Joi, välillä on tämmöisiä päiviä. Mulla oli niitä heti kolme peräkkäin. Tänään onkin sitten ollut suht hyvä päivä ja huomenna vielä parempi. Niin olen päättänyt.
Meillä saksankielisiä kirjoja saa valitettavan harvoin kaupasta, kysyntä on niin vähäistä eikä kirjastossakaan ole muita kuin "alte Schinken". En kyllä viime aikoina ole kovin paljon lukenutkaan, "Die hellen Tage" on vieläkin kesken. Meillä kaivattais vielä pakkasta, sillä ampumahiihdon-MM kisat alkoi tänään tuossa ihan lähellä 10 kilsan päässä.
Mietinkin, että onko ne kilpailut siellä teidän lähistöllä. Näin telkasta ja ajattelin, että onpas kaunis auringonpaiste, mutta siellähän olikin jo pimeää silloin eli keinovalo. Sain Die hellen Tage synttärilahjaa ja tykkäsin.
"Onneksi" jollain muullakin on ollut kamala päivä. Minullakin on ollut niitä jo kaksi peräkkäin. Koska heräsin tänään painajaisiin klo 2.25, enkä ole saanut sen jälkeen unta, niin en tiedä, tuleeko tästäkään päivästä parempi. Mutta onneksi on jo perjantai! :)
Tuossapa riittääkin vähäksi aikaa lukemista. Hyviä lukuhetkiä! - Mutta mikä vika numerossa 13 on? Sehän voi olla vaikka onnen numero, kun vain asennetta muuttaa.
Hyviä kirjoja olet ladannutkin! Kuntosalin kaapin numerosta huolimatta mukavaa torstaita - ja kivoja lukuhetkiä!
AntwortenLöschenKiitos kirjablogeille, että tiedän, mitä kannattaa lukea.
LöschenKun on tuollainen lista, ei joku pieleen mennyt juttu merkitse mitään. Lukuiloa!
AntwortenLöschenEi täällä lukemiset lopu
LöschenTuollainen taikausko kuuluu amerikkalaisille! Hyvät kirjat odottavat sinua...
AntwortenLöschenEn ole taikauskoinen, huvitti vaan, kun katsoin lukosta numeroa ja se oli 13.
LöschenJoi, välillä on tämmöisiä päiviä. Mulla oli niitä heti kolme peräkkäin. Tänään onkin sitten ollut suht hyvä päivä ja huomenna vielä parempi. Niin olen päättänyt.
AntwortenLöschenMinä päätän kanssa, että sulla on huomenna hyvä päivä ja sillä siisti!
LöschenAuts! Parempia kevätpäiviä toivitellen, HK
AntwortenLöschenViikonlopuksi on todella luvattu lämpimiä kevätpäiviä ja lauantaina vielä mielenkiintoinen kirjallisuusseminaari.
LöschenOnko Kindlella laajakin valikoima suomankielisia kirjoja?
AntwortenLöschenEi ole, ostin Elisalta, mutta kirjat saa helposti muunnettua ilmaisella Calibre-ohjelmalla,
Löschenhttp://calibre-ebook.com/
Meillä saksankielisiä kirjoja saa valitettavan harvoin kaupasta, kysyntä on niin vähäistä eikä kirjastossakaan ole muita kuin "alte Schinken". En kyllä viime aikoina ole kovin paljon lukenutkaan, "Die hellen Tage" on vieläkin kesken.
AntwortenLöschenMeillä kaivattais vielä pakkasta, sillä ampumahiihdon-MM kisat alkoi tänään tuossa ihan lähellä 10 kilsan päässä.
Maikki
Mietinkin, että onko ne kilpailut siellä teidän lähistöllä. Näin telkasta ja ajattelin, että onpas kaunis auringonpaiste, mutta siellähän olikin jo pimeää silloin eli keinovalo. Sain Die hellen Tage synttärilahjaa ja tykkäsin.
Löschen"Onneksi" jollain muullakin on ollut kamala päivä. Minullakin on ollut niitä jo kaksi peräkkäin. Koska heräsin tänään painajaisiin klo 2.25, enkä ole saanut sen jälkeen unta, niin en tiedä, tuleeko tästäkään päivästä parempi. Mutta onneksi on jo perjantai! :)
AntwortenLöschenHie Sauerkraut, pitkästä aikaa kommentoit. Hereillä ollaan täälläkin, kello on vasta puoli kuusi.
LöschenEi hie kun hei!
LöschenTuossapa riittääkin vähäksi aikaa lukemista. Hyviä lukuhetkiä! - Mutta mikä vika numerossa 13 on? Sehän voi olla vaikka onnen numero, kun vain asennetta muuttaa.
AntwortenLöschenNuo muut on jo luettu, Kultarinnassa taitaa olla aika lailla sivuja.
LöschenToivottavasti viikonlopusta on tulossa parempi! Nauti hyvistä lukuhetkistä!
AntwortenLöschenOn tänään jo parempi, eilen vaan vähän huolestuin.
Löschen