Mittwoch, 27. Juli 2016

ポケモン

Ystävämme halusivat piipahtaa Aacheniin moikkaamaan kaunista tuomiokirkkoa ja niinpä hyppäsimme autoon ja pian olimme jo Aachenissa. Kun tulimme parkkitalosta ulos, huomio kiintyi heti kännykkää tuijottaviin ihmisiin ja tajusimme, että nyt olivat Pokemonin metsästäjät liikkeellä. Eikä ainostaan nuoria ihmisiä vaan monta varmaan yli 70v pariskuntaakin näimme känny kädessä etsimässä ポケモン.


Me taisimme olla melkein ainoat ei-pokemonit ja tarvitsimme kännyä vain kerran ja silloinkin vain karttana.


Tuota keskellä olevaa ikkunaa vähän mietimme. Oliskohan siellä petivaatteet näytillä hääyön jälkeen.


14 Kommentare:

  1. Millä vauhdilla tuo Pokemon-villitys leviääkään ja ihan totta, "vanhempi nuoriso" näyttää olevan yhtä innostuneena mukana kuin nuoremmat. Pisti silmään tuo lapukka, sillä taitaa olla mukana oma rotta-lelu:)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. En mä sitä koiraa huomannutkaan, näin vain rotan, mitähän psykiatri siitäkin sanoo. Ei sentään vielä omaa kännykkää haukulla.

      Löschen
  2. Köpis nyt valloitettu eikä keskustassa ihan umpiluista kännykän tuijotusta. Näyttivät ihmiset katselevan ihan oikeita aitoja juttuja. Eikä jatkuvia vihauutisia maailmalta, mitä nyt Ranskasta se välttämätön.
    Eikä silmiinpistävästi konepistoolimiehiä. Rajavalvontaa on tosin tehostettu, mutta ei haittaa rajaliikennettä.
    Jatkuu Ruotsin kaupungeilla kun laivaankaan ei vielä pääse.
    paskeriville

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Hyvää lomaa, varmaan ihan kivat kesäilmat Suomessakin, kun me lähdemme ensi viikolla ihan eri suuntaan emmekä ole siellä pilaamassa kesää. Ehkä tulen Valencian helteessä vielä haaveilemaan Suomen sateesta.

      Löschen
  3. Aachenin kirkko on yksi Saksan kauneimpia - en siis vertaa sitä nyt Kölnin Domiin :)

    Meillä on nyt aurinko mennyt pilveen ja juuri tänään piti pestä viimeinen pestävä matto, kääk.
    Hyviä matkoja ja terveisiä Espanjaan hääparille!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ne on niin erilaiset kirkot, että vaikea verrata, Aachen on todella komea.

      Löschen
  4. Minä olen älypuheliton. On vapauttavaa, kun netti ei ole koko ajan saatavilla ja Pokemonejakin ilman voin elää ihan helposti:).

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. En ole mäkään vielä kaivannut Pokemoneja. Niitä oli ollut jo Kölnin tuomiokirkossa, mutta kirkko oli tehnyt Nintendon kanssa diilin, ettei ne enää pääse sisälle eikä muutenkaan ihan lähelle.

      Löschen
  5. En ole minäkään jahdannut vielä yhtäkään pokemonia, ja jotenkin minulla on sellainen tunne, etten tule pokemoneista koskaan innostumaankaan. On jo niin paljon viihdykettä muutenkin. :-)

    AntwortenLöschen
  6. (vähän sen näköst kun Gamla Stan Tukholmas)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Taitaa olla, vaikka Aachen on paljon vanhempi kaupunki.

      Löschen
  7. Täällä oli kaksi loukkaantunut jopa vakavasti Pokemonien vuoksi.Toinen etsi niitä pyörällä ja arvata voi miten kävi ,ja toinen käveli päin jotain kovaa seinää...En ole ladannut peliä vaikka ehkä hieman kiinnostaa,ihan uteliaisuudesta;D

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Utelias olin minäkin ja yritin aina kurkkia ihmisten kännyköihin.

      Löschen