Samstag, 27. April 2013

Appelsiinilla ja hunajalla maustettu linssikeitto

Kokeilin vähän erilaista linssikeittoa

Ainekset:
2 sipulia
20 g tuoretta inkivääriä
400 g porkkanoita
200 g perunoita
1 rkl öljyä
2 tl jeeraa
3 dl appelsiinituoremehua
6 dl kasvislientä
150 g punaisia linssejä
2 kevätsipulia
2-3 rkl hunajaa
suolaa
pippuria

Valmistus:
Pilko sipulit, kuori inkivääri ja hakkaa se pieneksi.
Kuori perunat ja porkkanat ja leikkaa pieniksi paloiksi ja
paista ne sipulin, inkiväärin ja jeeran kanssa öljyssä.
Lisää mehu ja kasvisliemi ja keitä n. puoli tuntia miedolla lämmöllä.

Kypsennä sillä aikaa linssit suolavedessä paketin ohjeen mukaan ja valuta.
Putsaa kevätsipulit ja leikkaa vaalea ja vaalean vihreä osa ohuiksi siivuiksi.

Lisää hunaja keittoon, paseeraa se tasaiseksi ja mausta suolalla ja pippurilla.

Lisää linssit kevätsipulien kanssa keittoon.

Minä laitoin vain 2 rkl hunajaa ja se riitti mielestäni, vaikka alkuperäisessä ohjeessa lukee 3rkl.
Meni hyvin kaupaksi.


19 Kommentare:

  1. Nam! Meidän herkkua ja muuten tuttu ohjekin, jos hunaja jätetään pois. Kokeilenpa ensi kerralla.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. En ole minäkään ennen hunajan kanssa kokeillut enkä jeeraakaan laittanut, mutta inkivääriä kyllä aina.

      Löschen
  2. Täytyy tunnustaa, että en ole koskaan itse tehnyt linsseistä ruokaa. Mutta nyt lähden torille ostoksille; olisikoan siellä parsaa...

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllähän suomalaisetkin on oppineet syömään linssejä. Silloin kun lähdin Saksaan, linssejä ei oikeastaan kukaan vielä Suomessa tuntenut tai ei ainakaan käyttänyt. Ja hedelmäjugurttiinkin tutustuin eka kerran Saksassa ja nyt ei voisi kuvitellakaan, että sitä ei olisi jo aina ollut olemassa.

      Löschen
    2. Linssejä me olemme syöneet jo melkein 40 vuotta ja hedelmäjugurttihan tuli markkinoille 60-luvun loppupuolella. Aluksi en pitänyt siitä enkä vieläkään niin erikoisesti. Eri asia on jugurtti+itse tehty hedelmäsose. Ainoat uutuudet minulle Saksassa silloin kauan sitten olivat rahka ja kyssäkaali. Kumpaakaan ei syöty enää täällä, vaikka nyt ovatkin tulleet takaisin.
      Kyssäkaalilla oli täällä sama maine kuin lantulla siellä. Uutta oli myös se kirsikoilla herkuttelu.

      Löschen
    3. Kyllä täällä linssejä saa, mutta en itse viitsi niitä laittaa. Torilla ei ollut parsaa, kaupassa oli väsynyttä vihreää espanajalaista, jota en ostanut.
      Tulee tosi kova ikävä niitä saksalaisia parsavalikoimia ja -herkkuja, joita viime kevään sain nauttia eri puolilla Saksanmaata ja jopa Reininmaalla. :)

      Löschen
    4. Sain sitä jugurttia varmaan, kun olin veljeni perheen kanssa ekaa kertaa lomamatkalla Saksassa ja muistan, että sitten joskus myöhemmin Tampereen Stockalta sai kahvilasta jugurttia, johon laitettiin mansikkahilloa joukkoon, mutta silloin ei ollut vielä valmistuotteita ainakaan Tampereen kaupoissa. Kyssäkaalin syömisen opetin kälylleni ja hän oli aivan innoissaan, kun ei ollut tajunnut, että sitä voi syödä raakana.

      Löschen
  3. Saksassa joskus tein punaisia linssajä, als Gemüse. Ne ovat vatsaystävällisempiä kuin muut linssit. Täällä ei ole tullut tehtyä, kai niitä saa jo täälläkin. Minäkin söin monia ruokia eka kertaa siellä mm. vihreää salaattia. Ja join eka kerran viiniä, se oli Köln-Dellbrückissä. Olin silloin 16v. Minäkin ostin tänään vihreää parsaa, espanjalaista. Tulee niin ikävä keväisin tuoretta parsaa.

    Maikki

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllähän ne nykyään syövät Suomessa(kin) paljon punaisia linssejä ja ne kypsyy vielä niin nopeasti. Vihreää salaattia meillä kyllä syötiin kotona, siihen tuli sellainen kermaetikkakastike.
      Parsa-aika on meneillään, eilen saatiin sitä kylässä, huomenna tehdään itse parsarisottoa.

      Löschen
  4. Klingt lecker, ich esse unheimlich gerne rote Linsen, meist würze ich mit Kreuzkümmel.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Komischerweise habe ich nicht sehr oft Kreuzkümmel verwendet.

      Löschen
  5. Kivat lisät linssikeittoon:)
    Meillä tosin nyt on niin kuuma etten voi edes ajatellakaan keittoja;D

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllä mä linssejä syön kuumallakin, Intiassa niitä tuli syötyä jatkuvasti.

      Löschen
  6. Kyllä söisin. :-) Ja toisin kuin Jaelille, kuumuus ei aiheuta mulle mitään vastareaktiota keittoihin. ;-)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Niin minäkin, kuten tuossa jo sanoin, "dal" oli Intiassa meidän lempiruokaa.

      Löschen
  7. Jaa. Eipäs olet tullut mieleen. Taidanpa laittaa kokeiluun, joten kiitosta vain.

    AntwortenLöschen
  8. Appelsiinimehua linsseihin! Hm, tuota pitääkin kokeilla (niin ettei mies näe).

    AntwortenLöschen