Nuo kaksi ihanaa ipanaa istuivat eilen pitkään vuoristoniityllä maisemia katsomassa. Toisella oli valitettavasti huppu päässä ja olivat aika kaukana meidän polusta, olisi pitänyt olla oikein teleobjektiivi, mutta otin silti kuvan.
Söpöjä, mitähän siinä tuumailivat. Ovat ne sellaisia filosofeja nuo pienet!
Tuli mieleen punkkipelkosi: tätä tuskin uskaltaa ääneen sanoa, mutta emme ole koskaan nähneet punkkia, vaikka rannikolla asummekin ja luontoa on ympärillä riittämiin, koirissammekaan ei niitä koskaan tavattu, vaikka juoksivat pitkässä ruohossa. (Nyt pitää kyllä koputtaa puuta). Onneksi hyttyset ja valitettavasti perhosetkin loistavat poissaolollaan, sitä täällä ihmettelemme.
Taidan olla vähän hysteerinen, kun inhoan kaikenlaisia ötököitä, mutta tuttavani tänään juuri muistutti, että muista varoa punkkeja. He ovat lomailleet Suomessa joka kesä neljä viikkoa varmaan 35 vuoden ajan eikä koskaan ennen ole ollut heissä yhtään punkkia, mutta nyt oli sitäkin enemmän. Turun yliopisto kirjoittaa asiasta näin. Voihan se olla, että teillä niitä ei ole eikä tule olemaan, sillä useinhan niitä on enemmän tietyillä seudulla, esimerkiksi Itävallassa pääasiassa Kärntenissä. Tunnen kaksi ihmistä, joilla on borrelioosi ja se ei ole kiva.
Kyllä ne vaan leviävät, ennen puhuttiin täälläkin vain yhdestä paikkakunnasta, mutta ei enää.. Vaikka en ole punkkia nähnyt, olen silti aina varustautunut oikeaoppisesti, kun liikun heinikossa, leikkaan pitkää ruohoa jne., eli sukat lahkeitten yli vedettynä saappaiden alla. Ei se kai hysteriaa ole, sillä realistinenhan on hyvä olla. Meidän tyttö sai Ahvenanmaalla purjehdusretkellä punkin, mikä ei ollut ihme, siellähän niitä riittää.
Siellä varmaan tuumailtiin tärkeitä asioita, mielessä monta kysymystä.
Punkit on tosi paikallisia. Edellisellä paikkakunnalla asuessa punkkeja oli koirassa heti, jollei ollut punkkiainetta/pantaa ja siltikin aina muutama kesässä. Täällä maalla taasen ei ole ainuttakaan ollut, vaikkei edes ole aineita. Punkit on tosi inhoja, mutta usko pois, niihinkin tottuu, kun tarpeeksi monta nyhtää pois...mutta ymmärrän kyllä borrelioosin pelkosi.
Meitä huvitti, kun nuo söpöläiset istuivat vaikka kuinka kauan siellä ruohikossa. Hauskaa juhannusta, teidän pikkuisella on ensimmäinen juhannus, kaipa teit kukkaseppeleen. <3
Söpöjä, mitähän siinä tuumailivat. Ovat ne sellaisia filosofeja nuo pienet!
AntwortenLöschenTuli mieleen punkkipelkosi: tätä tuskin uskaltaa ääneen sanoa, mutta emme ole koskaan nähneet punkkia, vaikka rannikolla asummekin ja luontoa on ympärillä riittämiin, koirissammekaan ei niitä koskaan tavattu, vaikka juoksivat pitkässä ruohossa. (Nyt pitää kyllä koputtaa puuta). Onneksi hyttyset ja valitettavasti perhosetkin loistavat poissaolollaan, sitä täällä ihmettelemme.
Taidan olla vähän hysteerinen, kun inhoan kaikenlaisia ötököitä, mutta tuttavani tänään juuri muistutti, että muista varoa punkkeja. He ovat lomailleet Suomessa joka kesä neljä viikkoa varmaan 35 vuoden ajan eikä koskaan ennen ole ollut heissä yhtään punkkia, mutta nyt oli sitäkin enemmän. Turun yliopisto kirjoittaa asiasta näin. Voihan se olla, että teillä niitä ei ole eikä tule olemaan, sillä useinhan niitä on enemmän tietyillä seudulla, esimerkiksi Itävallassa pääasiassa Kärntenissä. Tunnen kaksi ihmistä, joilla on borrelioosi ja se ei ole kiva.
LöschenKyllä ne vaan leviävät, ennen puhuttiin täälläkin vain yhdestä paikkakunnasta, mutta ei enää.. Vaikka en ole punkkia nähnyt, olen silti aina varustautunut oikeaoppisesti, kun liikun heinikossa, leikkaan pitkää ruohoa jne., eli sukat lahkeitten yli vedettynä saappaiden alla. Ei se kai hysteriaa ole, sillä realistinenhan on hyvä olla. Meidän tyttö sai Ahvenanmaalla purjehdusretkellä punkin, mikä ei ollut ihme, siellähän niitä riittää.
LöschenSiellä varmaan tuumailtiin tärkeitä asioita, mielessä monta kysymystä.
AntwortenLöschenPunkit on tosi paikallisia. Edellisellä paikkakunnalla asuessa punkkeja oli koirassa heti, jollei ollut punkkiainetta/pantaa ja siltikin aina muutama kesässä. Täällä maalla taasen ei ole ainuttakaan ollut, vaikkei edes ole aineita. Punkit on tosi inhoja, mutta usko pois, niihinkin tottuu, kun tarpeeksi monta nyhtää pois...mutta ymmärrän kyllä borrelioosin pelkosi.
Meitä huvitti, kun nuo söpöläiset istuivat vaikka kuinka kauan siellä ruohikossa. Hauskaa juhannusta, teidän pikkuisella on ensimmäinen juhannus, kaipa teit kukkaseppeleen. <3
Löschen