Kalenterin mukaan tänään on syyspäivän tasaus eli syksy alkaa. Meillä on vielä ihmeen lämmintä, mutta parasta sittenkin varautua hakemaan takki säilöstä.
Punainen isokauluksinen takki, makkaralla olevat sukat, ruskeat nilkkakengät, valkoinen rusetti hiuksissa.
(Tuli ihan mieleen "Roma Ligocka Punatakkinen tyttö", joka vilahti Schindlerin listassa punainen takki päällään, taisi olla ainoa värillinen kohta mustavalkoisessa elokuvassa.)
Minäkin muistan sen punatakkisen tytön siinä elokuvassa.
AntwortenLöschenMinulla ei ollut punaista takkia, mutta enot kasvattivat kaneja ja minulla oli valkoinen kaniturkki, jonka kanssa tupsahdin hevosen reestä turvalleni lumiselle tiellä. Arvaa vaan, huomasiko ajaja! Onneksi ei vilkasta liikenne hevosteillä siihen aikaan, hih.
Kyllä olet ollut söötti syksyisessä asussasi!
Minut oli isä pudottanut pyörän tarakalta eikä huomannut.
LöschenPikku Allun takki oli nätti! Meillä on vielä tosi lämmintä ja kuitenkin siirrytään talviaikaan ensi yönä:(
AntwortenLöschenMitenkäs teillä nyt jo syyskuussa siirrytään?
LöschenSoma palttoo sinulla! Minulla oli pienenä punaruskea talvitakki, jossa oli turkiskaulus ja asuun kuului myös turkishattu sekä muhvi.
AntwortenLöschenTurkista tuli mieleen, että mökkinaapurimme pihassa Äimälässä on liikuskellut karhu. Liekö siellä etsiskelemässä sopivaa paikkaa talviunille.
Maikki
Siellä on kuulemma ennenkin ollut karhuja, ei uskoisi.
LöschenPäivän asu on varsin tyylikäs! Kävin aamulla H&M:ssä katselemassa syysvaatteita lapsilleni ja näin siellä tuohon samaan tapaan leikatun villakangastakin pikkutytöille.
AntwortenLöschenKyllä se muoti aina vaan toistuu.
LöschenAivan ihana tuo takki! Minullakin oli aina? rusetti hiuksissa, usein yksivärinen, mutta mieluisimpana on jäänyt mieleen jonkinlainen skottiruutuinen silkkirusetti. Saa nähdä, milloin pikkutytöillä tulee taas muotiin tuollainen kampaus.
AntwortenLöschenMulla aina valkoinen tai vaaleansininen rusetti. Olen muuten nähnyt amerikkalaisista blogeista, että siellä käytetään nykyään pikkutytöillä kaikenlaisia rusetteja, joskus ihan kamalan isojakin ihan pienillä vauvoilla, laitetaan sellainen panta kaljuun päähän ja siihen sellainen rusetti, joita täällä pannaan jouluna oikein ison paketin päälle.
LöschenSuloinen Allu. :-) Ja niin tyylikkäänä.
AntwortenLöschenTäytyy tunnustaa, että mie en muista sitä punatakkista tyttöä leffasta. Mutta valokuvan tyttö on tosi tyylikäs.
AntwortenLöschenEn nyt ihan vielä haluaisi talvivaatteisiin siirtyä, vaikka ne ovatkin valmiina vaatekomeroissa.
Meilläkin vielä luvassa kesäsäätä, joten ei tarvitse takkia.
LöschenMäkin otin takin käyttöön tällä viikolla, kun torstai aamuna täällä meillä korkealla oli aamulla vain 3°C .... KOLME ASTETTA!! ...päivän mittaan lämpö kyllä nousee vielä parin kympin tienoille, välillä ylikin, mutta parina aamuna on ollut suorastaan hyistä!
AntwortenLöschenMä muistan sen punatakkisen tytön Schindlerin listasta ... sehän näkyy useassa kohtauksessa, ja viimeisessä taitaa olla ihmiskasan seassa lavalla ... :´/
Yöllä on meilläkin ollut aika kylmää, mutta päivällä lämmintä, äskekin istuin terassilla nauttimassa.
LöschenVoi Allu! H elsingissä sataa, tuulee ja on harmaata. Tänä aamuna laitoimme Kivituikut Sarpanevan lautaselle, kun aloittelimme aamupalaa. En oikein pidä kivituikuista. Ensimmäistä kertaa ne huushollissamme ovat käytössä, mutta niitä jaellaan pesuaineiden tms. ostajille kylkiäisiksi. Meilläkin on niitä jo 8 kappaletta, vuosien varrella kerääntynyttä. Kyllä ne näyttävät tuossa ihan kauniilta. Mitä kummallista tavaraa sinulla mahtaa olla kätköissäsi, josta et muka pidä ja sitten se paljastuisikin ihan kivaksi? Nyt en viittaa banaaninleikkuuveitsiin...
AntwortenLöschenKivituikuthan on kivoja, mitä enemmän sitä parempi. Meillä on kellari täynnä romua, mm. yksi laatikollinen kamalia lahjaksi saatuja esineitä, ehkä sieltä löytyisikin jotain oikein kivaa.
LöschenHauskaa sunnuntaita Helsinkiin! Me lähdetään syntymäpäiville Ahr-joen laaksoon viinialueelle ja toivotaan, että aurinko tulisi esiin.