Zürich - Lachen - Walensee - Walenstadt

Schaffhausenista matka jatkui Zürichiin, jossa oli koko matkan huonoin hotelli. Pienen pieni huone, jonne meinasi tukehtua ja mietimme, miten siinä voi joku asua kesähelteellä. Iso oli sen sijaan se risteys, jossa hotelli sijaitsi ja siinä kulki vielä pari äänekästä ratikkalinjaakin, joten nukkuminen ei oikein onnistunut, vaikka takana oli rasittava matka ja vähän stressiäkin Allumiehen löysän ruuvin kanssa tai siis tällä kertaa hänen lainapyöränsä ruuvin kanssa. Matkanjärjestäjä oli luvannut tuoda aamulla Allumiehelle uuden pyörän ja kun menimme aamiaiselle, respan rouva ilmoitti, että pyörä on vaihdettu. Mitä mitä, mikä on vaihdettu, se rikkinäinen pyörähän oli 8 km päässä jossain preerialla lukittuna pylvääseen eikä meillä ollut ollut vielä mahdollisuutta kuvailla, missä se on (tosiaan KUVAilla, sillä otin valokuvan lähimmästä postilaatikosta, jossa oli sen osoite). Kävi ilmi, että joku tomppeli sieltä pyöräfirmasta oli ottanut ystävämme J:n ehjän naisten pyörän (J. ajaa aina naisten pyörällä) ja jättänyt tilalle miesten pyörän eikä Allumiehellä ollut edelleenkään pyörää ja J:llä miesten pyörä. Soitimme taas siihen toimistoon ja puoli tuntia myöhemmin tuli uusi pyörä ja viinipullo ja me saimme ilmoitettua, missä se rikkinäinen pyörä oli. Kovasti pyytelivät sitten viimeisenä päivänä anteeksi töppäilyjään ja jakelivat lisää viinipulloja ja satulan suojia.

Juuri kun pääsimme pyörän selkään alkoi sataa. Ajoimme vähän ylempänä rinteellä hienojen luksustalojen ohi, kauniilla säällä upeat näkymät järvelle, mutta nyt oli huono näkö, kun ei ollut tuulilasinpyyhkijöitä silmälaseissa. Kerran pysähdyimme pitkän ylämäen jälkeen juomaan ja ystävällinen sveitsiläismies tuli kysymään, tarvitsisimmeko sateen suojaa. Enpä voisi kuvitella, että täällä Saksassa joku miljonääri tulisi tarjoamaan ohiajaville vettä valuville pyöräilijöille suojaa.

Zürich-järven kapeimmalle kohdalle on rakennettu pato, jonka yli pääsimme järven toiselle puolelle.
Padon vieressä oli vanha puinen silta, mutta se oli vain jalankulkijoille. Minusta se oli niin nätti, että pysähdyin valokuvaamaan, muu porukka viiletti taas kuin Viitamaan susi näkemättä maailman kauneutta.

Seuraava yöpymispaikka oli pikkukaupunki nimeltä Lachen. Lachen on suomeksi nauru, mutta meitä ei naurattanut, sillä taas satoi vettä, mutta sitten syötyämme illalla hyvässä (ja sanomatta selvää hyvin kalliissa) steakhousessa sade olikin lakannut ja järven aallot olivat hävinneet.

Matka jatkui seuraavana päivänä jokien varrella ja vuorten välissä ja sadekin oli lakannut ja meillä oli vain 30km etappi edessä.

Ajoimme nimittäin Walenseen alppijärvelle, jonka ympäri on hankala ajaa pyörällä ja siksi matkaan kuului 1,5 tunnin laivamatka järven yli Walenstadtiin. Keskellä viikkoa ei ollut kovin montaa matkustajaa laivassa ja me saimme kansipaikat ja aurinkokin näyttäytyi.

Järven toisessa päässä Walenstadtissa meitä odotti matkan paras hotelli, jonka parvekkeelta meillä oli tämä näkymä. Kaunis huone, hieno kylppäri, parveke, raitis ilma, hyvä ruoka ja ennen kaikkea rauhallinen paikka.