Ilo ja suru

Mitä elämä tuo,
on ilo ja suru,
toisinaan pieni
onnen muru.
Tänään oli sitä iloa ja surua vierekkäin, mutta onneksi enemmän iloa.

Aamu alkoi kello seitsemältä, kun radio meni päälle ja tuli surullisia uutisia Kauhajoelta. Hyvin harvoin meidän uutiset alkaa uutisella Suomesta!
Yöllä oli satanut, ulkona oli sumuista. Kotilääkärin vastaanotolla annoin siinä verikokeiden yhteydessä vähän niinkuin vahingossa niin hienon näytteen jo pari kuukautta kestäneestä kuivasta yskästäni, että lääkäri passitti heti keuhkoröntgeniin. Kuulun siinä mielessä eliittiporukkaan, että minulla on yksityinen sairasvakuutus ja lääkärit melkein kieli pitkänä odottavat tuloani kun saavat niin hyvän maksun ja niin oli nytkin eli marssin sinne vain röntgenlääkärin vastaanotolle ja pääsin heti röntgeniin. Sitten tuli pieni shokki: kuvassa oli pari pientä läiskää, joista ei tietenkään näkynyt mitään tarkempaa ilman magneettikuvaa. Tavallinen pulliainen saa odottaa viikkojakin ennenkuin saa ajan, mutta 500 euroa kuukaudessa maksava yksityispotilas pääsee heti kuvaan. Täytyy sanoa, että olin kyllä kiitollinen, ettei tarvinnut odottaa viikkoja, vaikka toisaalta pidän systeemiä epäoikeudenmukaisena. Magneettikuvassa näkyi, että ei ole mitään akuuttia tulehdusta tai tuumoria, vaan ilmeisesti joskus lapsena on ollut jonkinlainen keuhkopussintulehdus. Se tulos oli kuin lottovoitto, kun siinä istuessani ja odottaessani ehdin nähdä jo kaikenlaista peikkoa edessäni ja tein jo lähtöä kirjakauppaan ostamaan Simontonin Getting well again (terveiset finkinjalle Kroatiaan!).
Elämä hymyili jälleen ja se hymyili ensimmäisenä Saksan entisen futismaalivahdin Toni Schuhmacherin hahmossa, jonka kasvot näin, kun hissin ovi avautui. Hissi oli aika täynnä, mutta Toni ystävällisesti sanoi, että kyllä tänne vielä yksi mahtuu ja teki tilaa. Huh, olipa sympaattinen kaveri.

Foto: www.stern.de

Ja kun tulin ulos klinikan ovesta, taivas oli auennut ja näytti jo vähän sinistä väriä. Voi miten olin kiitollinen!


Mutta sitä kiitollisuutta ei kyllä kamalan pitkälle riittänyt, sillä kotimatkalla oli PAKKO ostaa nämä espressokupit:

ja kotona kellarissa silittäessäni huomasin piilottamani salmiakkisuklaat ja SÖIN NE KAIKKI!!