Donnerstag, 10. August 2017

Likaisia ikkunoita ja K*kk* ja kevät

Tarkoitukseni oli pestä tänään ainakin vierashuoneen ikkuna, sillä ensi viikon vieras on täydellinen saksalainen rouva, jonka huusholli on aina kunnossa ja ikkunat pesty. Nyt kuitenkin sataa eli on hyvä veruke olla pesemättä. Tässä todella likaisen ikkunan läpi otettu sadekuva eli ikkuna niin likainen, ettei sadepisaroita erota.


Yläkerran kattoikkunat ovat vielä likaisemmat, itse asiassa niin kamalat, että päätimme ostaa uudet ikkunat, hihi. Ei vais, ne on niin vanhat ja ränsistyneet, että päätimme vaihtaa ja laittaa samalla jonkunlaiset markiisit estämään kuumuutta. Onneksi ei ole mitään kaukolomaa suunnitteilla, rahat menevät ikkunoihin.

Naapurin rouva osti keväällä viiniköynnöksen ja tässä sen tämän vuoden tuotanto. Ihan o.k. mielestäni ja köynnös on niin kaunis, että päätin ostaa itsekin sellaisen ensi vuonna.


Sain viime viikon vierailta kauniin kukkakimpun, joka on vieläkin, yli viikon päästä ja välillä oli tosi kuuma ilma, niin nätti, että en viitsi pois heittää.
Vasemmalla ennen, oikealla jälkeen.


Täällä on kouluissa kesäloma 29.8. asti ja olen tällä hetkellä talkkarina monilla naapureilla ja ystävillä ja naapurin yksinäiseksi itsensä tunteva kissa on aivan hulluna perääni.
Saksalaiset ekaluokkalaiset lapset saavat ensimmäisenä koulupäivänä ns. Schultüte eli sokeritopan mallisen koristellun pahvitötterön, jonne vanhemmat ja isovanhemmat laittavat kaikenlaisia pieniä lahjoja. Perinne on ilmeisesti kotoisin itä-Saksasta, jossa sitä oli jo 1800-luvulla. Sieltä se on siirtynyt ajan mittaan myös länteen. Jos oikein ymmärsin, samaa perinnettä on myös Puolassa.


kuva: WDR

Tässä linkissä on ohjeet, miten tehdään (edellisen postaukseni hiiren) koulutötterö.

Ystäviemme Lasse-poika menee myös ekaluokalle ja kun hän rakastaa meitä ja ennen kaikkea Allumiestä yli kaiken, päätin ostaa hänelle jotain tötteröön ja sattumalta keksin virolaisen kivan lastenkirjan, jonka saksalainen nimi  Schiet und der Frühling ei tosin vedä vertoja alkuperäiselle virolaiselle nimelle Kaka ja kevad, vaikka Schiet on kyllä vähän hienompi nimitys kakalle. Suomessa ei ilmeisesti haluttu käyttää niin vulgääriä sanaa ja kirjan nimeksi on laitettu Koiranne alkaa kohta kukkia.


Jospa siivois vähän kellarikerrosta, vaikka näyttää tuo sade vähitellen loppuvan.

15 Kommentare:

  1. Onpa teillä vehreät näkymät ikkunasta, tykkään. Ei täällä pohjoisessakaan ole puutetta vihreydestä, eikä hellekään kiusaa.
    Sulla vain riittää vieraita.
    paskeriville

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. No mulle kyllä lähetellään jatkuvasti kuvia Suomesta ja kaikilla on hellevaatteet päällä.

      Löschen
  2. Antworten
    1. Aika hassua, että Suomessa ei lasten ekaa koulupäivää mitenkään ihmeellisesti noteerata. Täällä vanhemmat ja isovanhemmat ja joskus myös kummit menevät koululle ja lapsia saa tötterön ja päivällä mennään lounaalle koko perheen kanssa. Suomessa taas juhlitaan ylioppilasjuhlia, sellaista ei ole täällä lainkaan paitsi ennen loman alkua on abitanssiaiset, jonne voi viedä vanhemmat mukaan.

      Löschen
  3. Me yritämme jotenkin aina muistaa kouluvuoden aluksi. Eilen HKmies oli Pellavapään kanssa herkuttelemassa. Todennäköisesti viikonloppuna on sitten koko perheen juhlistaminen. Parasta mahdollista puuhaintoa sinulle. HK

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Mua ei kyllä muistanut kukaan. Ensimmäisenä päivänä äiti vei kouluun ja kun en itkenyt, jätti sinne ja ruokana oli hernekeittoa ja kaikki oli ihan hyvin.

      Löschen
  4. Minusta tuo Schultüte on ihana asia. Onhan se tärkeä päivä lapselle, kun lähtee kouluun..i-Dötzchen taitaa teillä olla se nimitys lapsille silloin.

    Maikki

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. i-Dötzchen täällä meillä, sitä sanontaas ei kai käytetä juuri muualla

      Löschen
  5. Aikuisten tv-viihteessä ja lasten keskuudessa kukoistaa nykyään pieruhuumori, joten ihme, että kakka ei kelvannut kirjan nimeen, mutta varmaan hauska kirja, onhan sen suomentajakin hauska:)
    Luulen, että ennen oli toisin, mutta kyllä eka koulupäivä on koko perheen, myös isovanhempien tapahtuma myös täällä. Sitä edeltävät aina niin tärkeät hankinnat, pitää olla uusi reppu, penaali tms. tekeehän se koulun alkamisesta hauskemman ja jonkinlainen herkuttelu kuuluu aina asiaan, mutta tuo Schultüte-perinne saisi tulla meillekin.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. On ne tavat sitten muuttuneet Suomessakin ja ehkä globalisaation tuo teille vielä tötteröitäkin.

      Löschen
  6. Ihanan vihreää näkyy ikkunasta vaikka onkin likainen;D
    Kiva perinne tuo tötterön antaminen lapsille:)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Nyt on vihreää, kun on ollut lämmintä ja silti tarpeeksi vettä.

      Löschen
  7. Kyllä minustakin voisi kouluun lähtöä juhlistaa muutenkin kun uudella repulla. Mutta onhan nyt valmistuminenkin juhlan paikka, totta vieköön.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ilman muuta valmistumimnen on juhlan arvoinen ja musta on jännä perinne, että tuttavat tulee onnittelemaan uutta ylioppilasta ihan ilman kutsua. En tiedä, miksi sitä ei täällä noteerata.

      Löschen
  8. Onpa siellä hieno tapa muistaa kouluun lähtijöitä! Tuo kirja on varmasti tosi kiva lahja.
    Meillä on myös suunnitelmissa ikkunoiden pesu, sillä ainakin takaoven lasi on niin täynnä kuonotaidetta, ettei siitä alaosasta juuri enää näe läpi.
    Mukavaa viikonloppua!

    AntwortenLöschen