Meillä on aivan KAMALA ilma, vettä tulee kuin..... ja lännestä tuulee ja tuuli piiskaan sateen ikkunaruutuihin ja terassin lasikatolle. Kateellisena katselen teidän Suomessa asuvien talvikuvia, sinistä taivasta ja valkoista lunta.
Muutamaan päivään en ole edes mennyt ulos paitsi illalla on hypätty nopeasti autoon ja ajettu ystävien luokse syömään. Sattumalta meillä on ollut hyvin kalarikas aika, sillä perjantaina paistoimme itse herkullista skrei-turskaa, lauantaina Ginamies tarjosi meille merikrottia (joka maistuikin todella hyvältä, varsinkin kun kuulimme, että uusi morsian on saanut häädön, emme nimittäin lämminneet hänen kanssaan) ja eilen toiset kaverit laittoivat kultaotsa-ahventa. Paras lisuke kalan kanssa oli ehdottomasti kurpitsa-aprikoosipyree, joka tehdään näin:
250 g hokkaidokurpitsaa
ja 75 g kuivattuja aprikooseja pilkotaan ja paistetaan oliiviöljyssä 2-3 min.
Lisätään 2 rkl valkoista balsamicoetikkaa ja kypsennetään noin 15 min ja soseutetaan sauvasekoittemella ja maustetaan suolalla ja pippurilla.
Todella iisi resepti ja aprikoosi antaan hyvän maun kurpitsaan. Kokeilkaapa.
Toinen lisuke oli voissa paistettuja ja suolalla, pippurilla ja ripauksella sokeria maustettuja suippokaalinlehtiä, siis lehdet aika isoina, oli kivan näköisiä lautasella ja maistui hyvälle.
Olisin niin mielelläni lähtenyt puutarhakauppaan, mutta ei huvita lähteä sateeseen. Näin ystävälläni Baijerissa kaksi viherkasvia, jotka vieheättävät.
Ensimmäinen on suomeksi näköjään helmivillakko.
Ja tämä on kilpipiilea, joka on kuulemma hyvin helppohoitonen.
Meillä ei ole kovin paljon sisäkasveja, kun olemme sen verran usein matkoilla enkä kehtaa aina pyytää naapureita kastelemaan, riittää kun he kastelevat kesällä pihakasvit. Kastelusta on muutenkin tämän kesän jälkeen jäänyt jonkinlainen trauma. Mehän kastelimme kesällä sillä kamalalla lähes +40C helteellä kuukauden ajan kavereiden kasvit sisällä ja ulkona, joskus seisoin siellä letkun kanssa jopa 1,5 tuntia kastelemassa. Kysyin sitten heidän palattua, oliko kaikki o.k. ja ihminen kehtaskin sanoa, että joku sisäkasvi olisi muka kuollut. Ymmärtäisin, jos hänellä olisi jotain arvokkaita kasveja, mutta ne ovat ihan tavallisia ja todella huonokuntoisia kasveja, joissa hydrokulttuurimittari näyttää aivan väärää, koska se on jumissa juurien seassa. Enpä olisi itse kehdannut mainita mitään yhdestä kukasta, jos joku kastelisi 25 kukkaruukkua sisällä ja sitten vielä koko puutarhan.
Viime päivinä on tullut televisiosta paljon käsipalloa. Se ei kai ole kovin tunnettu laji Suomessa, mutta muut Pohjoismaat ovat siinä maailman parhaita. Suomalaiset taitavat olla fiksuja ja jättää tuon raa'an urheilulajin, käsipallo kun on paljon vaarallisempaa kuin jalkapallo. Minulla on tässä kämppäkaveri, joka on pelannut kauan aika korkeassa liigassa käsipalloa ja on nyt kohtalotoveri Bundesligan käsipalloilijoiden kanssa. Hyppyjalan polvi ja lonkka ovat täysin kelvottomat ja hoito aloitetaan 15.2., jolloin laitetaan ensin lonkkaan endoproteesi. Miten se Churchill muka sanoi, at first, no sports. Sport ist Mord, sanoo saksalainen. Eli omaishoitajuus odottaa. Onneksi täällä potilaat pääsevät melkein heti sairaalasta päästyään kolmeksi viikoksi kuntoutukseen.
Kiitos lisuke-ohjeesta. Talteen otettu.
AntwortenLöschenOlipa Baijerinystävälläsi ihanat kukat! Molemmat noista ovat kovasti minun makuuni. Olenkin etsiskelemässä uusia ruukkukasveja, koska Hollannista toin vain yhden viherkasvin muuttolaatikossa tänne Suomeen.
Vesisade tuntuu varmaan vähän ankealta, mutta on lumessakin hankaluutensa. Tänään on Helsingin liikenne ollut aivan sirkusta. Lunta on satanut koko päivän ja kun yritin julkisilla matkustaa nyt illalla Taivallahteen, jouduin tekemään monta mutkaa ja vaihtoa ennen kuin pääsin perille.
Joo, olen kuullut, että on vähän turhan paljon tullut lunta. Meillä onneksi sade lakkasi.
LöschenTeillä sataa vettä ja meillä lunta - tai ainakin on luvattu lumen tuloa. Katsotaan onko sitä aamulla tullut.
AntwortenLöschenKyllähän täällä rannikolla erityisesti ruotsinkieliset pelaavat käsipalloa, mutta en seuraa sitä(kään) urheilua. Yhden kollegan tyttö pelaa jossakin nuorten sarjassa. Toivotaan että kaikki menee hyvin kämppikselläsi etkä joudu olemaan liian kauan aikaa omaishoitajana.
Jännä, että ruotsinkieliset pelaavat, en tiennytkään.
LöschenKiitos lisuke-ohjeesta. Kuulostaa kivalta.
AntwortenLöschenHuonekasvit ovat kyllä melkoinen päänsärky, jos matkustaa paljon. Minulla ei ole kuin yksi huonekasvi, ja kun en velvoittanut ketään sitä kastelemaan, ei taida olla enää sitäkään.
Tsemppiä kämmpikselle ja omaishoitajalle myös!
Aprikoosi teki siihen kivan maun.
LöschenEn usko, että käsipalloa pelataan täällä vain ruotsinkielellä:) Ajat muuttuvat ja peli on suosittu nyt kouluissakin [klik] Niin, enpä tiedä kannattaako, kun seuraukset voivat olla tuollaiset. Mitä tässä muuta voi sanoa kuin että voimia teille, kyllä se siitä!
AntwortenLöschenKun asuin Suomessa, en ollut ikinä kuullutkaan käsipallosta ja sitten joku mulle selosti, että se on ihmeellinen peli, vähän niinkuin koripallo, mutta siinä on maalivahti enkä voinut yhtään kuvitella mikä laji se oikein on.
LöschenMun kämppäkaveri on myös käsipallomiehiä. Takana onkin polvileikkaus... En ole ihan kamalan innoissani ajatuksesta että poika alkaisi myös pelata!
AntwortenLöschenKatos vaan, sullakin käsipalloilija.
LöschenKäsipallosta tulee heti mieleen Joachim Deckarm, jonka elämä muuttui traagisesti juuri tuon lajin kautta. Kun asuin Gummersbachin ja myöhemmin Lemgon lähellä, ei voinut olla kuulematta käsipallosta.
AntwortenLöschenMaikki
Just pari päivää sitten mietin onko Deckarm vielä elossa ja sitten olikin kuva lehdessä, istui pyörätuolissa. Se olikin dramaattinen juttu, muistaakseni betoninen lattia unkarilaisessa hallissa, sitä ei pää kestänyt.
Löschen