Herta ja Amos

Sunnuntain lehdessä oli kirjoitus Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneesta Herta Mülleristä. Lehtimiehet piirittivät heti hänen talonsa, kun tieto palkinnosta julkaistiin. Herta ei näyttänyt olevan kotona ja siinä he sitten odottelivat kameroineen, kunnes talon eteen ajoi Volvo ja siitä astui ulos tummatukkainen nainen. Joku esitti kysymyksen, miltä tuntuu saada Nobelin palkinto, ja kävikin ilmi, että nainen olikin Ruotsin suurlähettiläs eikä suinkaan Herta Müller. Tämä tapaus kuvaa hyvin sitä, miten tuntematon Herta Müller on. Minulle hän oli nimeltä tuttu ja olen lukenut joitain haastatteluja ja ehkä pari arvostelua, mutta en koskaan mitään hänen kirjoittamaansa. Ehkä henkilönä kiinnosti, sillä ystäväni Deen isän perhe on myös Romanian saksalaista sukua, saattaa kuulemma olla jopa samaa sukuakin kuin Herta. Dee on opiskellut ja opettaa saksan kieltä ja lukee niin paljon, että hänelle ei voi missään tapauksessa ostaa kirjaa lahjaksi, sillä hän on taatusti sen jo lukenut. Mutta ei, ei edes hän ole lukenut Herta Mülleriä. Müllerin painokset ovat niin pieniä, että kirjoja ei löydä nyt mistään kaupasta. Saksan kirjallisuuspaavi Marcel Reich-Ranicki ei halunnut kommentoida Müllerin palkintoa, joten tiedetään, mitä hän pitää kirjailijasta.
Lauantaina kirjakaupassa Allumies tuli yhden pokkarin kanssa luokseni ja sanoi, että tässä on kirja, josta varmaan pitäisit. Hän tuntee makuni aika hyvin ja ostinkin sen kirjan. Se on israelilaisen Amos Ozin Tarina rakkaudesta ja pimeydestä, yli 800 sivua lukemista, joten kahden viikon Egyptin lomalle ei varmaan tarvitse ottaa muita kirjoja mukaan. Oz oli Günter Grassin ja monen muunkin suosikki Nobel-palkinnon saajaksi, mutta Herta nappasi täysin yllättäen palkinnon. Kaipa sitä Hertaakin sitten pitää lukea, kunhan saavat painettua lisäpainoksia.