Mikä onni, että ehdimme kotiin ennen Bangkokin maanjäristystä. Ei olisi varmaan ollut mukava tunne hotellin 20. kerroksessa. Thaimaalaiset uskovat pahoihin henkiin ja siellä on hyvällä paikalla tyhjänä seisova hotelli, joka ei saa asiakkaita, koska sinne on joku kuollut. Saksalainen liikemiestuttavamme on usein Thaimaassa ja asuu Bangkokissa hotellissa, joka on rakennettu entisen hautausmaan päälle ja siellä on vain ulkomaalaisia asiakkaita, thatit pelkää pahaa henkeä. Tuttavamme oli eilen saanut valokuvan, miten hotellin katolla olevasta uima-altaasta tuli vesiputous alas maahan.
Aikamoista kaapelisalaattia oli Bangkokissakin, sellaistahan on nähty aina Aasiassa. Jos joku asukas saa uuden nettiyhteyden, vedetään taas yksi johto lisää.
Ohjelmassamme oli mm visiitti amerikkalaisen Jim Thompsonin taloon ja sepä olikin hieno juttu, yleensä välttelen tilaisuuksia, jossa bussilasti viedään ostamaan jotain rihkamaa. Thaimaan silkkituotanto saa kiittää kehityksestään Thompsonia ja hänen talonsa on todella näkemisen arvoinen. Thompson hävisi vuonna 1967 Malesian viidakossa, hänen ruumistaan ei ole löydetty. Talossa on nyt museo ja kauppa, jossa on hienoja ja kalliita silkkivaatteita.
Kun ennen ei ollut televisiota, katseltiin hiiren hommia kiinalaisessa hiiritalossa.
Temppeleitä riittää, vähän niihin jo ehti kyllästyä. Wat Pho on tunnettu makaavasta Buddhasta, jota on vaikea saada kuvaan, istuvia riitti vaikka kuinka. Tässä vaiheessa niitä saattoi vielä katsella, mutta loppumatkalla jo vähän väsyi.
Toreja ja kauppahalleja jaksan kyllä katsoa vaikka millä mitalla.
Keine Kommentare:
Kommentar veröffentlichen