Dienstag, 12. Februar 2019

Taivaallinen kurpitsansiemenparfait

Tarjosimme tätä vieraille ja resepti lähti heti kiertoon.♥

4 annosta

60 g kurpitsansiemeniä
40 g (valkoista) sokeria
4 keltuaista
50 g fariinisokeria
1 rkl konjakkia
2 rkl kurpitsansiemenöljyä
2 dl kermaa

Paahda kurpitsansiemenet pannulla ilman rasvaa vähän ruskeaksi ja anna niiden jäähtyä.
Sulata samalla pannulla (valkoinen) sokeri ja kun se on sulanut, lisää joukkoon siemenet ja levitä massa leivinpaperilla päällystetylle pellille ja anna sen kovettua. Laita päälle toinen paperi ja
rullaa levy kaulimella hienoksi krokantiksi.
Laita munankeltuaiset, fariinisokeri ja konjakki metalliseen astiaan ja vatkaa vesihauteessa.
Sekoita joukkoon 50g krokantista. Vatkaa kerma vaahdoksi ja nostele se varovasti joukkoon.
Laita massa neljään pieneen vuokaan tai kahvikuppiin ja laita pakastimeen ainakin neljäksi tunniksi.
Ota vuoat vähän ennen tarjoilua pois pakastimesta ja anna vähän lämmetä ja irroita vuoasta lautaselle ja koristele lopulla krokantilla.

En tiedä onko kurpitsansiemenöljy suomalaisille kovin tuttu. Se on hyvin tumma öljy, jonka sanotaan olevan erittäin terveellisitä ja me käytämme sitä silloin tällöin salaattiin. Parhaat öljyt tulevat Steiermarkista Itävallasta. Ai, nyt löysin sen tältä sivulta, Steiermark on näköjään suomeksi Styria.

On muuten niin väritön postaus, pitää laittaa muutama tulppaani väripilkuksi.





8 Kommentare:

  1. Kuulostaakin tosi hyvältä:) Käytän aika paljon kurpitsansiemeniä, teen niistä tahnaa ja muuta sellaista, ja tätä voisi joskus kokeillakin, joten kiitos ohjeesta.

    AntwortenLöschen
  2. Kurpitsansiemenet, kurpitsansiemenöljy, kermaa ja muut löytyvät kaapista, joten nyt testaamaan!

    AntwortenLöschen
  3. Onpa herkullisen kuuloinen ohje! Kiitos tästä! Kurpitsansiemenöljyä en ole koskaan kokeillutkaan.

    AntwortenLöschen
  4. Kurpitsansiemenöljyä on nytkin jääkaapissa! Olenko siis suuri ruuanlaittaja? :) Se on Grazista, jossa kollegani on proffana. Muuten kuulin eka kerran tuon nimen Styria; se on kai englanniksi Steiermark. Täytyypä kysyä, sillä huomenna meille tulee Erasmus-opettajaksi yksi Grazin yliopistolainen.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Englantia tosiaan, en olis tiennyt, että suomalaiset käyttävät englanninkielistä nimikettä. Sanotaanhan suomeksi esim. Köln eikä Cologne.

      Löschen