Dienstag, 24. Februar 2015

Mouseton Abbey

Lumisenomenan Katja teki ihanan postauksen Downton Abbey-kirjoista ja innosti minutkin vaihtamaan puhelimeeni uuden soittoäänen, juhuu.



Saksalaiset eivät kovin hyvin tunne sarjaa, se ei ole täällä saanut prime time-lähetysaikaa ja tulee joskus harvoin ja silloin sitten lauantaisin kahden aikaan, jolloin kenenkään normaalin ihmisen ei tule mieleen katsoa televisiota. Onneksi minä sain aikanaan suomalaisilta ystäviltä vinkin sarjaan ja olen pystynyt katsomaan sen tvkaistan kautta Suomen tv:stä.

Faniartikkeleitakin on tullut ostettua, mm. Free Bates-t-paita, joka on ehtinyt pesussa jo haalistua, käytän sitä nimittäin kuntosalilla.




Ja sarjan myötä olen innostunut myös aatelissukuisiin hiiriin.






Yksi sarjan parhaista näyttelijöistä on mielestäni Maggie Smith, joka näyttelee kreivitär Violet'ia, todellinen Queen of  mean loistavine letkauksineen. Violet on tuossa ylemmässä kuvassa Lady Gouda ja tässä alemmassa se oikea Violet.


kuva Facebookista, siellä kuulun  tietenkin Downton Abbeyn ystäviin

13 Kommentare:

  1. Maggie Smith on parasta Downton Abbeyssä! Hänen yksi ilmeensä kertoo usein enemmän, kuin sata sanaa.Downtonin kaikki tuotantokaudet saa myös dvd-muodossa, minulla ne on, paitsi ihan viimeisin, ja kaikki jaksot on katsottu moneen kertaan. Toissajouluna meillä oli varsinainen Downtonmaraton, parissa päivässä tyttären joululomalla katsottiin monta tuntia sarjaa, ranskalaiset ovat dubanneet sarjansa ja se tuntuu enemmän kuin hölmöltä, sanoo tytär. Ja takuulla näin on. Mouseton vaikuttaa hirveän hurmaavalta!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. On se Maggie vaan niin loistava näyttelijä ja roolikin on tietenkin tosi hyvä. Saksassakin näyttävät dubattuna, on kiva kuulla alkuperäiset äänet, esim. Carsonilla on jännä tumma ääni, piti oikein katsoa, kuka on dubannut saksalaisen tekstin, heh, sama ääni kuin Morgan Freemanilla ja Benjamin Blümchenillä (elefantilla)

      Löschen
  2. Jep, meillä tulee sitä ranskaksi dubattua versiota, jota en ole katsonut yhtäkään jaksoa.. pitäisköhän hakea netistä katsottavaksi.. en ole tiennytkään että se on noin suosittu fanirekvisiittaa myöten.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. No nyt sun täytyy mennä sulkemaan suuri sivistysaukko!

      Löschen
  3. En nyt viitsi soittoääntä mennä muuttamaan, kun olen juuri asettanut kivat äänet, tälle lähipiirille jopa kullekin omansa. Nuo ihanat Mouseton Abbey-aateliset sen sijaan houkuttelevat kaikin puolin, voisihan tuollaisen perheen vaikka kutoa itsekin. Näistä hiiristäni saisi ne helposti muokattuakin, näen että kuonokavennukset ovat samat:-).

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Tosiaan, ihan selvästi noiden Mousetonin hiirien maalaisserkkuja. :D

      Löschen
    2. Niin, voi olla, sillä nuo mun omani kuuluvat todellakin maalaisaateleihin (engl. Gentry) . Toinen taitaa olla baronetti ja toinen ritari .

      Löschen
  4. Mie en ole katsonut yhtään osaa tästä. Tiedän, että monet ystävät ovat faneja.

    AntwortenLöschen
  5. Oi tuota noita Mouseton Abbeyn hiiriä! Metkoja, kerta kaikkiaan. Free Bates -paita on mainio sekin. Ihania fanituotteita - ja kiva, että löysit soittoäänen.

    Maggie Smith on eräs omakin suosikkini sarjasta. Ja luonnollisesti minäkin seuraan Downton Abbeyta myös Facebookissa. :)

    AntwortenLöschen
  6. Kyllä tuo vaan on niin paras tv-sarja! Ja tuo hiirikirja näytti aivan ihanalta. Pakko alkaa metsästää. Suomessa oli joulun kirjalahjaehdotuksina vuosi Downton Abbeyn malliin. Selailin kirjaa ja mielikin teki, mutta jätin vielä kauppaan. Siinä oli ruokaohjeita ja ihania kuvia ja tarinoita.
    Myös minun suosikkeihini kuului tuo Maggie Smith.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Amazonilta ainakin saa tuota hiirikirjaa. Se on käännetty ainakin hollanniksi, muista kielistä en tiedä.

      Löschen