssä isossa kattilassa.
Lisää tomaattimurskat, pesto, vesi ja liemikuutiot.
Mausta chilikastikkeella ja sokerilla.
Keitä hiljalleen puolisen tuntia.
Soseuta ja lisää tarpeen mukaan mausteita.
Lisää kookosmaito ja kuumenna kiehumispisteeseen.
Guten Appetit!

21 Kommentare:

  1. Tomaattihan on hurrrjan terveellistä tuli se sitten purkista tai tuoreena. Meillä syödään tomaattikeittoa aina silloin tällöin, mutta teen sen pussiaineista. Tätä voisikin kokeilla!

    AntwortenLöschen
  2. Nimenomaan kypsennetty tomaattihan on terveellistä, mm. eturauhassyöpää estää. Pussikeitot saattaa olla ihan hyviä maultaan, mutta niissä on valitettavasti kaikenlaisia lisäaineita. Tomaattimurskasta on tosi helppo keittää itse.

    AntwortenLöschen
  3. Jos voisin, haluaisin kysyä äidiltäni, miten hän valmisti tomaattikeiton silloin muinaisuudessa. Tomaattimurskaa, sweet chili saucea ja punaista pestoa kun ei kaupanhyllyiltä silloin löytynyt. Maukasta se kuitenkin oli.
    Olen tehnyt samantyyppistä keittoa kuin tuo sinun omasi, mutta ilman kookosmaitoa. Pitäisikin kokeilla.
    Tomaattihan on pieni terveyspommi, onneksi täällä saa lähisudun puhtaita luomutomaatteja. Minulla on tapana lisätä jopa lisäaineetonta ketsuppia maustamaan ruokia. Antaa pirteämmän maun kuin tomaattisose.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Teiltä saakin varmaan kunnon tomaatteja. Meillä on enimmäkseen vetisiä ei-milleen-maistuvia hollantilaisia. Suomalaisen tomaatit ja mansikat on maailman parhaita.

      Löschen
  4. Klingt lecker, da die Google-Übersetzung heute ausnahmsweise mal ganz schlüssig wirkte, habe ich das Rezept kopiert. Kokosmilch in Suppen mag ich meist sehr gerne, werde es also mal ausprobieren.

    AntwortenLöschen
  5. Nam, näyttää todella hyvältä! Kiitos reseptistä.

    AntwortenLöschen
  6. Mielelläni! Lapsena oli lempparikeittojani,etenkin hyvän ystävän äidin ja entisen opettajani tekemänä:D

    AntwortenLöschen
  7. Kiitos kutsusta! Ihanan kuuloinen keitto; täytyy laittaa heti ohje ylös.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kannattaa kokeilla, maistuu varmaan intialaisellekin

      Löschen
  8. herkulta näyttää! Täytyykin ensi kerralla katsoa löytyykö marketista aineksia.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Eiköhän noita aineksia nykyään löydä melkein kaikkialta.

      Löschen
  9. Tomaattikeitto on mun lempikeitto, syön sitä usein. Melko samalla ohjeella olen tehnyt, kookosmaito vain puuttunut. Laitoinkin sen jo ostoslistalle, loppuviikosta herkutellaan Allun tomaattikeitolla täälläkin :)

    Saga

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kiva kuulla sustakin, ehdin jo kaipailla ja just tänään ajattelin sinua.

      Löschen
  10. Tomaatti ja basilika, ihana yhdistelmä. En ole vielä syönyt hyvää tomaattikeittoa, joten jospa Gastaus Allu sitä tarjoais joskus.

    AntwortenLöschen
  11. varmasti namia, soppa saa minut leipomistuulelle

    AntwortenLöschen
  12. Ooooh, ihana keitto. Kiitos!

    Tiedätkö, serkkuni tekee fantastista keittoa punajuurista. Se on mielettömän hyvää...Pitääkin kinuta se ohje.

    AntwortenLöschen