Dienstag, 19. Mai 2015

Kaksi abia

Meitä on moneks, sanoo suomalainen ja kyllä se Saksassakin pitää paikkansa.
Berliinissä tapasimme 18v abitytön, jolla on tasan kaksi päämäärää tulevaisuuteen nähden:
1) ajokortti
2) Michael Korsin 300 euron käsilaukku


Ajokortti on tarpeen, vaikka ei ole autoa eikä varaa bensaankaan, mutta auton voi kuulemma vuokrata, Car2Go vuokraa tosin Smarteja vasta 21 vuotiaille, mutta voihan sitä pyytää joltain kaverilta paperit lainaan ja niillä vuokrata.
Huono yo-todistus (jos ei nyt reppaa) saadaan heinäkuussa ja se tulee olemaan niin huono, että sillä ei tee yhtään mitään ja siksi ei nyt tarvitse huolehtia ja miettiä, mitä alkaisi tekemään koulun loputtua. Kun Saksassa on se hullu juttu, että vuosista, jolloin odottaa opiskelupaikkaa, saa lisäpisteitä eli todistus vuosien mittaan aina vaan paranee, ei ole kiirettä suunnitella elämäänsä eteenpäin.

Kun tulimme kotiin, täällä odotti meitä tämä kirje ystävien tyttärentyttäreltä Hampurista.


17v abityttö lähtee elokuussa vuodeksi Mosambikiin vapaaehtoistyöhön ja kerää lahjoituksia projektiaan varten.
Arvatkaa kummalle antaisin mieluummin rahaa?
Tytön toinen isoisä (eli se meidän tuttu) on muuten tunnettu protestilaulaja/viulisti, joka me kyllä "tunnetaan" Kölnin kaduilta.

16 Kommentare:

  1. Ugh, johan on ensimmäisellä tärkeät haaveet.
    Täällä on muuten järjettömän paljon Vuittonin laukkuja. Mulla ei kai ole minkäänlaista tyylitajua, mutta mielestäni ne ovat rumia. En tosin tiedä, onko omistajien mielestäkään veskan ulkonäöllä väliä, kunhan kaikki huomaavat, että henkilöllä on paljon rahaa...

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Munkin mielestä LV:n laukut on rumia, mutta monelle merkki on tärkeä. Tunnen kaksikin pariskuntaa, joille on tärkeä, että tennispaidassa on krokotiili ja LV on laukuissa suosituin merkki.

      Löschen
  2. En voi olla nauramatta, kun näen kuvia noista kassin kantajista. Minunkin pitäisi opetella poseeraamaan laukku kädessä hiuksia haroen, kengänkärjet sisään päin. Olenhan sentään ikuinen "laukku-Alma:"-)
    Täällä on nykyään niin, että juuri koulunsa päättäneet ovat etusijalla jatko-opintopaikkoja haettaessa, lisäpisteitä ei välivuosista tule, mutta tosi hienoa on käyttää välivuosi maailmalla, varsinkin tuollaista vapaaehtoistyötä tehden. Täällä palasi juuri eräs tyttö vastaavasta työstä Mosambikin naapurimaassa Sambiassa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Munkin mielestä vuosi ulkomailla tekis kaikille hyvää.

      Löschen
  3. Ymmärrän, että voi satsata jalkineisiin mukavuussyistä, mutta laukkuun kelpaa kriteeriksi käytännöllisyys. Lisäpisteitä välivuosista, oho! Onko yläikärajaa?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. En oikein tiedä, onko yläikärajaa. Tuntuu hassulta, että saa lisäpisteitä odottamisesta, mutta toisaalta ymmärrän sen, sillä täällä ei ole pääsykokeita. Jos joku jaksaa monia vuosia odottaa opiskelupaikkaa, voi olla melko varma, että hän todella haluaa opiskella sitä ainetta. Vaikeinta on päästä eläinlääkikseen, meidän ystävien tyttö odotti varmaan neljä vuotta ja hänellä oli aika hyvä todistus koulusta.

      Löschen
  4. Hip hip, nyt se tulee jo Allun blogissa vastaan. Tämä laukku nimittäin!!! onneksi oma lapseni on järkevä. Yksi hänen kavereistaan saa sen varmaan pian, kevätjuhla kun on ensi viikon lauantaina. HK

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ai niin nuoret käyttää noita laukkuja, en taida olla ajan tasalla.

      Löschen
  5. Vuosi ulkomailla ja vielä kehitysmaassa tekee hyvää. Ihailtavaa. Ajokortti on OK, jos ei tarvetta nyt niin sitten joskus. Ei kai laukku voi olla päämäärä, vai olenko tippunut kartalta?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Jos on varaa, niin ajokortti on ok, mutta jos ei ole liikaa rahaa ja asuu Berliinin keskustassa, jossa saa illalla kotiin palatessa etsiä joskus yli tunninkin parkkipaikkaa eikä tarvitse autoa esim. työmatkaan, ei ole mielestäni ajokortti se ihan kaikkein tärkein asia.

      Löschen
  6. Hieno juttu tuolla tytöllä. Välivuodet ulkomailla voi todellakin käyttää hyväksi elämän kulkureittiä suunnitellessa. - hmm ja ajokortti on hyväksi, vaikkei sitä heti tarvitsisikaan. Laukkuunkin voi pakata tarpeelliset tavarat, ainakin ajokortin, jos ei muuta. Päässä pitäisi olla kuitenkin muutakin kuin ajokortti ja laukku.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. On siellä päässä vielä kolmas asia: klubit vai kirjoitetaanko se clubit, nyt käydään siis klubeissa, kun ennen käytiin baareissa tai diskoissa.

      Löschen
  7. Kavi vaan niin hassusti etta oma vuosi ulkomailla on venynyt jo vahan pitkaksi!!!

    AntwortenLöschen
  8. Ne LV:n laukut ovat tosi rumia, mutta suosittuja esimerkiksi Kauppiksen opiskelijoilla. Meillä ei.... Täällä näkyy enemmän reppuja.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Jännä miten eri osakuntien opiskelijat pukeutuu eri tavalla. Saksassa on lakia lukevat naiset tunnettuja siitä, että ovat "seriös gekleidet", yksi mun työkaveri (kansantaloutta opiskellut) vinoili aina, että niillä on vekkihameet päällä.

      Löschen