Japanilaiselle koira on jotain täysin muuta kuin eurooppalaiselle. Useimmiten ihmiset kantavat koiraansa sylissä kuin lasta tai sitä pidetään sisällä kuin sisäkissaa. Minna Eväsoja kertoi kirjassaan Melkein geisha lainakoirastaan, joka ei ollut juuri ulkona ollut ja pelkäsi jopa ensimmäistä vastaantulevaa kukkaa. Koirille on omia
Aika surullista oikeastaan. :(
AntwortenLöschensanos muuta
LöschenTaitaa olla oikea koiranelämä aika kaukana tuollaisessa touhussa. Kuvasi koira näyttää vähän tyytymättömältä prinsessalta vaunuissaan. Juoksentelemaan ja haistelemaan maailmaa sen pitäisi päästä heti paikalla!
AntwortenLöschentäysin epäluonnollista
LöschenNiinpä! Kyllähän koira on joillekin lasta kalliimpi jo täälläkin ja sitte on mediassa niitä kuvia, joissa koira on asuste (en viitsi sanoa keitä raharikkaina itseään pitäviä tarkoitan).
AntwortenLöschenniinpä
LöschenJapanissa ihmettelin isännällemme Watanabe-sanille koirien pukemista. Niillä oli jos jonkinlaisia paitoja, nuttuja, liivejä, jakkuja jne. Eräässä paikassa iso nurkkaus pelkästään koirien outfitejä. Isäntämme oli käynyt Suomessa useita kertoja ja tiesi vuodenaikamme, lumitalvetkin. Kerroin, että koiramme suostuu juuri ja juuri talvimantteliin pakkasella, jos on liian kylmä, ei haukku suostu ulos ollenkaan. Että miksi näitä täällä puetaan. It's just fashion, vastasi Watanabe-san ja nauroi.
AntwortenLöschenPoikkesimme eräässä kotieläinpaikassa ja olin tikahtua nauruun, kun oli aitaus ja siinä kyltti Rent a rabbit. 15 minuuttia johonkin jenihintaan. Pitkä jono lapsia portilla. Kyse oli sellaisesta, että lapset saivat varttiksi vuokrata itselleen pupun, mitä sitten hypyttivät ja paijailivat ja rakastivat sen hetkensä. Eihän tietysti kaupunkioloissa mitään pupuja voinut pitää eikä lampaita, poneja, possuja jne. elävinä näkynyt missään. Lapsiperheitä tuli näille "maatiloille" viikonloppuisin valtavat määrät ja heille oli suurta juhlaa nähdä ja saada koskea eläimiä.
Uskomatonta ja sittenhän ne ilmeisesti pesee niitä koiria jatkuvasti
LöschenJestas mikä vauva;D Ja minä nauroin kun näin että Lidlissä oli lemmikeille omat joulukalenterit ja muita joulujuttuja;D
AntwortenLöschenjassoo, vai joulukalenteritkin
LöschenTuo on jo eläinrääkkäystä!
AntwortenLöschenMaikki
Niin on
LöschenNo joo. Ei mitään järkeä!
AntwortenLöschenNe varmaan säälii eurooppalaisia koiria
Löschen