Freitag, 12. Juni 2015

Loiren ja Loirin rannalla

Menomatkan Loirelle Saumurin kaupunkiin teimme kahdessa osassa, kun ei ollut kiire emmekä viitsineet ajaa yli 800km samana päivänä. Tällä matkalla muuten opin, että on olemassa joki nimeltä Loire (La Loire) ja joki nimeltä  Loir (Le Loir) ja meidän pyöräreittimme kulki välillä Loiren, välillä Loirin rannalla.
Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Pariisin lähellä oleva kaupunki nimeltä Rambouillet, josta olimme varanneet ja maksaneet edulliseen hintaan kaksi huonetta, Ystävämme J ei päässyt matkalle mukaan ja hänen huonettaan ei voinut enää peruuttaa, mutta saimme tingittyä sen verran, että me kaksi saimme aamiaisen ilmaiseksi.


Aamiaisen jälkeen matka jatkui ja seuraava pysähdyspaikka oli Chartres, jonka katedraali on ollut jo pitkään toivelistallani. Kun se pilkahti auton ikkunasta eteen, ajattelin, että wow. Kuva on otettu liikkellä olevan auton ikkunasta.


Mutta kun sitten seisoimme kirkon edessä ja kävimme sisällä, ei se tuntunutkaan mitenkään erikoiselta ja paluumatkalla Amiens'iin poikettuamme totesin, että se Amiens'in kirkko tekee minuun voimakkaamman vaikutuksen. Tässä nyt kuitenkin muutama kuva.




Chartres kaupunkina tuntui muuten oikein kivalta, kivoja kahviloita jne.




Torilla oli kaikenlaisia herkkuja myynnissä, mm. kesäkurpitsan kukkia friteerattavaksi.

Tämä seinämaalaus oli aika hieno, en vaan saanut hyvää kuvaa vastavalossa.

8 Kommentare:

  1. Mekin käytiin viime kesänä tuolla kirkossa, en muista, että se olisi minuunkaan ihan valtavaa vaikutusta tehnyt, etenkin kun pidän niin Kölnin katedraalista. Mutta näyttely kirkon takaisessa entisessä luostarissa (muistaakseni se oli luostari) oli vaikuttava, mitähän siellä nyt on näytteillä?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Taidemuseo siinä on, mutta ei käyty, kun oli sitten jo kiire eteenpäin.

      Löschen
  2. Vaikuttaa olleen kiva reissi. Tulee ikävä noita toreja!

    AntwortenLöschen
  3. Chartres on nätti paikka. Sinne meneminen Pariisista junalla on tosin jokseenkin rasittavaa kun matka pitää tehdä samalla junalla jolla Versailles-turistit matkustavat. Ranska-ikävä vaan kasvoi - mies oli siellä ma-to, minä kävin Espoossa...

    AntwortenLöschen
  4. Aina seinämaalaukset ei välttämättä ole hienoja, mutta tuo todella on! Istuu katukuvaan täydellisesti. Istahtaisin niin mielelläni sekä tuonne katukahvilaan että katedraaliin.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ranskaan kuuluu katukahvilat ja istua lounaalla ison puun varjossa.

      Löschen