Donnerstag, 17. September 2009

Sain sakot

Jalkaani on koskenut jo pitempään ja olen sitä yrittänyt hoitaa luonnon menetelmillä, mm. maitorahkalla ja kaalinlehtikäärönkin olen siihen pistänyt, vaan ei tahdo parantua ja taidan luovuttaa ja mennä huomenna ortopedille. Täytyy tässä vaan taas valmistautua taistelemaan, että ei ota röntgenkuvaa, mikä siellä yleensä jo heti kättelyssä yritetään ottaa. Oma diagnoosini on rasitus/tulehdus eikä siihen mitään röntgenkuvia tarvita.


Tänään olin pyörällä menossa apteekkiin. Jos olisin mennyt ne viimeiset 50m virallista reittiä, olisin ensin joutunut lähtemään väärään suuntaan , sitten liikennevaloista yli, sitten toisista valoista kadun toiselle puolelle, sitten taas liikennevaloista oikeaan suuntaan, mutta liian pitkälle ja sitten taas valoista yli ja paluu apteekin suuntaan. Päätin hurauttaa kadun väärällä puolella sen pikkumatkan, leveällä pyörätiellä, jossa ei ollut yhtään ihmistä liikkeellä, mutta kuinkas kävikään. Juuri tänään on poliiseilla on pyöräilijät tarkkailun alla ja tietenkin nappasivat minut ja sain 15 euron sakot. Piti maksaa heti, joko pankkikortilla tai luottokortilla. Pankkikortti on heille helpompi, päätin kiusallanikin maksaa luottokortilla. Menisivät Müncheniin vahtimaan väkivaltaisia nuoria asemilla, siellä sitä virkavaltaa tarvittaisi.


Lohduksi ostin itselleni syksyisen kranssin kukkakaupasta.

Kommentare:

  1. Surku juttu! En ole vielä onnistunut Saksassa sakkoja saamaan, tosi harvoin poliiseja näkyy tien poskessa tutkien kanssa. Onneksi autoja vaarallisempien kulkuneuvojen, kuten pyörien, valvonta on siellä teilläpäin hanskassa.

    AntwortenLöschen
  2. Jalalle pikaista paranemista!!! Toivottavasti lääkäristä on apua. Minähän sinnittelin loppukesästä oman kipeän jalkani kanssa, kun tiesin, että lepo auttaa kyllä, ja nyt se on taas hyvä. Mieheni kyllä motkotti monta päivää...

    Tuo Münchenin uutinen on niin surullista luettavaa. Ei jaksa ymmärtää, ei.

    Ai sakot voi maksaa luottokortillakin!

    AntwortenLöschen
  3. Anne: ylinopeudesta olen saanut, kun en huomannut, että oli muutettu, ennen 50, nyt 30kmh (siis autolla, ei pyrörällä (:-)
    kato nyt tätäkin: käteisellä ei saanut maksaa, meinasin sanoa, että varmaan sen takia, että Saksan poliisi on niin korrupti, mutta sain pidettyä suuni kiinni.

    AntwortenLöschen
  4. Paranemisia jalalle!

    Minä olen kerran elämässäni saanut sakot kun ajoin autolla just ennen kaupungin liikennerajoituksen loppua alamäessä 53km/h. Naurettavaa. Mutta kun yhä useammat ajaa kroonisesti 80 km/h tai lujempaa kaupungin läpi, niin ei yhtään sheriffiä oo paikalla.

    Kivan kranssin ostit lohdutukseksi.

    AntwortenLöschen
  5. Harmi kun kaalinlehti ei ole auttanut. Toivottavasti joku muu keino tepsii.
    Löysit ainakin kauniin syyskranssin ilahduttamaan mieltäsi.

    AntwortenLöschen
  6. Voi turhuus tuota sakkoa. Paranemisia jalalle! Ihana kranssi :)

    AntwortenLöschen
  7. Sattuipa huono onni tuon pyöräsakon kanssa....

    Toivottavasti jalka paranee,onko sillä mitään tekemistä sen jutun kanssa,mikä oli aikaisemmin jalassa? Minunkin jalkani on vähän epäkunnossa kun kaaduin rappusissa parisen viikkoa sitten,mutta kaalinlehtiä en kyllä ajatellut käyttää,arnica-voidetta sen sijaan.

    Onpa nätti syyskranssi!

    AntwortenLöschen
  8. ovatpa ankarai (pyöräilijät kyllä ihan villejä täällä).

    Berliinissä oli sellainen järjestys, etten uskonutkaan.

    AntwortenLöschen
  9. Soili: aika naurettaavaa, jos ajoit vain 53kmh
    Clarissa: ei auttanut kaali
    Sennie: kiitos
    Yaelian: nyt on toinen jalka, variatio delectat, sanoi roomalaiset
    Hannele: kai niiden oli pakko antaa, vaikka se kaveri sääli vähän, kun sanoin, että jalka on kipeä enkä voi taluttaa pyörää.

    AntwortenLöschen
  10. Kranssi on todella kaunis!
    Pahoitteluni sakoista ja kipeästä jalasta :(
    Sakot tuli jo hoidettua ja huomenna jalkakin, toivon ilman röntgeniä.

    AntwortenLöschen
  11. Voihan sakot ja voi ei jalkaasi, toivottavasti saat avun.
    Kranssisi inspiroi, todella kaunis.
    Ihanaa viikonloppua!
    Heljä

    AntwortenLöschen
  12. No jo on, että sua sakottavat! Kamala rikollinen!!

    Toivottavasti jalka paranee, pitkään kestävät kivut ja säryt on inhottavia, hyvä mielikin kärsii...

    Parantavia viboja lähetän täältä! :)

    AntwortenLöschen
  13. Onneksi oli silti ihan pienestà rikkeestà kyse ja pienestà sakkosummastakin :D Tietty se otti varmasti pààhàn, mutta...ELàMà ON ;)

    AntwortenLöschen
  14. RouvaHoo: sinähän olet niin kätevä käsistäsi, että tee tuollaisen kranssin itse
    MaaMaa: niin se rikosrekisteri aina vaan paisuu. Peukut pystyssä Pariisiin päin.
    -S-: elämä on, juu. Terkut Italiaan!

    AntwortenLöschen