Kun sängyssäni ei ollut pylvästä, niin minä liimasin purkkani ruokapöydän alle ja joskus laitoin sen yöksi vesilasiin, johon lisäsin vähän sokeria ja kun sain uuden purkan, naapurin Eeva kysyi, voisiko hän saada minun vanhani.
Mutta kauppiaan tyttärenä parasta mitä tiesin olivat ulkona olevat pikitynnyrit, joiden pien aurinko oli pehmentänyt. Niitä jauhettiin ja hampaat senkun valkaistuivat...Siis ei jauhettu tynnyreitä, vaan pikeä;)
Hauska purkkalaulu:;D Lopetin purkansyönnin viime vuonna kun erään hampaan paikka meni purkan mukana.... Olin raahannut Suomesta ihan kamalan monta xylitolipurkkapussia,jotka sitten annoin kaikki vapaaehtoispaikkani lapsille.
Vaaleanpunainen Champion-purkka on ensimmäinen purukumi, jonka muistan, sitten tulivat jenkit. Se pistettiin myös vesilasiin seuraavan päivän käyttöä varten:-) Mehän siis hallittiin tuo uusiokäyttö jo lapsena, hyvä me!
Minä en koskaan ole erityisemmin tykännyt purkasta. Mutta pikkutyttönä halusin purkkaa mukana olleiden filmitähtien kuvien takia, veli sai sitten ne purkat.
Me käytiin salaa hakemassa purkat lähikaupan pikitynnyristä, vieläkin purkka oksettaa. Nykyään inhoan purkanjauhajiakin, sen pitäisi olla esteettinen taitolaji eikä mikään mässyn mässyn poks niin että leuat sijoillaan lonksuvat.Argh!
Mustakin se purkan jauhaminen on kamalaa, nytkin näkee joskus televisiossa joitain fiinejä ihmisiä hienossa tilaisuudessa ja leuat sen kun liikkuu purkkaa jauhettaessa.
Mun ensimmäinen purkkani oli pikipurkka. Purukumi on todella hyvä paikka. Meillä tuli reikä pottaan ja äitini paikkasi sen purukumilla. Pitää edelleen.
Tässä on jotain tuttua;)
AntwortenLöschenMutta kauppiaan tyttärenä parasta mitä tiesin olivat ulkona olevat pikitynnyrit, joiden pien aurinko oli pehmentänyt. Niitä jauhettiin ja hampaat senkun valkaistuivat...Siis ei jauhettu tynnyreitä, vaan pikeä;)
Mun isällä oli valokuvausliike, siellä ei ollut purkkaa eikä pikeä. :-)
LöschenHauska purkkalaulu:;D Lopetin purkansyönnin viime vuonna kun erään hampaan paikka meni purkan mukana....
AntwortenLöschenOlin raahannut Suomesta ihan kamalan monta xylitolipurkkapussia,jotka sitten annoin kaikki vapaaehtoispaikkani lapsille.
Mun tuttavani joutui lopettamaan purkan syönnin, kun jotenkin hampaiden purenta muuttui vääräksi sen jatkuvan pureskelun takia.
LöschenVaaleanpunainen Champion-purkka on ensimmäinen purukumi, jonka muistan, sitten tulivat jenkit. Se pistettiin myös vesilasiin seuraavan päivän käyttöä varten:-) Mehän siis hallittiin tuo uusiokäyttö jo lapsena, hyvä me!
AntwortenLöschenNo niin, uusiokäyttöähän se olikin, wow, oltiin fiksuja. En muista tuota Championia, mutta löysin tällaisen linkin KLIK.
LöschenKatos vaan!
LöschenMinä en koskaan ole erityisemmin tykännyt purkasta. Mutta pikkutyttönä halusin purkkaa mukana olleiden filmitähtien kuvien takia, veli sai sitten ne purkat.
AntwortenLöschenMaikki
Olipa teillä sitten molemmilla onni, kun saitte sitä mitä halusitte.
LöschenEi meillä mitään purkkaa ollut, pihkaa piti kaivaa puiden rungoista. ;-)
AntwortenLöschenToiset pikeä, toiset purkkaa.
LöschenMe käytiin salaa hakemassa purkat lähikaupan pikitynnyristä, vieläkin purkka oksettaa. Nykyään inhoan purkanjauhajiakin, sen pitäisi olla esteettinen taitolaji eikä mikään mässyn mässyn poks niin että leuat sijoillaan lonksuvat.Argh!
AntwortenLöschenMustakin se purkan jauhaminen on kamalaa, nytkin näkee joskus televisiossa joitain fiinejä ihmisiä hienossa tilaisuudessa ja leuat sen kun liikkuu purkkaa jauhettaessa.
LöschenMun ensimmäinen purkkani oli pikipurkka. Purukumi on todella hyvä paikka. Meillä tuli reikä pottaan ja äitini paikkasi sen purukumilla. Pitää edelleen.
AntwortenLöschenMinä en muista lainkaan pikipurkkaa.
Löschen