Melkein kuin koronaa ei olisikaan

Kun hotellit ja ravintolat saivat avata tietyillä edellytyksillä ovensa, oli pakko tarttua kiinni mahdollisuudesta lähteä Moselin laaksoon pyöräilemään pariksi päiväksi ennenkuin helluntairuuhkat alkavat. Menomatkalla poikkesimme puutarhakahvilaan kahville ja siellä oli määräysten mukaan merkitty mistä saa mennä "sisään" ja mistä poistua, jotta ei olisi vastaantulijoita. Maski täytyy pitää naamalla niin kauan kuin seisoo/kävelee, istuessa sen saa riisua. Yksi pariskunta tuli myös pyörällä, heillä oli koiraa varten peräkärry ja meni aikaa ennenkuin he saivat koiran kärrystä, riisuivat kypärät ja lukitsivat pyörät ja tulivat sisäänkäynnille, ilman maskia. Kahvilan omistaja meni heitä heti kehottamaan laittamaan maskit, mutta sellaiseen tyhmyyteen ei pariskunta suostunut, luopuivat mieluummin hyvästä kahvista ja herkullisesta kakusta, heidän mielestään ei ulkoilmassa tarvita maskia. Mutta kun määräykset on niinkuin ne ovat. Mekin jouduimme aluksi desinfioimaan kätemme ja täyttämään kaavakkeen, jossa oli pöydän numero, molempien nimet, osoite, puhelinnumero ja kellonaika. Kahvila joutuu säilyttämään kaavakkeet neljän viikon ajan.

Ajelimme polkupyörällä Moselin rantaa ja nautimme kauniista maisemista ja hienosta säästä.

Yksi nimeltään erikoisimpia Moselin viinejä on Kröver Nacktarsch eli Krövin paljaspylly. Nimi lukee tuolla ylhäällä, on vaan vähän kaukaa kännykällä otettu kuva.

Illan suussa ajoimme sitten kivaan hotelliin, josta olimme varanneet huoneen kahdeksi yöksi. Paikka oli siitä kiva, että siellä on paljon tilaa eli heillä on mahdollisuus laittaa pöydät tarpeeksi kauas toisistaan eikä tarvitse jättää joitakin pöytiä tyhjäksi niinkuin monessa muussa paikassa on pakko tehdä. Täällä ei tarvittu mitään nuolia näyttämään mistä kohtaa saa kulkea ja kun istui pöydässä, vain henkilökunnan maskit muistuttivat koronasta (ja tietenkin asiakkaat joutuivat liikkuessaan laittamaan maskin).

 Illalla oli niin lämmintä, että voimme syödä illallisen ulkona terassilla.

Ruoka oli tosi hyvää ja jotenkin oli tunne, että elää taas muutaman tunnin siinä entisessä ajassa ilman koronaa. Kuvassa "amuse gueule".

Aamiainen on pakko tarjoilla pöytiin, määräykset eivät salli nykyään puhvettia ja se sopii meille hyvin, koska emme tykkää takana seisovista kurkottavista ihmisistä, jotka pelkäävät, että jäävät jotain vaille, jos eivät heti pääse ruokiin käsiksi. Nyt oli pöydällä aamiaslista ja sai tilata mitä mieli teki.

Aamiaishuone oli tosi kaunis.

Toisena päivänä hyppäsimme taas pyörän selkään.

Välillä poikkesimme useammankin kerran ulkomaillekin, selvittiin ilman karanteenia.

Luxemburgissa ei olla näköjään niin tarkkoja pöytien etäisyydestä ja inhotti vähän, kun yksi nainen poltti jatkuvasti tupakkaa ja puhalteli savua (ja ehkä koronaakin) pöytänaapureihin päin. Tuolla toisella puolella jokea on Saksa, sinne pääsi tuosta lautalla.

Paluumatkalla kotiin poikkesimme  tänään vielä Eifel-vuoristossa katsomaan 10500 vuotta sitten syntynyttä vulkaanikraaterijärveä, jonka olen aina kuvitellut paljon pienemmäksi. Vesi näytti todella kirkkaalta, sen syvyys on uskomattomat 51 metriä!

 Järven rannalla on vuohilauma pitämässä huolta kasvistosta. Koko lauma tuli meitä moikkaamaan.

Komeat maisemat on kilipukeilla.

Ylhäällä kukkulalla oli vielä kappeli ja pieni hautausmaa, vaikka lähistöllä ei ole yhtään asutusta. Kylä on hävinnyt 1500-luvulla, kun rutto tappoi kaikki asukkaat. Kappelin vieressä on pieni hautausmaa, jonne ilmeisesti haudataan vielä lähistön ihmisiä, koska siinä oli aika uusia hautoja.