Dienstag, 21. Februar 2017

Lautamies pääsi pälkähästä

Piti oikein googlata tuon otsikon sanojen etymologia. Pälkähä, mikä ihmeen pälkähä?
Studio55 kirjoittaa siitä näin:
Päläs on konkreettisesti suksen jalansija vanhanaikaisissa lenkkisuksissa. Kun päästään pälkäästä tai pälkähästä – pälkähästä on vanhanaikainen taivutusmuoto –, niin tarkoitetaan, että jalka pääsee irti siitä, missä se on kiinni. Tämä on hyvä asia esimerkiksi silloin, kun on mäkeä alas laskiessa kaatunut pahasti, saanut jumiutuneen jalkansa irti ja noussut pystyyn.
Lauta sanassa lautamies taas tarkoittaa Kotuksen mukaan ilmeisesti pöytää. 
Lautamies kuuluu tosiaan hyvin vanhaan lakikielen sanastoon ja lienee ollut käytössä jo varhain keskiajalla. Kirjallisia mainintoja sanasta on ensimmäisistä lainsuomennoksista alkaen, 1500-luvun lopulta: ”ottacon käräjäs kihlacunnan duomarild ia lautamiehild todistus kirian.” ”Jos lautamies åtta lahiat, ei ikänänsä pidä sittä laudalle pandaman.”

kuva Wikipedia

Allumies on lautamies, se on kansalaisuusvelvoite ainakin täällä Saksassa eli oikeus voi määrätä kenet tahansa Saksan kansalaisen lautamieheksi. Lautamies on maallikkotuomari, jonka ääni on yhtä arvokas kuin tuomarin eli kaksi lautamiestä voi äänillään voittaa tuomarin. Allumies on lautamies nuorisotuomioistuimessa ja hänen täytyy jo alkuvuodesta ilmoittaa, milloin ei ole esim. loman takia käytettävissä. Tähän asti tapaukset ovat olleet pienempiä rikoksia, kaikki migraatiotaustaisten poikien mutta älkää kertoko sitä Amerikan Akulle, ettei hän taas ala twittaamaan.
Tammikuussa Allumies ilmoitti oikeusistuimelle olevansa maaliskuussa kolme viikkoa lomalla. Reilu viikko sitten oikeudesta tuli tiedustelu, onko hän tosiaan lomalla ja pyydettiin jopa todistetta asiasta ja mies lähetti sinne matkatoimiston laskun, josta käy ilmi, että matkaa ei voi perua tai sen voi perua vain sairastapauksessa, jolloin vakuutus korvaa maksun. Saimme sen verran tietää, että kyseessä olisi ollut isompi asia, arvioidut istunnot noin 60 päivänä eli odotettavissa pitkä prosessi. Noista edellisistä pienistä, parin tunnin jutuista sai lautamies noin 40 euron korvauksen, noin isossa tapauksessa "palkka" onkin sitten useampia tuhansia.
Muutama päivä sitten älysimme, mistä jutusta on ilmeisesti kyse. 16 vuotiaasta kakarasta, joka on ollut yhteydessä sen iillä alkavan organisaation kanssa ja suunnitellut pommi-iskua.


Oltiin iloisia, että meillä oli matka varattuna, sillä matkustelusta ei olisi vähään aikaan tullut mitään eli siinä mielessä päästiin pälkähästä, mutta toisaalta kyseessä olisi mielettömän kiinnostava juttu ja melkein harmittaa, ettei tuollaista saanut kokea aivan läheltä, mutta me emme tietenkään halua luopua kauan haaveilemastamme  lomasta, jota ei niin vain voi siirtää.







11 Kommentare:

  1. Varmaankin olisi ollut mielenkiintoista olla lautamiehenä tuossa jutussa,mutta hyvä että loma kuitenkin toteutuu:)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Olishan se ollut aika kokemus, kun on noin ajankohtainen asia käsittelyssä eikä mikään kioskimurto.

      Löschen
  2. Amerikan Aku. :-D

    Minusta tuollainen lautamiessysteemi on ihan kauhea. Mitenköhän täällä Suomessa vai "joutua" lautamieheksi. Täytyypä ottaa selvää.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ei ne nyt ihan jokaista idioottia Saksassa lautamieheksi kai kelpuuta, en tiedä miten Suomessa.

