Meillä kävi todella moukan tuuri, kun emme lähteneet pääsiäisenä minnekään. Täällä on nimittäin tosi hieno sää ja olisi ollut harmi lähteä Etelä-Ranskaan viileämpään ja jopa sateiseen ilmaan. Nyt tosin välillä joudumme pakenemaan sisälle viileämpään, kun terassin lämpötila alkaa ylittää 30C. Luonto on nyt kauneimmillaan, kun mitkään kasvit eivät ole ehtineet kuivua ja kuolla. Tosin kirsikkapuun valkoiset terälehdet lentävät nyt tuulessa kuin lumihiutaleet, mutta sireeni kukkii, samoin omenapuu.
Eilisillan vieraat saivat maistaa pataleipää, tällä kertaa kaurajauhoista ja -leseistä leivottua, ihan hyvää sekin, vaikka taidan pitää enemmän siitä, missä on grahamia ja ruisjauhoa joukossa. Vieraat kyllä söivät mielellään suolaisen voin kanssa. Täällähän pitää erikseen mainita, jos voissa on suolaa.
Vähän epäsymmetrinen tämä oma lautaseni, vieraat saivat kauniimman. Mangoavokadotartarin alla on leipämurua (vähän saaristolaisleivän tyylistä), joka on maustettu sitruunamehulla, raastetulla sitruunan kuorella ja garam masala-mausteella, kuulosti erikoiselta, mutta se mauste sopi oikein hyvin,
Tänä iltana syödään parsaa ja mansikoita, ne kuuluvat tähän vuodenaikaan.
Huomenna meidät on kutsuttu naapuriin pääsiäiskaffeelle ja uunissa muhii nyt raparperipiirakka, jota paistetaan 130 C:ssa kokonaista kaksi tuntia.
Iloista pääsiäistä kaikille!
Kiva lukea ulkosuomalaisen arkielämästä!Raparperipiirakkaakin tehdään muuallakin kuin Suomessa!
AntwortenLöschenKiva kun kommentoit. Täällä syödään kyllä raparperia, hyvin usein leivonnaisiin tulee marenki päälle.
LöschenTäälläkin oli äskeisen työmatkan aikana lumi sulanut ja nyt pitäisi haravoida! No jos huomenna jaksais, kun aikakäsitys meni ihan sekaisin tuon öisen bussimatkan takia. Mutta niin lämmintä ei kyllä ole kuin teillä!
AntwortenLöschenKerro mulle, miksi siellä se suolaton voi on niin tärkeää? Minusta Karen ainakin kerran joskus vuosia sitten ihmetteli sitä, kun Suomessa ei ole suolatonta voita - ei ainakaan kovin helposti löydy.
Hyvä kysymys. Suolahan ei ole nyt niin kamalan terveellistä ja siksi herää kysymys, miksi sitä pitää voihin(kin) laittaa. Muistan, että äiti leipoi joskus jotain, mihin ei saanut laittaa suolaista voita ja hän pesi sen suolavoin vedellä, Olisi kiva tietää mikä leivonnainen oli kyseessä.
LöschenTässä selitys miksi suomalaisessa voissa on suolaa.
Löschenhttps://www.iltalehti.fi/pippuri/a/2016030321209924
Sulla on pääsiäiskuusi! Älä sula sinne helteeseen.
AntwortenLöschenEn mä mutta suklaa sulaa.
LöschenMikäs se sellainen raparperipiirakka on jota niin pitkään paistetaan?
AntwortenLöschenMurotaikina 26cm vuokaan, siihen 750g raparperin palasia ja niiden päälle 200g sokerista ja neljästä valkuaisesta marenkivaahto ja kahdeksi tunniksi +130C uuniin (EI saa olla kiertoilma.
LöschenOnpa lämmintä! Meilläkin on Kymenlaaksossa ollut jo 17 astetta, mutta maa hohkaa vielä kylmää ja värit ovat luonnossa harmahtavia.
AntwortenLöschenHyvää pääsiäisen jatkoa herkkujen kera!
Hyvää pääsiäistä Kymenlaaksoonkin! Kyllä se pian vihertää sielläkin.
LöschenEräässä keittokirjassani (Maija keittää kotona 6. painos 1967) lukee kAAkkujen ohjeissa, että niihin käytetään suolatonta voita eli voista pestään suola pois usealla kesälämpimällä �� vedellä. Hyvä,että Saksassa minun ei ole tarvinnut voita pestä. Sen sijaan saksalaisissa ohjeissa neuvotaan lisäämään kakkujen taikinaan hyppysellinen suolaa.
AntwortenLöschenRaparperitorttu marenkikuorrutuksella on namia.
Hyvää pääsiäistä.
Kas vaan, kesälämpimällä vedellä, en ole ennen sellaista sanontaa kuullutkaan.
LöschenSaksassa syödään voileipä usein hillon tai hunajan kera - ja siihen ei sovi suolaista voita kovin hyvin. (No, tottuu siihenkin, mutta enemmän kuin vähäsuolaista voita emme käytä.) Tai laitetaan manna- tai riisipuuron päälle kanelisokerin lisäksi vähän sulanutta voita. (Sitä varten meillä on aina Lidlista ostettua saksalaista, suolatonta voita jääkaapissa, vaikka en tykkä ostaa sitä, onhan Suomessakin lehmiä!)
AntwortenLöschenMe syödään varmaan muutenkin liikaa epäterveellistä suolaa, siksi sen voi kyllä helposti jättää voista pois.
LöschenKiva kun teillä on noin kesäistä:) Meillä oli tänään oikein talvinen päivä, äärettömän harvinaista tähän aikaan vuodesta mutta otin sen ilolla vastaan sillä jo loppuviikosta on helteitä monta päivää. Herkullisia ruokia olet taas tehnyt ja raparperipiirakka nam. Piti kysyä että miksi noin kauan uunissa mutta tuollahan tuli jo vastaus...
AntwortenLöschenKummipoika
LöschenOn tosi kiva ilma, kun taas esim. kummipoika on Ibizalla sateessa.
Kyllä on Allulassa ollut taas herkut. :-)
AntwortenLöschenNyt ei enää taida keretä toivottelemaan hyvää pääsiäistä, joten toivottelen vain yhtä lämmintä kevään jatkoa. Tai voisihan sitä olla ajoissa ja toivotella jo ensi vuodeksi ennakkoon. :-)
On tää kevät kyllä niin kaunista aikaa, eilen pyöräiltiin yhden joen vartta voikukkapeltojen ohi.
Löschen