Viimeistä viedään

Foto Wikipediasta: Thomas Wolf, www.foto-tw.de

Viimeiset päivät ennen pitkälle matkalle lähtöä ovat kovin hektisiä. Halusimme välttämättä tavata vielä ennen matkaa ystävämme Ginan ja ainoa aukko kalenterissa löytyi maanantaina lounasaikaan, jolloin tapasimme kivassa pienessä italialaisessa enotecassa. Saimme kuulla huonoja (tosin jo odotettujakin) uutisia eli hoito on nyt palliatiivista, sillä parantumisen toivoa ei ole. Välttämättömän polvileikkauksen Gina jättää tekemättä, koska siinä hän menettäisi viisi viikkoa lopusta elämästään. Tuntui pahalta. Ja pahalta tuntui myös, kun pari tuntia aikaisemmin 21v opiskelija oli tehnyt itsemurhan hyppäämällä tuomiokirkon tornista.  Yksi tahtoo kuolla, toinen haluaisi elää.
Enotecan lähellä on kaunis Pyhän Ursulan kirkko, jonne poikkesimme, tässä kännykuva. Vaan eipä taida Ursulakaan auttaa Ginaa.

Maanantai-iltana olimme Philharmoniassa kuulemassa Richard Straussia ja Also sprach Zarathustraa ja kävelimme sen paikan ohi, josta nuori mies oli hypännyt alas. Olipa onni, että ei osunut kenenkään päälle, sillä paikalla oli ollut paljon turisteja. Konsertin jälkeen menimme ystäväparin kanssa vanhaan kauniiseen odotushuoneen lasilliselle viiniä. Siellä istui myös Phiharmonian kerman ja solistit juhlimassa onnistunutta konserttia.

Eilen illalla oli kaupunginosamme asukaskokous, jonka teema oli pakolaisperheille suunnitellut asunnot. Olin positiivisesti yllättynyt, että puoltajia oli enemmän kuin vastustajia. Kun nuori hienosti pukeutunut äiti valitti, että hän ei uskalla päästää lapsiansa enää urheilukentälle ja heidän talonsa arvo laskee, jos lähelle tulee sellaisia ihmisiä, suuri osa kuulijoista huusi kovaa BUUH. Ja joku nainen halusi tietää välttämättä kaupungin edustajalta, kuinka pitkäksi aikaa pakolaiset jäävät, ihan niinkuin kaupunki tietäisi, miten Syyrian tilanne kehittyy.

Kotona on ilmestynyt matkatavaraa portaille ja vierashuoneen sängylle. Vaatevalinta +30C lämpöön ei ole vaikea, mutta koska menemme myös häihin, meillä täytyy olla mukana myös parempia vaatteita ja vähän korujakin. Luin jostain, että korut kannattaa säilyttää matkalla varkailta piilossa vanhassa lääke- tai auringonrasvapurkissa ja niinpä laitoin ne vanhaan kalkkitablettipurkkiin pumpulin sisään. Lahja morsiusparille on myös valmis, ostin kaksi Iittalan kivituikkua ja pakettiin tuli myös reilu summa rahaa. Olemme todella iloisia, että meillä on kunnia osallistua niihin häihin, se ei ole itsestään selvää, että ystävien poika kutsuu meidätkin, mutta toisaalta minulla on jonkinlainen osuus tämän liiton syntymisessä. Jos en olisi aikanaan välittänyt sulhaselle kiinalaisten ystävieni kautta harjoittelijapaikkaa Pekingiin, hän ei ehkä olisi nyt lainkaan Aasiassa vaan täällä Euroopassa eikä olisi koskaan tavannut ihanaa morsiantaan.