Donnerstag, 25. Mai 2017

Helatorstaibrunssi naapureille


Tänään olimme kutsuneet naapurit brunssille ja siihen tarkoitukseen sää oli täydellinen. Terassin pöydän ääreen mahtui vain 12 henkeä ja oli pakko lainata naapureilta ns. oluttelttasetti eli pöytä ja kaksi pitkää penkkiä.



Keittiön ovenpielessä oli lunttilappu, etten vaan unohda mitään ruokaa jääkaappiin.



Lohikakku menee aina hyvin kaupaksi.
Kotilieden chorizopiirakka meni myös kuin kuumille kiville.


Tarjolla oli mm. Salamatkustajan perunasalaattia ja ensimmäistä kertaa kokeilemaani hyvin helppotekoista linssipunajuurisalaattia, joka meni niin hyvin kaupaksi, että pitää kirjoittaa resepti muistiin.

500g keitettyjä punajuuria (ei etikka)
250g Puy-linssejä
5 dl kasvislientä
2 salottisipulia
4 rkl omenaetikkaa
5 rkl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria
ripaus sokeria
kourallinen persiljaa
250g fetajuustoa

Kypsennä linssit kasvisliemessä (kestää noin 20 min.), anna jäähtyä.
Leikkaa sipulit pieneksi ja sekoita ne etikan ja 2 rkl öljyä kanssa.
Lisää suola, pippuri ja sokeri.
Kaada kastike linssien päälle ja anna vetäytyä 20 min.
Lisää pilkottu persilja.
Ripottele loppu öljy ja pilkottu feta salaatin päälle.


Yksi hitti oli taas se perinteinen parsapiirakka (nurkka näkyy tuon remulaadin oikealla puolella Iittalan vuoassa). Siinä laitetaan pohjaksi paahtoleipää, sen päälle kypsennettyä parsaa (laitoin tuohon isoon vuokaan 1,5 kg) ja sen päälle KALOREITA eli pekonia, voita, munia, kermaa ja juustoraastetta ja paistetaan varttitunti. Söivät sitä taas kuin hullut, itselleni ei jäänyt mitään puhumattakaan huomisesta vieraasta, jonka tyhmyydessäni kutsuin syömään leftovers, joita ei nyt juuri jäänytkään. Vieraat nimittäin viihtyivät niin hyvin, että söivät vielä illallisenkin meillä ja nyt pitää huomenna improvisoida. Jälkiruokana oli vadelmatäytekakku. Suomalaisen reseptin mukaan kahdeksan munan kakku riittää 24 hengelle, mutta 18 saksalaisella ei ole mitään vaikeuksia syödä sellaista kokonaan. Onneksi intialainen naapurimme toi jännän kardemummalla maustetun kakun tuliaisina, että minäkin sain kakkua.





Oli kyllä aivan ihana päivä, mutta olihan siinä hommia kahdeksi päiväksi,


15 Kommentare:

  1. Vau mitä ruokia! Tuota parsapiirakkaa voisin yrittää, mutta teit sen varmaan valkeasta parsasta? Täällä on taas myynnissä vain vihreää; ehkä viikonloppuna löytyy valkeaa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Valkoinen on kyllä parempi. Juttelin juuri yhden Suomeen 40 vuoden Saksan vuoden jälkeen palanneen naisen kanssa ja hän muisteli, että päätös muuttaa Suomeen ei ollut helppo, varsinkin sen puuttuvan (TUOREEN) valkoisen parsan takia.

      Löschen
    2. Niin arvelinkin. Alkuviikosta yksi kollega oli ollut Berliiissä muutaman päivän ja hän kertoi mulle innoissaan juuri miten erilaisia parsaruokia siellä oli ravintoloissa (ja halpoja verrattuna Suomen hintoihin). Ja kaikki valkeasta parsasta, jota ei nyt täällä tunnu olevan taas myynnissä; ehkä huomenna. Muutaman viikon päästä on toki paikallista parsaa ja se on tuoretta. Nytkin olen ostanut monta päivää vanhaa vihreää parsaa...

      Löschen
  2. Täällä myös, sattuneista syistä, reseptejä pläräillään, menua kasaillaan, testataan uusia juttuja. Kyllä minusta juhlien järjestäminen on ihanaa, vaikka myös voimia vievää. Nimim. eilen maalasin pöytiä ja tuoleja, tänään vuorossa puutarhapäivät ja kuormallinen singeliä. Se mukavin, eli patojen ja kattiloiden ääreen on vuorossa vasta viikon päästä. Ja tiskikone sanoi eilen itsensä irti. Tietenkin. Palkinto on sitten ne tyytväiset juhlijat.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. No varmasti on hommia ja siellähän ei kai edes aina tiedä miten paljon niitä ihmisiä käy. Muistelen omia yo-juhlia, joissa yksi nainen koko ajan kävi laskemassa miten monta ruusua olen saanut ja miten monta hänen tyttärensä oli saanut.

      Löschen
  3. Aivan mahtavat naapurijuhlat! Tuollaiset ovat todella mukavia. Järjestely vain on aina rankkaa. Parempihan tuo on, että syövät, kuin että kaikkia olisi viikon annos kaapissa odottamassa juhlien jälkeen. Mielestäni Suomessa käy aina just niin.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Mä teen kyllä yleensä reilusti, anoppini laittoi just sen verran kun oli ihmisiä eikä yhtään enempää ja jos hän keitti kahvia, hän kysyi etukäteen montako kuppia juon ja jos sanoin, että juon 7/8 , siis setsemänkahdeksasosa kuppia, hän ei keittänyt kokonaista kuppia.

      Löschen
  4. Ihanat kesäjuhlat jaksoitte järjestää! Teillä oli samanlaisia kakkusyömäreitä vieraina kuin isäni ja minä olemme. HK

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. On tässäkin huushollissa yksi kakkusyömäri ja se en ole minä.

      Löschen
  5. Ai vitsit miten herkullisen näköistä! Suupielet kuolaten katselin kuviasi. Ja miten upea päivä ja kukat koreana. Teillä on ollut kyllä huippubileet!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Oli kyllä se ilmakin täydellinen, tänään on jo kuumempi.

      Löschen
  6. Hyvä kun olet suunnitellut noin herkullisen menyyn valmiiksi, tuoltahan voi sitten kopsata yhtä ja toista, jos ja kun haluan loistaa vieraiden silmissä:)

    AntwortenLöschen
  7. Tein tänään tuota parsapiirakkaa. Taivas kun on hyvää... Kiitos kovasti reseptistä. Parsaa kun on tullut syötyä aika lailla, joten uusi resepti oli tervetullut.

    AntwortenLöschen