Donnerstag, 21. Mai 2015

Mustaa linssiä ja mustikkaa

Kokeilimme muutama päivä sitten vähän erilaista linssisalaattia.

125g mustia Beluga-linssejä
1 laakerinlehti
1 rkl Dijon-sinappia
1 rkl vaahterasiirappia
2 rkl omenabalsamicoa
sormisuolaa
mustapippuria
1 tl raastettua luomusitruunan kuorta
4 rkl (pähkinä)öljyä
300g keitettyjä punajuuria
250g mustikoita
30g suolaisia pistaaseja
tuoretta korianteria

Keitä linssit suolattomassa vedessä laakerinlehden kanssa.

Tee vinaigrette: sekoita sinappi, vaahterasiirappi, etikka, sitruunankuori, suola ja pippuri ja lisää vähitellen öljy.

Paloittele punajuuret ja sekoita ne kastikkeen kanssa.

Pilko pistaasit ja korianteri.

Valuta kypsät linssit, poista laakerinlehti. Mausta linssit vasta nyt suolalla ja sekoita ne punajuurien joukkoon.  Anna jäähtyä ja mausta tarpeen mukaan.

Lisää ennen tarjoilua joukkoon mustikat ja koristele salaatti pistaaseilla ja korianterilla.


Resepti on virallisesti neljälle hengelle, mutta me kyllä saimme syötyä sen ateriana kaksisteen, ehkä eturuoka neljälle. Mustikka kuulosti alussa vähän oudolta, mutta kyllä se sopi hyvin ja me pidimme tästä salaatista. Alkuperäisessä reseptissä käytettiin macadamiaöljyä, mutta en viitsi ostaa ihan kaikenlaisia öljyjä härskiintymään ja käytimme kaapista löytyvää hasselpähkinäöljyä.

10 Kommentare:

  1. No onhan tuo "vahan" erilainen!!!!!!!! Mista moisen ohjeen bongasit?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Saksalaisen Living at home-lehden uusimmasta numerosta.

      Löschen
  2. Linssiä pitäisi kokata useammin. Just nyt on vähän kaikki kokkaukset jäissä, ei sen puoleen.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Linssit on terveellistä ruokaa, paljon proteiinia.

      Löschen
  3. Kiitos ohjeestakin, kuvaa ehdin jo katsella tuolla Instagramissa. Linsseistä saa kyllä vaikka mitä hyvää!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Linssit ON todella hyviä. Miksikähän meillä kotona ei niitä lapsuudessani syöty? Linssisopan opin vasta Saksassa tuntemaan. Äiti ei niitä varmaan tuntenut.

      Löschen
    2. Suomessa ei tainnut olla siihen aikaan linsseja edes kaupassa. Vasta taalla Israelissa niihin tutustuin. Mahtaakohan ne kasvaa Suomen ilmastossa edes?

      Löschen
    3. Linssihän on ainakin Saksassa ennen ollut köyhien ruoka. Tänne taitaa tulla aika paljon linssiä Turkista.

      Löschen
  4. No onpa erikoinen idea laittaa salaattiin mustikoita. Kuulostaa hieman pelottavalta. :-) Mutta voisihan tuota kokeilla. Kannattaisi varmaankin odottaa, että saa tuoreita mustikoita, kun pakastemustikat eivät taida olla ihan paras vaihtoehto...

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ei pakaste varmaan ole niin hyvä kuin tuore. Meiltä saa ympäri vuoden viljeltyä isoa mustikkaa, mutta suomalainen luonnonmustikka on tietenkin parempi, mutta kyllä nuokin salaattin käy.

      Löschen