Dienstag, 15. April 2014

GRRR kylmää

Täällä on ollut pari päivää todella kylmää, aamulla alle +10C ja eilen oli aivan mieletön tuuli. Onneksi huomiseksi on luvattu taas vähän lämpimämpää säätä.Olisi niin  kiva istuskella ulkona uudessa korituolissani ja nauttia kauniista kukista, mutta näkeehän niitä tänne sisällekin.
Siellä kukkii nyt mm.




Kokemuksen mukaan Suomeen tulee huono sää aina kun me tulemme ja tarkoitus olisi tänä kesänä lähteä autolla matkaan ja poiketa myös Ahvenanmaalle pariksi yöksi.  Allumies on tuossa jo ahkerana tutkinut vaihtoehtoja. Säävaroituksen voin jo antaa: 26.6. lähtien Suomessa viileää ja sadetta, kaksi viikkoa myöhemmin tilanne muuttuu täysin ja tulee helteet.

23 Kommentare:

  1. Olisitte lähteneet nyt: Pääsiäiseksi luvataan upeaa keliä. Älä vaan lupaa kylmää kesä-heinäkuulle. R. täyttää vuosia 2.7. ja hän väittää, että silloin on AINA helle. Pidimme sitten puutarhajuhlat kun hän täytti pöyreitä ja ilma oli niin kalsa, että ei tosikaan. R. keksi heti selityksen: Olisi pitänyt juhlia arkena, oikeana merkkipäivänä, eikä siirtää lauantaille;)

    Ihan oikeesti. minusta on aina parhaat ja varmimmat kelit heinäkuun puolesta välistä alkaen: Vedet lämpimät, mansikkasato ja muukin sato kypsyy, suvi heilimöi...Te siis ajatte Ruotsin kautta etc.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ei voida tulla myöhemmin, kun täällä on kouluilla loma ja kaikki naapurit on joko opettajia tai niillä on kouluikäisiä lapsia ja ovat lomalla ja jonkun täytyy hoitaa talkkarin hommat ja vahtia taloja. Ajetaan Ruotsin kautta, kun samalla käydään kavereiden mökillä Smålandissa.

      Löschen
  2. PS Upea tuo purppuranvärinen syreeni. Minulla samanmoinen, mutta närkästyi siirrosta, joten saa nähdä, kukkiiko enää.

    AntwortenLöschen
  3. No ei ole sen parempi sää Berliinissäkään. Sataa, paistaa, tuulee, ukkostaa ja tulee rakeita....Suomen kesä on vaihtelevainen, minulle on aivan sama, milloin aurinko paistaa ja milloin sataa. Koen ne kuitenkin Suomessa ollessani. Kauniitä syreeneitä on pihallasi. Voihan niitä ihailla akkunan läpikin.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. te olette niin pitkään Suomessa eli koette myös ne kauniit ilmat, mutta jos pari kolme viikkoa sataa ja on kylmä, ei kiva. Mutta kiva on käyttämäsi sana "akkuna", sitä käytti meillä päin vain muualta muuttaneet ja meistä se oli niin hauska sana.

      Löschen
  4. Mikä kukkaloisto, onneksi kukat eivät ole kärsineet kylmistä öistä, näin, että siellä on ollut jopa -1°C. Muistakaa sitten tuoda mukananne vain kaunista säätä ja sehän hoituu pelkästään asennemuutoksella:-) Versprochen?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ei ole kyllä onneksi meillä ollut niin kylmää, ehkä pohjois-Saksassa tai Baijerissa.

      Löschen
    2. Nyt kyllä kirjoitan Kölner Stadt-Anzeigerille, että ne valehtelevat ☹

      Löschen
    3. Oho, kirjoittiko ne tuollaista puppua. Ne lakkoilee, on varmaan viimevuotinen lämpötila. Meillä oli aamulla +8C.

      Löschen
  5. Me sitten seuraamme teitä. Tosin varasin laivan Travemundestä Helsinkiin, että saadaan vaan istua, syödä ja maata matkan loppuosuus:). Saavumme Helsinkiin 9.7. Silloin voi siis jo paistaa?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Hyvä tuuri teillä, kun 9.7. olemme jo menossa Ruotsiin eli se aurinko tulee esiin.

      Löschen
  6. Kukkakuvista päätellen siellä on ollut lämmintä! Täällä moni kasvi vasta kurkottaa varovaisesti ylös maasta, mutta krookukset sentään kukkivat valtoimenaan. Pääsiäisenä pitäisi olla ihanan lämmintä, odotan niin pääsiäislomaa!

    Toivottavasti Suomen keskikesä hellii teitä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Onhan täällä ollut välillä jo ihan kesä, mutta nyt tuntui kylmältä. Pääsiäiseksi on luvattu +24.

      Löschen
  7. Tjaa, yleensä kun minä menen Suomeen niin heti tulee helle, tänä vuonna vähän aikaisemmin eli jo 24.6. lähtien. Saapas nähdä saatteko kumottua tuon perinteen, varaudun sadevarusteilla varmuuden vuoksi tuurinne tuntien. Onneksi ette ole kauempaa..
    Ihailen tässä tuota sähköpyörää 'huoks'

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Mutta sehän on kiva, jos sä menet sinne valmistelemaan hyvää ilmaa. Me tässä taas muisteltiin, miten menimme ennen volkkarilla Ruotsin läpi, ei ollut moottoritietä siellä ja hidas auto, mutta aina oli kaunis ilma ja kun Turussa astuttiin laivasta ulos, satoi ja kun kotoa tehtiin lähtöä takaisin, jouduttiin ajamaan auto ihan talon viereen ettei kastuttaisi kun vettä tuli kuin saavista kaatamalla.

      Löschen
  8. Belgradissa myös toooosi kylmää.

    AntwortenLöschen
  9. Siis onko nuo kuvat tätä keväältä??? Täällä on vielä puoli metriä lunta!!!

    Mulla on aina ollut mahtavat kelit Suomen lomilla. Ihan sama mihin aikaan kesästä olen sinne mennyt.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Eilisiä kuvia, meillähän oli välillä kamalan lämmintä

      Löschen
  10. Kylläpä on upeita kukkia jo siellä teilläpäin! Täällä sentään hiukan alkaa krookuksia näkyä ja olen kyllä nähnyt myös ensimmäiset sinivuokot tänä keväänä.
    Hyvä kun kerroit tuon kesän säävaroituksen, aloitan lomani 7.7.2014, joten ensimmäinen viikko voi siis mennä viileässä, mutta sitten ne helteet alkavat!
    Oikein hyvää pääsiäistä!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. mutta hyvä, että et jo juhannuksena jää lomalle :-)

      Löschen
  11. Minulla puutarhan krookukset ja sinivuokot kukkivat! puissa on silmut - tämä siis ei Lapissa, vaan täällä länsirannikolla. Pääsiäiseksi on luvattu jopa +15!

    AntwortenLöschen