Donnerstag, 24. September 2009

Eiliset plussat

+ Gina leikattiin eilen uudelleen, toinen bypass ja jalkojen verenkierto lähti ilmeisesti kulkemaan ja jos kaikki menee hyvin (ilman tulppaa), pääsee ehkä jo tänään heräämään koomasta
+ vesilaitoksen miehet kävivät korjaamassa taloon tulevan päähanan ja kehuivat meidän kellaria siistiksi, siis meidän sekaista kellaria
+ ortopedi sanoi, ettei nilkalle tarvitse tällä hetkellä tehdä mitään, kun ei ole kipuja tällä hetkellä
+ ortopedi sanoi, että minulla nilkkavaiva ei johdu painosta, kun en ole hänen mukaansa ylipainoinen (olipa kohtelias)
+ lisävero, jonka joudun maksamaan, on vain 94 eurosenttiä
+ pääsin lähellä olevaan uuteen kylpylään ilman aikavarausta jalkahoitoon ja erikoistarjouksena sain vielä peelingin ja jalkahieronnan, kaikki hintaan 24 EUR
+ oli edelleen aurinkoinen päivä ja innostuin jopa tekemään pihatöitä
La vita è bella.

11 Kommentare:

  1. Parempi uutinen Ginalta. Toivon sydämestäni, että hän selviää epäonnistuneesta leikkauksesta.
    Moni asia oli eilen kohdallasi plussan puolella.
    Minun kohdallani oli maanantaina vain plussia, sillä kotilääkärini toesi kaikkien arvojen olevan erinomaiset, paitsi kolesteroolin. Mutta se on peanuts.
    Jatketaan syksyä ja toivotaan kaikelle parasta.

    AntwortenLöschen
  2. no tuossapa omalla tavallaa ihan plussalista.

    AntwortenLöschen
  3. Edelleen hengessa mukana Ginan kanssa!!

    Monta plussaa sait listattua, todellakin elama on ihanaa! :)

    iloista viikonloppua

    AntwortenLöschen
  4. Toivotaan kaikkea parasta ystävällesi.

    Minunkin pitäisi istahtaa miettimään mitä plussia saisin listaani.

    AntwortenLöschen
  5. Plussapäiviä tarvitaa aina välillä.

    Peukkuja edelleen Ginalle.

    AntwortenLöschen
  6. Kivoja juttuja ja tosi hyvä kuulla,että Ginan suhteen asiat paremmin.Viikonlopputerveiset täältäpäin!

    AntwortenLöschen
  7. Kiva kuulla positiivisia uutisia. Toivotaan että Ginallekin kuuluu jo parempaa.

    Antaakohan tämä blogi minun kommentoida tänään. Eilen ei mihinkään Saksassa olevaan blogiin lähtenyt mikään viesti.

    AntwortenLöschen
  8. Maija: kai ne kolestroolit on melkein kaikilla liian korkeita
    Hannele: olihan sitä plussaa
    MaaMaa: kivaa viikonloppua sullekin, en edes muista, minne sä nyt taas olet menossa
    Clarissa: eiköhän niitä plussia sieltäkin löydy
    Soili: Pidä vaan peukkuja edelleen
    Yaelian: aamulla kuulosti siltä että saatettaisiin herättää tänään, mutta en ole vielä kuullut mitään
    Kirlah: no minun blogini ottaa kommenttisi taatusti aina vastaan jos ei nyt sitten olisi ollut Verfassungsschutz eilen asialla (:-

    AntwortenLöschen
  9. Plussia on joskus vaikea löytää, mutta vaivan arvoista. Toivotaan, että huomennakin edes yksi plussa ystäväsi Ginan tilasta, tai toivottaan itseasiassa samantien plussien supersatoa!
    Halaten
    Heljä

    AntwortenLöschen
  10. Heljä: niitä plussia ei kyllä aina heti huomaa, mutta kannattaa etsiä. *halibäk*

    AntwortenLöschen