Tänä aamuna heräsin ihmeelliseen suhinaan ja kun katsoin ulos ikkunasta, taivaalla lenteli kuumailmapalloja.
Eilen illalla taivaalla lenteli vähän eri otuksia. Olimme ystävien luona viettämässä ihanaa kesäiltaa. Tarjolla oli mm. grillilihaa. Kaverimme grillaavat periaatteessa aina sitä kaikkein kalleinta mahdollista lihaa ja tällä kertaa grillattiin mm. jonkun erikoisen 50 kertaa päivässä silitellyn onnellisen possun lihaa. Kun istuimme ruokapöydän ääressä, Allumies huusi yhtäkkiä "mitä tuon harakan nokassa on?" ja kun katsoimme taivaalle, harakka lensi ison grillipossupalan kanssa tiehensä. Siinä meni harakan mukana 15 euron lihakömpäle. Liha oli grillin vierellä astiassa alumiinifolion alla ja harakka oli osannut siirtää folion ilman että siihen tuli reikää. Varasteleva harakka niinkuin Rossinin ooppera sanoo.
Tässä ollaan jo jälkiruokaa syömässä, herkullista aprikoosipiirakkaa.
Onnellinen possu teki harakastakin onnellisen :)
AntwortenLöschenIhmiset saisi ottaa opiksi: onnea kannattaa jakaa muillekin.
LöschenHyi mikä rökäleen varas.,..
AntwortenLöschenHeleätä helluntaitaita Kölniin!
Meilläkin on alkanut näkyä harakoita, ei kannata laittaa hopealusikoita terassin pöydälle.
LöschenOlipas röyhkeä harakka! Ihana tuo illallispaikkanne,onko tuossa lampi pöydän vieressä`?
AntwortenLöschenTuo on meidän ystävien terassilla ja siinä on iso lampi, jossa voisi teoriassa uidakin, mutta mies ei osaa kunnolla uida. Ne on ammatiltaan perillisiä eikä siis ole puutetta pikkurahasta. Just taas tuli muutama satatuhatta euroa jotain jälkiperintöä. Der Teufel scheisst nicht auf einen kleinen Haufen, sanoo saksalainen eli piru ei kakkaa pieneen läjään.
LöschenTeillàhàn hassuja juttuja siellà lentelee....lihakimpaleita ja palloja! Ovela harakka!
AntwortenLöschenOli se aika spektaakkeli sen harakan kanssa, uskomatonta kuinka ison lihapalan se sai kuljetettua.
LöschenKölniläiset harakat näyttävät olevan oikeita herkkusuita! Meidän harakoilla on tällä hetkellä huonot oltavat, kun räklät ja kirjosiepot ovat jatkuvasti niiden kimpussa.
AntwortenLöschenMaikki
En oikein ymmärrä, mistä niitä harakoita on alkanut tulla. Pulut tulee keskikaupungilta, jotenkin se kaupunki saa ne lähetettyä tänne esikaupunkeihin meidän harmiksi ja nyt on pari kolme vuotta sitten ilmestynyt aina enemmän ja enemmän harakoita.
LöschenHih, hauska juttu, vaikka ei kyllä varmaan paljon naurattanut, kun lihat menivät.
AntwortenLöschenAmmatiltaan perillinen. :-D Missähän tuommoiseen ammattiin voisi opiskella. Alanvaihto kiinnostaisi. :-)
Sinne on "numerus clausus" eli otetaan hyvin vähän opiskelijoita sille alalle, arpasysteemillä ilmeisesti valitaan.
LöschenSinne meni osa onnellista possua onnellisen harakan matkaan.
AntwortenLöschenTuosta ylimmäisestä kuvasta tuli mieleen, kun nuorena tyttönä Evangelisches Krankenhausissa Kölnissä istuin ja tein yksikseni jotain tylsää työtä, tais olla "Tupfer machen" taas vuorossa ja kun katsoin ikkunasta pelästyin melkein kuoliaaksi, kun taivaalla lenteli hiljalleen tällainen harmaa "avaruusalus".
Zeppelin, niitä näkee edelleen, mainosjuttuja.
LöschenJoo, nythän niitä näkee, mutta toista oli silloin muinaisuudessa. Silloin sitä vielä ihmeteltiin suu auki.
LöschenHienoja, YKSI asia on jota kadun, että EN lentänyt kun yksi rkastajani oli ilmapallon lentäjä....
AntwortenLöschenMinä olen kerran lentänyt.
LöschenSamat pallotko ne lentelivät täällä Elben yllä eilen?
AntwortenLöschenJoo, lähetin ne sinne. Terkkuja Dunkeldeutschlandiin!
LöschenNo johan on harakka!
AntwortenLöschenEikös ne ole juuri kiiltävän perään ... ois vieny sen folion vaan!