Ihme kun sain räpsittyä kännykällä muutaman kuvan meidän perjantain sapuskoista. Reseptit oli viime viikon kokkilähetyksestä TV:stä eli ruoat, jotka valmistuu 35 minuutissa. Meiltä kyllä menee kauemmin aikaa kuin niiltä telkan kandidaateilta.
Eturuokana oli korianterilla maustettua lohitartaaria. Sen piti olla retikkarullan sisällä, mutta unohdin höylätä retikat ennen vieraiden tuloa ja sitten tuli kiire ja kiireessä höyläsin sormenikin ja piti juosta etsimään laastaria. Viipaleista tuli liian paksuja, sillä höyläni temppuili ja muutti asetukset aina paksummaksi, joten rullaaminen oli hankalaa. Vieraiden lautasille sain jotenkin rullattua, mutta oma jäi tämän näköiseksi. Toinen juttukin epäonnistui, limettimajoneesi ei onnistunut vaan jäin ihan litkuksi. Onneksi jääkaapista löytyi majoneesia ja meillä oli ylimääräinen limetti, jonka mehu ja kuori tuli majoneesin mausteeksi ja mukiin meni. Alla on lautasella papaija-mango-kurkku-relish, mausteena krassia ja korianteria. Hyvää oli.
Pääruoka oli tosi hitti, muovipussissa 20 minuuttia 70 asteen vedessä haudutettua maissikanaa ja se illan highlight oli vihannekset (kesäkurpitsaa, keltaista ja punaista paprikaa, kaalirapia, punasipulia), jotka kypsennettiin palasina pannulla öljyssä. Pankojauhoa levitettiin uunipellille ja se ruskistettiin kuivana kullankeltaiseksi. Chorizon paloja paistettiin öljyssä salottisipulin kanssa ja ennen tarjoilua panko sekoitettiin nopeasti joukkoon ja kaikki levitettiin vihannesten päälle, aivan ihanaa se mausteinen pankomuru. Resepti lähti heti talteen.
Istuttiin ulkona t-paidassa kahteentoista asti yöllä ja nautittiin elokuusta. Harmittaa, kun ostin joulun aikaan ruotsalaiskaupasta vain kolme tuollaista ledlyhtyä, sillä ne olivat illan pimeydessä tosi kivat. Kuva on kyllä otettu seuraavana aamuna. Maljakossa yksinäinen krassi, joka oli jäänyt viime vuodelta kukkapenkkiin.
Kukkia saatiin vierailtakin ja kauniita saatiinkin.
Nyt lähden pihanperälle lepotuoliin torkkumaan. Heräsin nimittäin viime yönä kolmelta päänsärkyyn ja tein lääkkeeksi oikein vahvan espresson sitruunamehun kanssa ja päänsärky häipyi nopeasti, mutta niin häipyi unikin.
Hitsin kivan näköisiä ledilyhtyjä. Tarkoititko ruotsalaiskaupalla Ikeaa?
AntwortenLöschenSieltähän ne, joulun aikaan niitä oli, mutta nyt ei täällä kyllä ole.
LöschenAllun ravintolassa on taas ollut hyvät tarjottavat:)
AntwortenLöschenKelpas vieraillekin, ne ei tiedä mikä meni pieleen,
LöschenNyt pistän seuraavan Ikeaan lähtijän ostamaan meillekin tuollaisia Stråla-lyhtyjä, tai saahan niitä myös postimyynnistä. Tämän päivän herkuttelujen jälkeen hyppään ruokajuttujen ohi:-) Tutustun niihin tarkemmin huomenna.
AntwortenLöschenEi löytynytkään enää postimyynnistä, väärä hälytys. Ehkä saavat jouluksi.
LöschenEi löydy täältäkään kuin korkeintaan ebaystä. Toivon, että niitä tulee adventtiaikaan, sillä ne on kivoja, nytkin meillä on sellaiset terassin pöydällä, kun alkaa tulla pimeä.
LöschenKüchenschlacht? Ihastuin itsekin mutten uskaltanut kokeilemaan. Taidanpa rohkaista itseni, näyttivät niin hyviltä.
AntwortenLöschenJust se, Küchenschlacht, siksi hyvä, että ruokien pitäisi valmistua 35 minuutissa, mutta kyllä ne jotain jo etukäteen valmistelevat ja ainakin kaikki tarvikkeet ja mausteet sun muut on valmiina siinä vieressä. Mutta joka tapauksessa aika nopeita ja usein hyviä reseptejä, ollaan viime aikoina kokkailtu aika paljon niiden mukaan. Ihmettelen muuten, miten siellä on ihan nuoria kundeja, jotka osaa kokkailla niin hyvin, itse en osannut alle 25v muuta kuin paistaa jonkun kakun.
LöschenSamaa ihmettelen. Kokkeja, jotka eivät näytä kokeilta ja nuoria vielä... Siinä iässä minullakin onnistui ehkä jauhelihakeitto, jos ylipäätään.
LöschenPankojauhot ja panko? Mitä ihmettä? Kivat lyhdyt ja kiva kukkakimppu. Olipa teillä taas tarjoilut!
AntwortenLöschenhttp://www.finefoods.fi/ajankohtaista/rapeaakin-rapeampaa-pankoa/
Löschen