Montag, 6. Juli 2009

Taulun tarina

Meillä on ollut vuosikausia keittiön seinällä etsaus, jonka on tehnyt Simon Dittrich ja joka esittää kokkipossua, joka odottaessaan sopan valmistumista heiluttelee iloisesti soppakauhaa . Ostin sen kauan sitten yhdestä taidegalleriasta yhdessä ystäväni M:n kanssa (jolta perin sen Janoschin taulun). Muistaakseni kuva oli tehty palkinnoksi johonkin kuuluisien kokkien kilpailuun ja minun kappaleeni on "vain" E.A. eli Epreuve d'artiste eli taiteilijan vedos.

Pari vuotta myöhemmin kävin samaisessa galleriassa ja näin siellä kirjan Simon Dittrichin tuotannosta ja päätin ostaa sen.

Kirja kädessäni kiertelin galleriaa ja yhtäkkiä galleristin kanssa rupatteleva mies kysyi, mikä kirja minulla oli kädessäsi. Näytin sitä hänelle ja hän pyysi saada katsoa sitä ja sitten avasi kirjan ja kysyi, saisiko kirjoittaa kirjaan jotain. Siinä vaiheessa alkoi sitten jo vähän hämärtää ja tajusin, että mies oli itse Dittrich.

Nyt minulla on sitten tämä minun nimelle signeerattu kirja,eikä pelkästään signeerattu, vaan hän piirsi siihen tuon linnunkin jne. Kiva ja arvokas muisto.

15 Kommentare:

  1. MIKÄ AARRE!!!Sait siis kuitenkin ihan alkuperäisen taideteoksen. Et oo harkinnut pistäväsi raameihin ja seinälle. Sietäis kyllä.

    AntwortenLöschen
  2. Clarissa: voi ei, ei raameihin seinälle, vaan tallelokeroon säilytykseen, ettei vaan Christie's tai Sotheby's pääse käsiksi.

    AntwortenLöschen
  3. Niin, taisi olla vähän harkitsematonta pistää näytille noin arvokasta taidetta ihan kaiken kansan nähtäväksi. Kipi kapi tallelokeroon!

    AntwortenLöschen
  4. Vau mika yhteensattuma, etta itse taitelija oli samaan aikaan nayttelyssa ja bongasi sulla kirjansa ja halusi siihen muistotekstin raapustaa. Loistavaa!

    AntwortenLöschen
  5. Clarissa: taisi tosiaan olla tyhmä teko, kun nyt te kaikki tiedätte, miten varakas olen
    MaaMaa: vähän vaan hävetti, kun en maestroa tunnistanut heti, mutta kun oli niin leppoisan ja tavallisen ihmisen tuntuinen

    AntwortenLöschen
  6. Hauska kokkitaulu ja mukava sattuma, että taiteilija itse sattui olemaan galleriassa ja vielä signeerasi kirjan.

    AntwortenLöschen
  7. Taulu on hieno, mutta kirjan signeeraus vielä hienompi!! Aarre todellakin.

    AntwortenLöschen
  8. Soili: kerrankin hyvä onni
    Susadim: mustakin se possu on niin söötti
    Una: Tosi hieno yhteensattuma, sillä nyt ei ollut tämän taitelijan näyttely edes meneillään. Ja kiva, että hän huomasi sen kirjan kädessäni.

    AntwortenLöschen
  9. OI, hienot kuvat ja hieno sattuma. Että joku saakin tuollaista jälkeä hetkessä.

    AntwortenLöschen
  10. kato nyt tätäkin: ja olisitpa nähnyt, miten nopeasti se kaveri tuon piirsi ja kirjoitti

    AntwortenLöschen
  11. Mahtavaa!! Mä olisin varmaan pyörtynyt kauhusta ja häpeästä siellä galleriassa, jos se taiteilija olisi tullut puhumaan mulle enkä olisi tunnistanut sitä!

    AntwortenLöschen
  12. Sauerkraut: olen aika hyvä näyttelijä, tuskin se huomas

    AntwortenLöschen
  13. Olet onnekas aarteen omistaja. Minullakin olisi tuossa tilanteessa alkanut hämärtää :)

    Taulu on viehättävä.

    AntwortenLöschen
  14. Nurkkalintu: saan aina hyvän mielen katsellessani sitä possua

    AntwortenLöschen