Donnerstag, 23. Mai 2019

Kivaa kotona

Kun viime viikolla oli kivaa Suomessa, niin nyt on ollut ihan kivaa kotona, paitsi tiistaina, jolloin satoi koko päivän ja sitä vettä tuli ja tuli, tosin meillä ei niin paljon kuin Baijerissa, jossa ystävämme olivat pyörämatkalla eikä ollut oikein kiva, kun joutuivat ajamaan 55 km ja vettä tuli paikoitellen 50 litraa tunnissa neliötä kohti. Toisten Baijerissa asuvien ystäviemme piha tulvii, kun maa ei pysty vetämään niin paljon vettä kuin sitä tuli taivaalta. Minulle oli se sade siinä mielessä hyvä, että sain silitettyä valtavan määrän pyykkiä ja samalla telkkaa katsellen opin taas uuden niksin: jos haluaa pehmittää voita mikrossa, voipalaan kannattaa laittaa kolme hammastikkua jaloiksi, silloin voi ei niin helposti sula.
Valitettavasti tästä kuvasta ei näy miten paljon sataa, mutta näkyy ainakin, että kaikki on todella vihreää.


Allumies tuli luennolta kotiin 2 kg painavan piikkikampelan kanssa ja paistoi sen uunissa ja ai ai että se oli hyvää. Just ja just mahtui isoon Iittalan vuokaan.


Olen niin ylpeä tästä Papi Delbard-köynnösruusustani♥


Sain suomalaiselta ystävältäni sini- ja valkovuokkoja, jotka istutin pihan nurkkaan. Siinä on se huono puoli, että sekä naapurin kissa että linnut kulkevat siitä läpi ja kuokkivat maata ja piti laittaa kaikenlaisia esteitä niiden takia.



Ripustin Tampereen Lapland hotellin hauskan kyltin vierasvessaan.


Eilen - älkää kertoka kenellekään - meitä ei kerta kaikkiaan huvittanut lähteä naapurin teinin synttäreille ja niinpä meillä oli treffit ystäväparin kanssa japanilaisessa ravintolassa ja olipa taas hyvää! Raviolia, tempuravihanneksia ja California roll/Volcano roll, nam nam.






Tänään on hieno kesäpäivä ja olemme tehneet monta tuntia pihatöitä, ostin mm. muutaman uuden yrtin.





Illalla syödään parsakioskista ostamaamme parsaa ja jälkkärinä mansikoita. La vita e bella♥






Kommentare:

  1. Tuo kyltti on hauska; saako niitä vai pitikö se unohtaa omiin tavaroihin?
    Täälläkin on tänään kääntynyt ilma kylmemmäksi, onkin ollut kolme päivää helletta. Pitäis tuo kasvilaatikko laittaa ulkona kuntoon; nyt oli laventeli talvehtinut hyvin!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kysyin saanko ja antoivat ihan uuden respasta eli ei tarvinnut vohnia. Taidat itse olla Levin Lapland hotellissa kysymässä tuota ennenkuin minä taas Tampereen hotellissa. Ja Bulevardilla on Helsingissä myös Lapland hote.

      Löschen
  2. Meillä tarvittaisiin nyt vähän sadetta. Mutta sen täytyy loppua sitten ennen YO-juhlia. Ei voi olla niin huono tuuri, että taas jouduttaisiin juhlimaan pelkästään sisätiloissa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Joo, toi on tylsää kun pitää jännittää ilmoja, olisi niin helppoa, jos tietäis, että on kaunis ilma ja voisi olla ulkona. Pidän peukkuja.

      Löschen
  3. Ei kerrota naapureille, että valitsit japanilaisen ravintolan eikä heidän teinin synttäreitä...Tuskinpa se teinikään pani pahakseen!!!!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. En olis ihan varma, idea kutsua meidätkin oli hänen. Viime vuonna emme päässeet ihan oikeasti, mutta laitoin kuoreen rahaa ja postilaatikkoon. Ei tullut kiitosta ja kun kysyin sitten muutaman päivän päästä oliko löytänyt kuoren, sanoi "juu". Danke on vaikea sana.

      Löschen
  4. Kiva kooste! Hehe, voin hyvin kuvitella, että naapurin teinin synttärit eivät innostaneet. :-D

    Tuollaisesta voinsulatuskikasta en ole kuullutkaan. En tosin tiedä, jaksaisinko itse askarrella hammastikkujen kanssa...

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Varsinkin jos on teini, joka ei puhu juuri mitään.

      Löschen
  5. Voi miten kiva tarina! Ja nuo parsat... Annoskateus iski! ��

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. kyllä voikin olla kateellinen, niin hyvää se oli.

      Löschen
  6. Kotona voi ihan oikeasti olla hauskaa. Monet arkiset jutut ovat kivoja, kun niihin suhtautuu sillä tavalla.
    Parsoja muuten katselin vesi kielellä ja samalla mielellä kuin edellinen kommentoija ;-)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Taisit saada Hollannissa myös hyvää parsaa. Tosin Suomessakin näkyi nyt usein parsaa ruokalistalla. Kun lähdin Suomesta viime vuosituhannella, siellä ei ollut parsaa kuin purkissa.

      Löschen
  7. Ai ai mitä herkkuja, ja sitä sadetta saisi tulla, etenkin nyt kun on pari päivää ollut niin kuivaa ja yli 40 astetta, mutta turha toivo. Tuo kala uunissa sai kyllä veden kielelle...

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Jaksat sentään kommentoida helteestä huolimatta. Jestas, meillä oli tänään vain +25C, mutta ratikassa istuin auringon puolella ja meinasin sulaa. Tuo kala oli yksi parhaita meidän syömiä, sitä saa vaan aika harvoin ja on kallista.

      Löschen