Viikon filmit

Kuluneella viikolla tuli pitkästä aikaa katsottua kaksikin hyvää elokuvaa.

Ensimmäinen oli  televisiossa Arten ohjelmassa (näkyykö Arte myös Suomessa?) ja se oli 1950-luvun ranskalainen leffa nimeltä Marie Octobre. Se on tarina ranskalaisista vastarintamiehistä, joiden johtajan Gestapo murhasi ja porukan ainoa nainen Marie Octobre kutsuu 15 v myöhemmin ryhmän luokseen syömään ja yrittää saada selville, kuka heistä ilmiantoi aikanaan johtajan. Ihan mielenkiintoinen filmi ja huvitti vaan, kun kiinnitin huomiota tuohon televisioon. Filmi on tosiaan 1950-luvulta ja meillä on tallessa samoilta ajoilta isäni Pariisista lähettämä kortti (en tietenkään löydä sitä nyt), jossa isä kirjoittaa nähneensä siellä NÄKÖRADION eli televisio-nimeä ei silloin vielä Suomessa tunnettu. Ja oli se televisio tuossakin miesten kiinnostuksen kohde eli ei niitä Pariisissakaan ihan jokaisella ollut.

Toinen tämän viikon leffa oli ranskalais-saksalainen Frantz ja huh huh, se todella kosketti ja ajattelen sitä edelleenkin. Nuoren Annan, jota näyttelee sympaattinen saksalainen Paula Beer (sai Venetsiassa parhaan nuoren näyttelijän palkinnon tästä roolista), sulhanen on kaatunut ensimmäisessä maailmansodassa Ranskassa. Anna asuu sulhasen vanhempien luona Quedlinbugissa Harz-vuoriston lähellä ja käy aina hautausmaalla Frantzin haudalla. Eräänä päivänä haudalle on ilmestynyt ruusuja ja Anna saa selville, että ne oli tuonut nuori ranskalaismies, joka sitten tulee Frantzin vanhempien luokse kertomaan olleensa Frantzin ystävä tämän opiskellessa Pariisissa. Sodan jälkeen saksalaisten ja ranskalaisten välit eivät vielä olleet kunnossa ja Frantzin isä ei halua olla missään tekemisissä nuoren ranskalaisen kanssa, mutta sitten asiat kehittyvät ihan toiseen suuntaan, mutta en nyt halua tässä paljastaa mitään, jos joku sattuu pääsemään katsomaan tätä mielestäni loistavaa leffaa. Tykkäsin siis kovasti ja Allumieskin, vaikka hänen mielestään se oli vähän liian eleginen. Siinä oli kyllä surua, unelmia, huonoa omaatuntoa ja rakkautta ja paljon yllätyksiä eli ei aina mennyt niinkuin luulin. Esiin tulee hyvin myös se vihamielisyys, mikä sodan jälkeen oli pitkään normaalia ranskalaisten ja saksalaisten välillä. Minusta tämä elokuva oli todella hyvä.