Mitähän kaikkea tässä on tehty?
No ainakin on käyty viileissä museoissa, mm. katsomassa ukrainalaista taidetta
ja nähtiin näyttely nimeltä Wer sind wir eli keitä me olemme, teemana maahanmuutto, joka on muuten aina ollut ihan normaalia. Joka neljännellä Saksassa on juuria jossain muualla kuin Saksassa ja silti ollaan epäröiviä ulkomaalaisuutta kohtaan. Aloin muistella lapsuuttani, jolloin meidän käpykylässä asui vain supisuomalaisia, mutta kyllä siellä aina silloin tällöin tuli silloinkin muukalaisviha esiin tai jos ei välttämättä viha, niin ainakin epäluuloisuus esim. karjalaisia kohtaan. Ihmettelivät, että karjalaiset söivät sieniä, niitä kutsuttiin Hämeessä madonlakiksi ja joku isomman maatalon emäntä oli määrännyt, että hänet pitää haudata hautausmaan vanhalle puolelle, jossa ei ole karjalaisten hautoja. Isäni oli sen verran tunnettu ja pidetty valokuvaajana ja muusikkona, että vanhempani hyväksyttiin ja hän opetti minulle paljon eri ihmisistä, selitti, että läheisen kartanon ihmiset puhuvat ruotsia ja nimi äännetään vähän eri tavalla kuin kirjoitetaan ja sain kirjoittaa valokuvapussien päälle von konowia ja af furuhjelmiä. Isän esperantoharrastuksen kautta meillä kävi paljon ulkomaalaisia esperantisteja, kuvassa minä ruotsalaisvieraiden kanssa. En ole saanut selville, mitä tuossa käsilläni teen, siiihen aikaan kaikki ihmiset tuijottivat kiltisti kameraan, mutta minusta otettiin niin paljon kuvia, että olin lopettanut linssiluteen hommat.
Aleppolainen pikkupoika oli rakentanut paperista entisen hävitetyn kotikaupunkinsa, todella liikuttava.
Ja sydämeen otti nuo paperiset linnut tilaisuudesta Nürnbergin teatterista, jossa nykypäivien rasismin ja antisemitismin uhrien omaiset lukivat lintuihin kirjoitetut uhrien nimet
Pahalta tuntuu, kun kaikkialla alkaa tunnelma mennä vähän siihen suuntaan kuin se oli Saksassa 1930-luvulla. Suomessa on purraa ja rydmania ja hallaahoa, Italiassa melonia ja Saksassa vaikka minkälaisia AFD-poliitikkoja ja Ruotsissa mennään samaan suuntaan ja USAssa aivan uskomatonta politiikkaa, kuin jostain kauheleffasta.
Eivät lue Eino Leinoa
Oi, onnellinen, joka herättää
niitä voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me kaikki yhtyä vois?
Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.
eivätkä kuuntele Beethovenin oodia ilolle
jossa sanotaan ”alle Menschen werden Brüder” eli kaikista tulee veljiä. Kaukana on se haave, valitettavasti.
Voi miten hieno postaus, nuo kuvat ja kaikki! Pikku-Allu niin tomerana, Leinon viisaat sanat, musiikki, taide, mietteet eriarvoisuudesta... Tasa-arvoisuuteen on meillä edelleen pitkä matka, sen huomaa ikävä kyllä edelleen jopa täällä kotimaassa länsirannikolla kieliryhmien keskuudessa.
AntwortenLöschen