Kaksi passia

Kun joitakin vuosia sitten tuli mahdolliseksi saada Saksan kansalaisuus menettämättä Suomen kansalaisuutta, marssin heti kaupungintalolle anomaan Saksan passia. Siellä ei edes vielä tiedetty tästä mahdollisuudesta, mutta ottivat sitten selvää ja sain anomuskaavakkeet. Vaikka puhun sujuvasti ja ilman aksenttia saksaa ja osaan kieliopin paremmin kuin keskivertosaksalainen, piti antaa myös kirjallinen todistus saksan kielen taidosta. Silloin ei onneksi vielä joutunut kansalaistietotenttiin, joten pääsin vähällä. Kun kansalaisuus oli hyväksytty, minut ja kymmenisen muuta ulkomaalaista kutsuttiin kaupungintalolle tilaisuuteen, jossa virkailija juhlallisesti jakoi meille asiakirjan. Jokaisen piti kertoa jotain itsestään ja sanoa, miksi haluaa Saksan kansalaisuuden. Liikuttavin oli pieni kiinalaispoika, ehkä 10v, joka reippaalla äänellä kertoi, että on syntynyt Saksassa ja käy täällä koulua ja haluaa olla saksalainen. Hänen äitinsä oli mukana paikalla ja kun tämän kännykkä soi kolmatta kertaa, fiksu pikkupoika nappasi äidiltä kännykän ja pani sen kiinni.
Kun katsoin uutta kansalaisuusasiakirjaani, rupesi hymyilyttämään, sillä syntymäpaikkani oli eri paikan nimi kuin Suomen passissa. Aikanaan Saksaan tullessani passissani oli jostain syystä syntymäpaikkana sen seurakunnan nimi, jossa olin kirjoilla syntyessäni eikä paikkakunnan nimi. Myöhemmin se Suomen passissa muutettiin paikkakunnan nimeksi, mutta Saksan viranomaisten paperissa luki edelleen seurakunnan nimi ja se on nyt sitten Saksan passin mukaan syntymäpaikka. Eli minulla on kaksi syntymäpaikkaa. Virallista kansalaisuutta annettaessa virkailijan tehtäviin kuului huomauttaa, että Suomessa olen edelleen Suomen kansalainen eikä Saksan viranomaisilla ole mahdollisuuksia tulla minua sieltä pelastamaan. Eli jos Suomen talibanit ottaisivat minut vangiksi, en saa apua Saksasta. Sympaattinen naisvirkailija virnisti perään ja sanoi, että tuskin sellaista tilannetta tulee.
Tänään on Saksassa parlamenttivaalit ja tää lähtee nyt käyttämään äänioikeuttaan.