Donnerstag, 17. Mai 2012

Sadetta ja tuulta Helsingissä

Ensimmäiset kaksi päivää Helsingissä oli kovin tuulista ja osittain sateistakin. En voi olla lainaamatta kummipojan berliiniläiskuoron sivulta tätä mielestäni loistavaa valokuvaa kolmesta kuorolaisesta. Toivottavasti antavat anteeksi (ja varmaan antavatkin, kun käänsin heidän laulujensa tekstit ohjelmalehtistä varten suomeksi ja näyttivät muutenkin kuulleen kummitädistä todella paljon , nyyh, olin aivan liikuttunut).


kuva:  cantamus-berlin.de© 

Kommentare:

  1. Riemastuttava kuva! Ihana kummipoika, kun sinusta lämmöllä pojille puhuu.

    Juuri nyt täällä on +20 varjossa, aamusta! Hieno päivä tulossa. Vähän kuuluu tuulevan, mutta tykkään tuulen huminasta. Mukavaa helatorstaita!

    AntwortenLöschen
  2. Tulee mieleen Mary Poppins. Olin tosiaan ihan otettu, että minut näköjään "tunnettiin". Pieni tuuli ei haittaa, mutta Helsingissä piti kyllä joskus myötätuulessa melkein jarruttaa, ettei olisi joutunut ajotielle auton alle ja vastatuuli oli tosi raakaa. Kivaa helatorstaita sullekin.

    AntwortenLöschen
  3. Hei me hypitään riemusta -kuva on upea!
    Helsingissä on pilvistä muttei sada.
    Eilen oltiin Torpanrannassa salaatilla ja oli aivan mahtavan lämmintä ja aurinkoista mutta illansuussa alkoi sade...

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Katos vaan, mekin käveltiin sunnuntaina Torpanrannan ohi, kun näytin kaverilleni Munkkiniemeä.

      Löschen
  4. Onpa riemastuttava kuva! Mutta uskon, että Helsingin sää vaihtuu lämpimään nyt kun me olemme sinne menossa.
    Hyvää kesää. En varmaan kesän aikana kovin usein pääse tänne blogiin, mutta jos vain tilaisuus tulee, niin käyn vilkaisemassa sinunkin elämänmenoa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Pidä sitten huoli, että 29.6.-2.7. on myös kaunis ilma Suomessa. Lähden silloin käymään Karjalan kannaksella. Oikein hyvää lomaa sulle, ehkä käyt joskus kirjastossa kurkkimassa nettiin.

      Löschen
    2. Kiitos ja lupaan pitää sään suotuisana tuolla ajankohdalla. Mukavaa Karjalan matkaa sinulle.

      Löschen
  5. Antworten
    1. Joo, näin säätiedotuksesta, että Ruotsissa oli melko lailla samanlaista.

      Löschen
  6. Nuo cantamuslaiset osaavat näköjään laulamisen (kävin kuuntelemassa jonkun linkin kautta) lisäksi poseeraamisen taidon!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Oli kyllä kiva konsertti, kannatti mennä.

      Löschen
  7. Pitää nautta siitä 15 sekunnin julkisuudesta! Hienoa, että konsertti meni hyvin.

    Upea kuva ja kuuntelin myös linkin kautta kuoroa.

    Täytyy katsoa, tarkenenko lähteä ulos tänään ollenkaan. Eikös näiden kylmien pitänyt loppua kun Eisheiliget on juhlittu?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Jääpyhimykset näyttää tekevän tänä vuonna mitä lystää. Allumies oli perjantaina Kronessa (you know) ja siellä oli ollut +33C eli ei niin kovin kylmää. Meillä on nyt vain +18C, lauantaina tulee taas lämpimämpää.

      Löschen
    2. Näköjään lupaa lämpimämpää tännekin. Eilen illalla kun olin lesungissa (siitä tulee kohta polkkaus), niin mulla oli käsineet ja vaelluskengät. Kova tuuli tekee vielä kylmempää. Ehkä tarkenen illalla lähteä katsomaan Alsterille ilotulitusta, joka liittyy Hanamiin.

      Löschen
    3. Vastako siellä nyt kirsikkapuut kukkii??

      Löschen
    4. Jo viime viikolla kukkivat, en tiedä onko tämän tuulen ja sateen jälkeen mitään niistä jäljellä.

      Löschen
  8. Hei pitkästä aikaa! Meillä melkein hellettä ja lumet jo sulaneet. Huomenna suunnataan Äimälään, Vapun tienoilla siellä oli vielä järvi jäässä.
    Odotan jo innolla matkakertomustasi Karjalasta. Me lähdetään ennen Juhannusta Laatokalle, missä silloin lienee vielä vilu, ellei helleaalto iske. Hyvää isänpäivän jatkoa. Oletan, että Allumies ei viettänyt sitä perinteiseen tapaan.
    Maikki

    AntwortenLöschen
  9. Mahtavan iloinen kuva! Meillä taas on hellettä;tuon sateen ottaisin mielelläni..

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Eiköhän nämä eurooppalaiset antaisi mielellään osan sateesta teille.

      Löschen
  10. I'm jumping in the wing, I'm jumping in the wind - what a glorious picture.

    AntwortenLöschen