      Löschen
  3. Onpa mielenkiintoista! Tunnen pari lautamiestä täältä (ovat töissä samassa isossa työpaikassa, jossa itse olen. En nyt jaksa tiivistää tätä omin sanoin, joten laitan sen tähän mikäli tuo sivusto ei avaudu ulkomailla: "Kuka kelpaa lautamieheksi? Lautamiehen on oltava Suomen kansalainen, ja hänen tulee asua käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa. Lautamies ei saa olla konkurssissa eikä holhouksen alainen.Hänen tulee lisäksi olla sopiva lautamiestehtävään.
    Lautamieheksi ei voida valita alle 25-vuotiasta. Myöskään 65 vuotta täyttänyttä ei voida valita tähän tehtävään.
    Lautamiehen on oltava puolueeton maallikko. Sen vuoksi lautamieheksi ei voida valita henkilöä, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai rangaistuslaitoksessa tai joka toimii virallisena syyttäjänä tai harjoittaa asianajoa. Lautamiehenä ei myöskään saa toimia ulosottotehtäviä hoitava henkilö tai henkilö, joka huolehtii rikosten esitutkinnasta tai tulli- tai poliisivalvonnasta.

    Lautamiehen valitsee kunnanvaltuusto toimikauttaan vastaavaksi ajaksi eli neljäksi vuodeksi. Jos kunnasta valitaan useita lautamiehiä, heidän on mahdollisimman tasapuolisesti edustettava kunnan väestön ikä-, sukupuoli-, kieli- ja ammattijakaumaa.

    Vaikka kunnalliset luottamushenkilöt valitaankin useimmiten poliittisin perustein, käräjäoikeuden lautamies ei voi esiintyä puoluetunnuksen alla. Lautamiehen tehtäviä ei myöskään voida pitää kunnallisena luottamustehtävänä, vaikka valtuusto valitsee lautamiehet. Pikemminkin on kyse valtiollisesta luottamustehtävästä. Tuomioistuimen jäsenen on oltava ehdottoman puolueeton. Hän jakaa oikeutta, tulkitsee lakia.

    Jos lautamies käy sopimattomaksi tehtäväänsä, käräjäoikeuden on vapautettava hänet siitä. Henkilö voi tulla sopimattomaksi lautamiehen työhön esimerkiksi silloin, kun hän syyllistyy rikokseen.

    Mikäli lautamies on pysyvästi estynyt hoitamasta tehtäväänsä, kunnanvaltuuston on pikaisesti valittava hänen tilalleen uusi henkilö."

    En tiedä, että millaisin syin voi sanoutua irti lautamiehen töistä. Kyllä niistä saa palkan, sillä silloinhan ei voi olla töissä. En tiedä onko palkka samanlainen kuin puoluepoliittisista poissaoloista.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Oho, onpas siinä paljon huomioitavaa. Tänään luki lehdessä, että yksi istunto ei toiminut, kun yksi lautamies puuttui. Jos joku lautamies nukahtaa, istunnon aikana, koko prosessi joudutaan aloittamaan alusta. Siksi oikein pitkään kestävissä prosesseissa onkin varmuuden useampia lautamiehiä.

      Löschen
  4. Minun tätini mies toimi aikoinaan lautamiehenä, joten siitä asia on minulle tuttu. Tässä tehtävässä hän toimi kuolemaansa asti.

    AntwortenLöschen
  5. En tiedä, ehkä lautamiehiä tarvitaan edelleen ja jos hän on tyypiltään "harkitseva, rauhallinen mutta aktiivinen, itsenäinen, joustava ja keskusteluun kykenevä" voi hänestä maallikkona olla käräjillä hyötyäkin - mutta minua kiinnosti paljon enemmän tuo päläs , muita hauskuuksia menen tutkimaan tänne

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Jostain syystä en löytänyt tuota pälästä Kotuksesta, onneksi tuli sitten tuo toinen linkki vastaan.

      Löschen