Samstag, 20. Dezember 2014

Synttärisaalis

Kylläpäs kannatti juhlia synttäreitä. Kun kaikki jouluvieraat ovat tärkeiden syiden takia joutuneet perumaan tänä vuonna tulonsa, päätin kerrankin taas pitää  pienet synttäripippalot ja olikin tosi kivat juhlat, vaikka sää oli aivan kamala, vettä satoi koko päivän kaatamalla ja oli kamalan lämmin (varmaan +14C) ja minulla koski koko päivän päätä, osittain stressistä, osittain ilmasta.

Tiskasin kaikki kellarista löytyneet varaviinilasit.


Samoin olutlasit tiskattiin, sillä meillä oli myös 5 litran oluttynnyri, joka saatiin tyhjäksi, vaikka useimmat joivat proseccoa tai viiniä. Supermarket on joka päivä auki kymmeneen eli sieltä voisi kyllä tarpeen tullen hakea uuden oluttynnyrin.


Vihimme käyttöön netistä ostamani "seisovan" pöydän, jonka ääreen ihmiset kokoontuvat välillä ihan mielellään, kun pitkässä pöydässä ei voi aina keskustella kaikkien kanssa.


Vieraiden allergiatkin otettiin huomioon. Tämä appelsiini-mantelikakku oli muuten niin hyvä, että jouduin heti kääntämään reseptin saksaksi. Kuten kuvasta näkyy, unohdin kiireessä ripotella päälle tomusokerin.


Muna-allergikkokin oli paikalla, hän sai munattomia omenamuffinseja, joista pitivät nuorimmatkin vieraat.


Lahjoja tuli vaikka millä mitalla.



Sain saksalaiselta ystävältäni suomalaista designia eli Kastehelmi-tuikun. Vitsi tässä oli, että Allumies ei voi sietää noita kastehelmiä ja siksi ystäväni osti nyt _minulle_ sen lahjaksi.
Hyviä kirjojakin tuli, joten joulunpyhinä riittää lukemista.


Ensimmäistä kertaa tutustuin illalla paremmin car sharingiin. Düsseldorfin serkulla ei ole tällä hetkellä autoa ja hän oli ottanut Car2Go-firmalta Smartin ja parkkeerannut sen meidän kadulle. Muutaman tunnin päästä hän näki kännykästään App'ia, että joku toinen oli ottanut sen auton, mutta lähikaduilla oli muita autoja. Myöhemmin illalla hän sitten löysi auton, joka oli vain 300m meiltä eli samalla kadulla sekin, ja varasi sen kännykkänsä kautta. Varaus on voimassa puoli tuntia, auto aukeaa "jäsenkortin" avulla ja sieltä sisältä saa koodilla auton avaimen. Näitä autoja näkee nykyään hyvin paljon, mutta en tuntenut ennestään tätä systeemiä, monista firmoistahan pitää hakea se auto tietystä paikasta ja viedä tiettyyn paikkaan, tässä auton saa jättää ihan minne vain.

19 Kommentare:

  1. Äsh. Pitäis kirjoittaa toisen kerran kun kokeilin uutta kännykkä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Sellaisia ne on ne uudet kännykät. Saisin eurolla iphonen, mutta en tykkäis alkaa opettelemaan uutta systeemiä.

      Löschen
  2. Onpas näppärä autonvuokraussysteemi:). Onnea!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. On se kiva. Me nähtiin tänään tässä lähikadulla sellainen auto ja siinä oli tuulilasissa lukulaite, johon pannaan se kortti ja ovi aukeaa, mutta ensin pitää kyllä varata se auto puhelimella.

      Löschen
  3. Kivat synttärijuhlat herkkuineen ja onnittelut,vaikkakin jälkijunassa.

    AntwortenLöschen
  4. Jälkikäteiset onnittelut! Oli varmaan hauskat pippalot tarjoitusta päätellen.
    Ai siellä on toteutettu se citypyöräjuttu autolla, ei vielä sentään ilmaiseksi. Pitää kyllä olla paljon niitä autoja liikenteessä, että pääsee kotia ennen aamua, ei varmaan toimisi Suomessa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Tuskin se Suomessa toimisi eikä täälläkään maaseudulla, mutta näissä taajamissa on kysyntää.

      Löschen
    2. Tuota gluteenitonta voisi kokeilla leipoa, on niin hyvän näköistä. Kirjat ovat aina ykköslahjoja (jos antaja tuntee vastaanottajan maun). Noiden lahjojen lisäksi sitten vielä joululahjat, kelpaa sinun

      Löschen
    3. Kuule meillä ei osteta lainkaan joululahjoja, mutta onneksi on blogiystäviä, jotka yllättävät ihanilla lahjoilla.

      Löschen
  5. Myöhästyneet onnittelut joulun lapselle! Minä tykkään noista Kastehelmi tuikuista ja teilläkin se oli osoitettu juuri sinulle :) Olet kyllä ihan super hyvä järjestämään noita illanistujaisia!

    AntwortenLöschen
  6. Åaljon onnea vaan - jälkijunassa! Tuo autojuttu olisi vinha kokeilla vaikka tuolla Lapin perukoilla. Toisaalta, poromiehet jättävät moottorikelkkansa keväällä sinne, missä lumi loppuu.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Polkußpyöriinhän tuota systeemiä on pitempään täällä ainakin täkäläinen VR käyttänyt. Joo, tuskin Lapista löytyisi läheltä autoa.

      Löschen
  7. Minullakin on tuo kirja Die hellen Tage, mutta en ole ehtinyt vielä aloittaa sitä. Mitenhän tuo cityauto toimisi täällä susirajalla. Vois olla että autot päätysivät jonnekkin Sortavalaan tai Impilahteen.

    Maikki

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Teille itänaapuri se mikä Saksalle täkäläinen itänaapuri: Heute gestohlen, morgen in Polen.

      Löschen
  8. Onnittelut onnistuneista juhlista! Nythän oletkin sitten saanut joululahjasi, eikö totta? Voit rauhassa keskittyä vaikkapa noiden kirjojen lukemiseen. Hyvää neljättä adventtia!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Lukemista riittää. Samoin sinne hyvää neljättä.

      Löschen
  9. Todella myohassa synttarionnea! Juhlat naytti onnistuneen oikein hyvin. :)

    AntwortenLöschen