Sonntag, 8. April 2018

Kevättä ilmassa

tai tässähän voi jo melkein puhua kesästä, sillä eilenkin oli varmaan +25C ja patikkaporukkamme retki sattui juuri niin kauniille päivälle. Päivästä päätetään aina pari kuukautta aikaisemmin eikä koskaan voi tietää minkälainen sää sattuu. Eilen vaelsimme kymmenisen kilometriä näissä maisemissa:








Osa reitistä kulki Mönchswegiä eli vanhaa pyhiinvaellusreittiä. Lähistöllä on fransiskaanien luostari ja mm. tämä pieni Rochus-kappeli vuodelta 1709.


Lounaspaikaksi oli organisaattoripariskunta valinnut ravintolan tyypiltään Zum Schmutzigen Löffel kuten nimitämme vähän rähjäisempiä ja huonolaatuisempia ravintoloita. Tällä kertaa paikka oli entinen jugoslavialaisravintola, jotka olivat muotia 1970-luvulla ja siltä ajalta taisi täälläkin olla ruokalista, jonka luin moneen kertaan läpi, kun en löytänyt mitään, mitä olisin halunnut tilata, mutta en kehdannut olla syömättäkään, kun sattumalta istuin vielä organisaattorin vieressä. Mikä ihanuus oli sitten illalla kotona istua terassille nauttimaan couscousmangosalaattia.


Aurinkoisten ja lämpimien säiden ansiosta luonto on hypännyt ison askeleen eteenpäin. Magnoliat avaavat nuppujaan, yhdestä nappasin kännykällä kuvan ratikkapysäkiltä tullessani. Magnoliassa on se huono puoli, että kukat kuihtuvat aivan liian nopeasti.


Omassa pihassa menestyy hyvin rikkaruoho kuten tässä rohtoimikkä


ja helmihyasintin juurella kasvava valemansikka


Naapuri kävi sukuloimassa maalla ja sai esikasvatettua tomaattia, paprikaa ja chiliä niin paljon, että siitä riitti meillekin. Pitäisi nyt saada aikaiseksi istuttaa nämä "yrttitarhaani".  Oikeastaan tällä säällä on ihan kiva tehdä pihahommia ja saimme mm. istutettua ison hortensian kukkaruukusta maahan, toivottavasti se selviää hengissä muutoksesta.


Kommentare:

  1. Ihanat keväiset kuvat. Kovasti kaipaan Keski-Euroopan keväitä, magnolian kukkia ja parsaa, etenkin kun täällä virallinen lumilukema on vielä 64cm...

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ymmärrän hyvin sen parsan kaipuun. Me todella nautimme nyt tuoreesta (valkoisesta) parsasta.

      Löschen
  2. Noi pyhiinvaellusreitit onkin nykyisin niin muodissa ja niitä on kiva seurailla aina kun matkan varrelle sattuu pitkin näitä naapurimaita. Nappailen kirkoissa ja kappeleissa leimoja johonkin saatavilla olevalle paperille tai myytävissä olevaan korttiin "matkamuistoksi".
    paskeriville

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Joo, tuollakin oli pyhiinvaeltajaryhmiä varten kahvila, ei ollut meitä varten auki, kun emme ole niin pyhiä.

      Löschen
  3. Ihanalta näyttää tuo teidän kevään tulo! BB

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. On se vaan niin ihanaa, nytkin istuin tuolla ulkona ja ihan vaan tuijotin omia ja naapurin kukkia, joita ilmestyy joka puolelta.

      Löschen
  4. Voi miten välillä ikävöinkään Istanbuliin juuri keväisin. Tässä vaiheessa mekin olisi varmaan jo avattu parvekekausi. Mutta minkäs teet. Tänään tosin oli jo melkein lämmin meidän etuterassilla ja uskalsin pistää narsissit ulos. Kuukauden päästä ollaan jo melkein noissa teidän tunnelmissa. Tai sitten ei.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Teillähän oli siellä Istanbulissa vielä nopeammin kevät.

      Löschen
  5. Teillä on upea kevät siellä, kauniita kasveja:) Täällä on jo ihan kesä, vaihdoin talvipeittonikin jo kevyeen peittoon.

    AntwortenLöschen
  6. Täällä saa lehdistä lukea, kuinka Saksan lämpö on tulossa meille ja todellakin, on teillä jo melkein kesäistä. Luin vanhaa luontopäiväkirjaani ja totesin, että pari viikkoa myöhässä täällä tänä keväänä ollaan. Muuttolintuja se ei haittaa, pulmusia on näkynyt matkalla Lapin tuntureille pesimään ja peipposet ovat saapuneet, joten "kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta...", lohduttavaa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Muuttolinnuthan oli jo kauan sitten matkalla pohjoiseen, vähän ihmeteltiin sitä lumitilannetta, mutta ehkä ne pitivät tauon pohjoisemmassa Saksassa. Onhan se kevät täälläkin myöhässä, kirsikkapuu ei kuki vielä.

      Löschen
  7. Voi ei, magnolia on yksi niistä joita kaipaan täällä katupölyssä. Puutarhassani - ei sitä tällä hetkellä voi kyllä puutarhaksi sanoa - kukkii jouluruusu, sillä lumi on sulanut näiden parin viikon aikana. Vielä on varjopaikoissa eli etupihalla lunta ja jäätä. Jos tänään jaksan siivota ne viime vuoden lehdet pois etupihalta... On niin ikävä jonnekin, joko lumiseen Lappiin, josta tulin viime yönä tai sitten etelämmäs Eurooppaan.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Jouluruusu on meillä kukkinut varmaan jo marraskuusta alkaen ja nyt sen viereen on ilmestynyt sininen hyasintti eli Suomen värit.

      Löschen
  8. Tässähän tulee melkein kevätkateus! Tai no, nyt tiet ovat täällä pääkaupunkiseudun laitamailla jo ihan sulat, tänään päästiin pyöräilemään pieni retki.

    Magnolia on niin upea kukkiessaan. Kuvasi lämmittävät valollaan.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Lumen sulamisesta tulee aina mieleen lapsuus, miten rakentelin pieniä patoja ja johdattelin vettä eri suuntaan. Nostalgiaa♥

      Löschen
  9. Olipas ihanan keväinen postaus! :-)

    AntwortenLöschen