Dienstag, 4. August 2015

Ampparisotaa


kuva täältä

Elokuu on täällä luumupiirakka-aikaa ja siihen kuuluu perinteisesti ampiaiset. Jos on kuuma kesä, ne kuulemma lisääntyvät normaalia enemmän ja kun tänä kesänä on ollut todella kuumaa (eilenkin taas +34,5°C), on entistä enemmän myös amppareita ja yksi riivattu pisti minuakin jalkaan ja nyt sitä kutittaa aivan kamalasti . Loppukesästä kuningatar kuolee ja työläisnaiset jättävät pesän hoidon ja lähtevät etsimään herkkuruokia muualta, esim. täältä meiltä. Erityisen hyvin niille maistuu luumupiirakan ohella myös suolaiset ruoat, esim. parmankinkku on suosittujen listalla.

Vanhan kansan ohje sanoo, että ampiaiset voi kaikottaa laittamalla sitruunaa ja mausteneilikoita pöydälle. Luotettavin keino tosin on laittaa astiaan olutta, makeaa mehua ja astianpesuainetta ja sinne ne ampparit sukeltavat mielellään ja hukkuvat, mutta ajattelin, että tuo sitruunaneilikka voisi näyttää pöydällä kauniimmalta kuin se olutlammikko, jossa ui kuolleita amppareita.


14 Kommentare:

  1. Tänään saimmekin maistaa yhden jatko-opiskelijan tuomia hunajamaistiaisia. Hänen mies hankki yhden pesän mehiläisiä ja hunajasta on nyt ekat maistiaiset. Oli herkkua. Sitruunat ovat kyllä kauniita. Onneksi minulla ei ole mehiläisiä, vaikka täällä Etelä-Suomessa onkin nyt aika lämmintä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Meidän heinäkuiset talonvahdit, blogiystävä HK perheineen, teki heinäkuussa sen saman Mosel-risteilyn kuin me silloin sun kanssa ja heistä ainakin kahta pisti amppari sillä reissulla.

      Löschen
  2. Herkullisen näköinen luumupiirakka:) Teillä on asteita lähes kuin meillä mutta onko kuivaa vai kosteaa? Kosteus on kamalempaa kuin kuumuus ja yhdistettynä siihen aivan sietämätöntä! Tsemppiä ampiaisten kanssa!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ei tällä kertaa ihan niin kasvihuoneelta tuntunut, vaikka jonkun verran kosteutta täällä aina on ainakin Suomeen verrattuna.

      Löschen
  3. Luumuja ei ole, mutta mustikat, metsämansikat ja kantarellit suorastaan pyrkivät ovesta sisään. Ei ole amppareitakaan näkynyt. Viime kesänä oli kaivosta poistettava kookas pesä ja houkuteltava lentäväiset pesuainevesivatiin. Lämpötila on ihanan sopiva eikä edes sada. Mun hellekiintiö on ollut täynnä tältä kesältä jo aikoja sitten.
    paskeriville

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllä kamalan helteen jälkeen nauttiikin raikkaasta ilmasta. Meillä on tänään kiva välipäivä ja aamulla satoikin ja huomenna on taas paljon aurinkoa. Hyviä mustikoita kaipaisin, metsämansikoita meillä oli 10 kpl omasta takaa, hyviä olivat.

      Löschen
  4. Herkullinen luumupiirakka; ei ihme, että ampiaisillekin maistuu. Kauniimpi peloite on tuo sitruuna neilikkoineen kuin olutlammikko.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ei ole valitettavasti mun leipoma, en koskaan saan luumuja niin tasaisesti piirakan päälle.

      Löschen
  5. Onks sulla Entsteiner, se oli näppärä käyttää. Lainasin omaani täällä jollekkin, mutten ole saanut sitä takaisin.

    Maikki

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kirsikoille taitaa olla, mutta ei luumuille.

      Löschen
    2. Mä näin jossain sellaisen juuri luumuille! mutta ei nyt valitettavasti tuu mieleen missä. Google varmaan osaa taas auttaa.

      M

      Löschen
    3. Tarvitsetko? Voin lähettää sulle vaikka tällaisen KLIK

      Löschen
  6. Kommenttini häipyi, en jaksa kirjoittaa uudestaan pitkää sepustustani luumuista, ampiaisista ja omia kokemuksia noista ansoista:-(

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kokemus sitruunasta ja neilikasta -> hyvin viihtyi amppari siinä ja meinas pistää mua parikin kertaa.

      Löschen