Kita on lyhenne sanasta Kindertagesstätte eli päiväkoti. Sunnuntain lenkillä törmäsimme lähimetsässä tällaiseen päiväkotiin, aivan metsän keskellä muutaman kilometrin päässä asutuksesta.
Waldkindergarten...hieno juttu lapsille. Saksalainen tuttavani, joka asuu Suomessa, oli aikoinaan perustanut sellaisen Potsdamiin. Häneltä kuulin eka kerran asiasta.
Tämä oli aidattu. Siellä missä sauvakävelen eli Decksteiner Weiherin lähistöllä lapsiryhmä vaihtelee paikkoja, siellä on riippumattoja aina jossain puissa ja lapset piknikillä kantojen päällä.
Mietin mitä on suomeksi Bauwagen, ei tullut mieleen vankkuri eikä mikään muukaan sana. Paikka oli todella kivan näköinen, mutta ehkä tässä on kyse myös puuttuvasta rakennusluvasta.
Rehellinen mielipiteeni: aika ankean näköistä. Täällähän on myös niitä keskellä luontoa olevia, mutta ilman kenkiä ja saappaita verkkoaidassa. Taisi olla vitsi koko juttusi tuosta "lastenvankilasta" :-))
Mietin tässä nyt, että ei taida mun kuvat näyttää sitten todellisuutta tai me ollaan sitten ihan molloja, kun nelisteen seistiin pitkään siinä ja ihailtiin ja ihmeteltiin. Sen kyllä uskon, että Suomessa nuo(kin) asiat on paljon paremmalla tolalla kuin täällä niinkuin on koulutkin, nehän on täällä aivan ala-arvoisia verrattuna Suomen luksukseen. Tämä oli nyt vaan näihin saksalaisiin päiväkoteihin verrattuna vähän erikoista ja on kuulemma kovin pidetty paikka, jede Jeck is anders, sanoo kölniläinen.
Piti vielä sanoa, että ei ole sitten tuo kenkäkukkaruukkuvillitys päässyt Suomen rajan yli, ehkä Die wahren Finnen on sulkeneet sen samoin kuin pakolaisille? :-) http://www.salamatkustaja.com/2015/10/kengasta-kukkaruukku.html
Taitaa olla niin, että kuvista puuttui lintujen laulu, puiden suhina ja auringon lämpö, eli pitäisi tulla paikan päälle katsomaan ennen tuomitsevaa arvostelua! ( kommentti kommenttiini )
On tuo ympäristö miljoona kertaa mukavampi pikkulapsille kuin missä meidän suunnalla ranskalaiset 3-5 -vuotiaat maternellea eli päiväkodin ja koulun yhdistelmää käyvät reppuselkäiset naperot viettävät koko päivänsä. Turvallisuussyistä taivaaseen ylettyvät kivi- tai betonimuurit, rautaovet ja asfalttipihat. Maaseutukaupungeissa on varmasti virikkeellisempiä ympäristöjä. Kesällä Suomessa ihailin päiväkotien pihoja ja upeita laajoja kaupunkien leikkipuistoja. Sääliksi kävi ranskalaisia. Suomessahan taitaa olla jopa eri tavoin painotettuja päiväkoteja, liikuntapainotteisia ja ties mitä. Joka tapauksessa ihan kivaa puuhastelua pikkuihmisille tuossa saksalaisessa metsäkitassa. paskeriville
Waldkindergarten...hieno juttu lapsille. Saksalainen tuttavani, joka asuu Suomessa, oli aikoinaan perustanut sellaisen Potsdamiin. Häneltä kuulin eka kerran asiasta.
AntwortenLöschenMaikki
Tämä oli aidattu. Siellä missä sauvakävelen eli Decksteiner Weiherin lähistöllä lapsiryhmä vaihtelee paikkoja, siellä on riippumattoja aina jossain puissa ja lapset piknikillä kantojen päällä.
LöschenEkaksi tuli mieleen joku vankkurileiri. Monta pientä "vankkuria" yhdessä on periaatteessa varmaan ihan kiva.
AntwortenLöschenMietin mitä on suomeksi Bauwagen, ei tullut mieleen vankkuri eikä mikään muukaan sana. Paikka oli todella kivan näköinen, mutta ehkä tässä on kyse myös puuttuvasta rakennusluvasta.
LöschenTuommoisia viipalerakennuksiahan nuo ovat, jonka tyyppisiä täällä käytetään korjausrakentamisen ajan pihalla tms.
LöschenRehellinen mielipiteeni: aika ankean näköistä. Täällähän on myös niitä keskellä luontoa olevia, mutta ilman kenkiä ja saappaita verkkoaidassa. Taisi olla vitsi koko juttusi tuosta "lastenvankilasta" :-))
AntwortenLöschenMietin tässä nyt, että ei taida mun kuvat näyttää sitten todellisuutta tai me ollaan sitten ihan molloja, kun nelisteen seistiin pitkään siinä ja ihailtiin ja ihmeteltiin. Sen kyllä uskon, että Suomessa nuo(kin) asiat on paljon paremmalla tolalla kuin täällä niinkuin on koulutkin, nehän on täällä aivan ala-arvoisia verrattuna Suomen luksukseen. Tämä oli nyt vaan näihin saksalaisiin päiväkoteihin verrattuna vähän erikoista ja on kuulemma kovin pidetty paikka, jede Jeck is anders, sanoo kölniläinen.
LöschenPiti vielä sanoa, että ei ole sitten tuo kenkäkukkaruukkuvillitys päässyt Suomen rajan yli, ehkä Die wahren Finnen on sulkeneet sen samoin kuin pakolaisille? :-)
Löschenhttp://www.salamatkustaja.com/2015/10/kengasta-kukkaruukku.html
Taitaa olla niin, että kuvista puuttui lintujen laulu, puiden suhina ja auringon lämpö, eli pitäisi tulla paikan päälle katsomaan ennen tuomitsevaa arvostelua! ( kommentti kommenttiini )
LöschenLämmintä oli kyllä ja lintujen lauluakin kuuli, mutta minä olen niin tyhmä, etten juuri tunnista lintuja, isän pitäisi olla apuna, hän tunnisti hyvin.
LöschenMutta miksi vain hiekkaa alla.,Ei ehkä ihan kivoimman näköinen päiväkoti.
AntwortenLöschenToi nurkka on iso hiekkalaatikko, siellä heiluu lapiot.
LöschenMustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Miksiköhän edelleen yhdistän vankkurit ja romanit:).
AntwortenLöschenTäällä ne on kovassa huudossa. KLIK
LöschenTaidan olla saksalaistunut, kun minusta ne hauskoja.
On tuo ympäristö miljoona kertaa mukavampi pikkulapsille kuin missä meidän suunnalla ranskalaiset 3-5 -vuotiaat maternellea eli päiväkodin ja koulun yhdistelmää käyvät reppuselkäiset naperot viettävät koko päivänsä. Turvallisuussyistä taivaaseen ylettyvät kivi- tai betonimuurit, rautaovet ja asfalttipihat. Maaseutukaupungeissa on varmasti virikkeellisempiä ympäristöjä. Kesällä Suomessa ihailin päiväkotien pihoja ja upeita laajoja kaupunkien leikkipuistoja. Sääliksi kävi ranskalaisia. Suomessahan taitaa olla jopa eri tavoin painotettuja päiväkoteja, liikuntapainotteisia ja ties mitä.
AntwortenLöschenJoka tapauksessa ihan kivaa puuhastelua pikkuihmisille tuossa saksalaisessa metsäkitassa.
paskeriville