Donnerstag, 3. Dezember 2009

Huomenna Barbara

Barbara eli 300-luvulla nykyisen Turkin alueella ja oli varakkaan perheen tytär. Hänen isänsä oli erittäin ankara ja piti Barbaraa joskus jopa vangittuna tornissa ja tyttö oli kovin onneton, kunnes tutustui kristinuskoon ja antoi kastaa itsensä, mistä pakanaisä ei ollut lainkaan iloinen. Isä yritti saada tytärtä irti uskosta ja epäonnistuttuaan yrityksessä antoi kristittyjen vainoajien murhata tyttären. Barbara jakoi eläessään aina omaisuuttaan huonompiosaisille ja siitä on peräisin Saksassa perinne: Barbaran päivän aattona lapset putsaavat kenkänsä ja laittavat ne oven eteen. Yöllä tulee sitten Barbara ja laittaa kenkiin pipareita ja muita herkkuja. Jos kenkiä ei ole kunnolla putsattu, niistä löytyy aamulla kiviä.
Toinen perinne on laittaa Barbaran päivänä oksa maljakkoon ja jos se alkaa vihertää/kukkia jouluna, on odotettavissa hyvä vuosi.

Kuva Barbarasta löytyy mm. MoMa:sta New Yorkissa Lucas Cranach vanhemman maalaamana

17 Kommentare:

  1. Kuulen tälläisestä ensimmäistä kertaa. Kiitos yleissivistävästä infosta :)

    AntwortenLöschen
  2. On ihana kun jaksat jakaa tietoa. Taidankin napsaista oksan kirsikkapuustamme (joka piti trimmata aikaa sitten) ja katsoa kuinka käy. Kengät taitaa olla paras jättää pihan puolelle patiolle.

    Toivottavasti torstaisi on toteutuneita toiveita täynnä!

    Heljä

    AntwortenLöschen
  3. Kiva perinne. Joulunaikaan on todella paljon erilaisia perinteità mistà itse ei ole tiennyt mitàà. Kiitos informaatiosta :D

    AntwortenLöschen
  4. mizyéna: eipä tätä varmaan Saksassakaan kaikki tunne, varmaan enemmän katolisen seudun tapoja
    Heljä: tuoltapas tulikin todellinen t-tarina
    -S-: prego

    AntwortenLöschen
  5. Olipas kiinnostavaa! Erityisesti tuo kenkäjuttu: kohtahan on Hollannissa Sinterklaasin päivä, jolloin pyhä Nikolaus pudottelee yöllä namuja lasten ulos jätettyihin puukenkiin... Mistähän nämä kenkäuskomukset juontavat? Samaahan on amerikkalainen joulusukkaperinne. Varmastikin jokin pakanallinen perinne, joka on kääntynyt näennäiskristilliseksi. Barbaran päivä on siis neljäs? Sinterklaas on kuudes joulukuuta. Jotain on tähän aikaan ollut.

    AntwortenLöschen
  6. Maiku: Barbara on 4.12. ja 6.12. on Saksassa Nikolaus eli sama kuin Hollannin Sinterklaas. Hänellä on usein mukanaan Knecht Ruprecht, jolla on kädessä piiska. Monet lapsiperheet tilaa 6.12. Nikolauksen ja Ruprechtin kotiin ihan niinkuin Suomessa tilataan pukki ja kertovat etukäteen lasten paheista ja lapset jännittävät kovasti, mitä kaikkea se Nikolaus tietää. Monet aikuisetkin antaa toisilleen pieniä Nikolauspäivän lahjoja.

    AntwortenLöschen
  7. Piti vielä sanoa, että jotenkin ihmeellistä, että sekä Barbara että Nikolaus ovat kotoisin nykyisen Turkin alueelta. Nikolaus oli Myran piispa, siis Antalyan suunnalta.

    AntwortenLöschen
  8. Saksassa näköjään pidetään enemmän kiinni kaikenlaisista perinteistä. Täällä nuo vanhat tavat jäävät enenmmän ja enemmän pois ja tilalle tulee Halloweenit ja muut. Vahinko.

    Mistäkö tiedän, että Allu miehensä kera on tulossa Suomeen? No, täältä sen kai näkee:) http://www.fmi.fi/saa/paikalli.html
    Tervetuloa!
    Nyt menen kenkiä putsaamaan, moi.

    AntwortenLöschen
  9. Nyt lukiessani muistan joskus kuulleeni tästäkin.
    Lapset odottavat Nikolausta. Kotona emme tee mitään, mutta koulussa on jonkinlaista ohjelmaa. Ja isovanhemmatkin muistavat (pienet lahjat ja namia).

    AntwortenLöschen
  10. Clarissa: onko tuo nyt sitten lupaamasi lumisade?? Kaikki muu paitsi vesisade on ookoo. Parasta kertoa traditiosta Mr.Clarissalle, muuten saattaa löytyä tyhjät kengät aamulla.

    AntwortenLöschen
  11. kato nyt tätäkin: ei kai tuota Barbaraa niin kovasti juhlita kuin Nikolausta. Olen joskus vienyt piparipaketit naapureiden oveen Nikolauksena, mutta en koskaan Barbaran päivänä.

    AntwortenLöschen
  12. Tuo kenkäjuttu Barbaran päivän aattona on minulle ihan uutta, mutta olenkin sattumalta aina asunut väestöenemmistöltään evankelisissa osavaltioissa.

    Sen sijaan Barbaran päivänä leikatut, lähinnä kirsikkapuun oksat tunnen, esim. viime vuonna kokeilin ja huomenna leikkaan myös. Mulla ei ole kirsikkaa eikä muitakaan hedelmäpuita, mutta Forsythia (Onnenpensas) toimii yhtä hyvin.

    AntwortenLöschen
  13. Soili: ai, pitääkin varmaan mennä varastamaan naapurin Marialta onnenpensaan oksa

    AntwortenLöschen
  14. Olenkin joskus lukenut pyhästä Barbarasta,mutten tiennyt tuosta mukavan kuuloiselta tavalta viettää Barbaran päivää.

    AntwortenLöschen
  15. Allu, ihan uutta juttua, vaikka olenkin yltiökiinnostunut historiasta. Tuo oksan laittaminen maljakkoon, on ihan kaunsi juttu, mutta Barbaran kohtalo kova.

    AntwortenLöschen
  16. Juuri kuulin, että myös mieheni kotimaassa Libanonissa juhlitaan Barbaraa, siis kristityt tietenkin vain.

    AntwortenLöschen
  17. Aivan mieletöntä lukea tällaisia pieniä yleissivistäviä katsauksia! Oikein harmittaa, kun en voi jakaa omassa blogissani vastaavia. Mutta ehkä joskus. Näin 4kk Venäjällä asumisen jälkeen on hakusessa vielä ruokatarvikkeetkin :D :D

    AntwortenLöschen