Svaabilaisten mailla

BFF juhli synttäreitään pienessä svaabilaisessa kylässä, jossa on Saksan on paras Landgasthaus. Tupa on maalattu värikkääksi, pöydät lakattu valkoiseksi eikä siellä käytetä pöytäliinoja. Luin joku aika sitten sveitsiläisen Neue Züricher Zeitungin ruokablogista toimittajan ylistysaarian tälle ravintolalle. Kirjoittaja kertoi ihmeissään ystäviensä mielipiteistä tästä ravintolasta: nämä kritisoivat värejä, puuttuvia pöytäliinoja ja ravintolan vanhempaa tarjoilijaa, joka on meille paikan "der gute Geist" ja joka kerta kun menemme sinne, toivomme, että hän olisi edelleenkin paikalla. Kaikki se, mistä me pidämme, oli kritiikin aihe sveitsiläisille. No, onneksi heille oli sentään tähtikeittiön ruoka kelvannut. Meille tämä oli täällä jo kolmas synttärijuhla BFF:n ja hänen miehensä kanssa.

Tyypillinen svaabilaisruoka on linssit spätzlen (pastalaji) kanssa, aika erikoinen yhdistelmä.

Tuollaista annosta ei ollut tarjolla meidän lempiravintolassamme, siellä annokset ovat aivan erinäköisiä kuten tästä kuvasta näkee.

Lähistöllä  on Schwäbisch Hallin kaupunki  ja vietimme siellä lauantaina monta tuntia. Kukkulaisen kaupungin läpi virtaa Kocher-joki ja kaupunki on todella kiva. Saksalaiset tuntevat Schwäbisch Hallin nimen pääasiassa samannimisen rakennuslainoihin erikoistuneen pankin takia. Kaupunki on Svaabian aluetta ja svaabilaiset ovat Saksan säästeliäimpiä ihmisiä tai voi varmaan sanoa nuukia.Sieltä on peräisin sanonta "schaffe, schaffe, Häuse baue" eli tehtä töitä, tehdä töitä, rakentaa talo. Ja komeita taloja ovatkin rakentaneet ahkerat svaabit vuosisatojen aikana.

Torin yläpuolella on komea Pyhän Mikaelin kirkko. Allumies joutui siellä opetushommiin, kun nuori äiti ei osannut jaksanut vastata pikkupoikansa (4-5v) kysymykseen, oliko ritarit tappaneet Jeesuksen miekallaan. Siitä syntyikin sitten pitempi keskustelu kiinnostuneen pikkupojan kanssa.

Entinen Johanniterkirche on nykyään taidemuseo ja wow mikä museo,  mutta siitä ensi kerralla enemmän.